Ihmiset joiden mielestä kaikki on aina huonosti ja väärin ovat todella rasittavia

No anteeksi kun rikon kuplasi, rakas.

Vierailija kirjoitti:

No anteeksi kun rikon kuplasi, rakas.

Ai minkä kuplan?

t.ap

Pessimisti ei pety.

Totta puhuen minä jotenkin ymmärrän, että aika kultaa muistot. Tuntuu, että ennen oli paremmin, vaikka faktojen mukaan niin ei ollutkaan. Vaan kun joitakin ei tosiasiatkaan vakuuta. On kaiken maailman mielensä pahoittajia, jotka eivät näe malkaa omassa silmässään.

Etenkin kun nämä valittajat eivät ole valmiita tekemään mitään sen eteen, että asiat muuttuisivat. Hyvänä esimerkkinä veljeni, johon olen viimeksi ollut yhteydessä 2 vuotta sitten. Valittaa ihan kaikesta: ajaa rekkaa työkseen ja joskus puhuessamme mainitsin, kuinka kiva on nykyään ajaa paikkaan x, kun moottoritie on saatu valmiiksi. Välitön reaktio oli kertoa miten paska sitäkin tietä on ajaa, kun nukahtaa helpommin rattiin kun ei tarvi keskittyä niin paljon. Sen jälkeen kertoo miten paskaa hänen duuninsa on kun pitää vaan ajaa ja purkaa kuormaa. Ehdotukset alanvaihdosta ei käy, vaikka olisi koulutus ihan eri alalle, ns 8-16 työaika. Kun elämä on kaikesta valittamista, niin sit se kans on. Tämän takia en pidä yhteyttä. Olen onnellisempi ilman tätä joka päivän ankeuttajaa. Valittaa siis ihan kaikesta, tää työasia vaan hyvänä esimerkkinä.

Miten päädyitte yhteen? Eikö toisen negatiivisuus ole luotaantyöntävä? Töissä on yks tällainen valittaja. Yritän pitää altistusaikaa minimissään.

Minulla on valittaja työkaverina. Ihan kamalan raskasta seuraa. En ikinä voisi kuvitellakaan hänenlaistaan puolisoksi.

Tänäänkin kaveri valitti kuinka kauhean rankkaa on kun hänen pitää tehdä työt A ja B. Minulla taas oli tehtävänä työt C ja D. Ehdotin, koska en jaksanut kuulla valitusta, että hän voisi valkata ihan mitkä tahansa kaksi työtä ja minä teen ne loput. Eipä tuokaan käynyt miljoonista syistä johtuen.

Koko ajan näkee uhkakuvia joka paikassa ja kovaan ääneen julistaa kuinka ei pysty nukkumaankaan kun kaikki stressaa koko ajan.

Totta mooses. Olen itse oman pikku elämäni musta enkeli, en tarvitse enempää synkkyyttä. Valoisat ja jopa yltiöpositiiviset ihmiset ovat mukavampaa seuraa, olettaen tietysti että eivät aiheuta kateuden ja katkeruuden tunnetta sisälläni.

Mutta en kuitenkaan langeta niitä muiden päälle. Ei ole kenenkään muun vika että elämäni on perseestä (paitsi tietysti isäni, eikä hänkään ole mikään puhdas pahuuden ilmentymä). Hymyilkää minulle, hymyilen sisäisesti takaisin! :)

Kuulun näihin valittajiin, mutta toisaalta niin kuuluu kaikki ystävänikin, joten voidaan sitten valittaa yhdessä keskenämme, eikä häiritä muita. Muille en sitten puhukkaan lähes ollenkaan, varmaan siksi, että nekin ärsyttää mua(ja minä ärsyttäisin niitä)

Miksi käyt ap tällä palstalla?

Mulla kans työkaveri, joka on valittamisen lisäksi vainoharhainen. Kaikki ovat hänen mukaansa liittoutuneet häntä vastaan, tietokoneista joukkoliikenteeseen. Puhumattakaan meistä ilkeistä kanssaihmisistä... Vaikkakin useimmiten itse aiheuttaa vastoinkäymisensä omaa osaamattomuuttaan.

Kyllä jaksan valittaa, koska on aihettakin. Viimeksi jäi pahasti korpeamaan freelancereiden tulkitseminen yrittäjiksi, jos on yhtään tehnyt mitään ammaattiinsa liittyvää. Eikö tuo ole suora hyökkäys valtion taholta kaikenlaista tekemistä kohtaan, jota voitaisiin esim. tehdä talkoohengessä, kuten järjestää keikka jossakin, julkaista omakustanteinen äänite Spotifyssä etc.? Onko tässä pohjimmiltaan kohteena nämä uudenlaiset työn ja palkkion järjestelyt, kuten työaikapankki?

Vierailija kirjoitti:

Mulla kans työkaveri, joka on valittamisen lisäksi vainoharhainen. Kaikki ovat hänen mukaansa liittoutuneet häntä vastaan, tietokoneista joukkoliikenteeseen. Puhumattakaan meistä ilkeistä kanssaihmisistä... Vaikkakin useimmiten itse aiheuttaa vastoinkäymisensä omaa osaamattomuuttaan.

Juu, tuota vainoharhaisuutta on siinä munkin työpaikan "päivänsäteessä". Esim. jos pomo kutsuu luokseen, niin työkaveri maalailee jo suunnilleen potkuja, vaikka pomo kysyy yleensä vain mielipidettä tms. Joskus tuntuu että ollaanko me oikeasti oltu samassa palaverissa kun ymmärretään asiat niin eri tavalla. Esim. mun näkemys on että pomo antaa meille vapaat kädet suunnitella työ kuten haluamme. Päivänsäteen näkemys: pomo nakittaa meille ylivaikean tehtävän ilman ohjeita kun ei itse viitsi sitä tehdä.

T. 6

Itse olen viimeaikoina pohdiskellut eroa kumppanistani, joka on myös tuollainen ankeuttaja.

Joku ketjussa kysyi, että miten tuollaisen kanssa päätyy yhteen. Omassa tapauksessani ainakin kyse on osittain siitä, että kumppanillani on "kahdet kasvot". Ulospäin hyvinkin iloinen ja pirteä, mutta kotona supernegatiivinen kestovalittaja. Ensimmäinen vuosi meni puolin ja toisin pilvissä, mutta arjen myötä astui kuvaan myös ankeus. Muutaman vuoden annoin mennä  toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ajatuksella että kuuntelen ja tuen niin se auttaa kumppaniani, mutta en anna sen itseeni vaikuttaa sen kummemmin. Mutta kyllä se vaan vaikuttaa vaivihkaa kuitenkin ja nyt ollaan siinä pisteessä että huomaan itse olevani kotona useimmiten apaattinen ja iloton tai ärtynyt. Silloin harvoin kun olen ilman kumppaniani reissussa palaudun hetkeksi omaksi iloiseksi itsekseni ja kotiin palaaminen tuntuu vastenmieliseltä. Oluen tissuttelukin oli jo karkaamassa lähes päivittäiseksi kunnes pistin sille stopin. 

Ai te puhutte suomalaisista. En ole vielä törmännyt kuin ihan muutamaan suomalaiseen, joka ei valittaisi koko ajan jostain. Nämäkin ovat ulkomailla pitkään asuneita. Itse ajattelen, että negatiivisuus johtuu yleisestä pelokkuudesta, jolle ei oikein voi mitään. Rintaruokinta ja rakastava kasvatus eivät oikein enää toimi aikuisille ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Miksi käyt ap tällä palstalla?

Tätä tapahtuu ihan oikeassakin elämässä. Yksi suvun kautta tuttu ihminen valittaa aina siitä kuinka paskaa töissä on ja kuinka hänellä on surkea työ. No terveyssyistä vakuutusyhtiö olisi maksanut koulutuksen uuteen ammattiin, mutta ei käynyt sekään. 

Jos tapahtuu onnettomuus tms., niin toki ymmärrän että ketuttaa. Mutta jos valittaa asiasta, johon voisi itse vaikuttaa, muttei saa mitään aikaiseksin, niin sitten voisi pitää turpansa kiinni.

Valittajat eivät luota, että asiat menisivät parhaiten päin, koska se viattomuus/naiivius on kaikonnut heistä negatiivisten kokemusten vuoksi. Murphyn laki kaiketi kuvastaisi näiden ihmisten ajattelumaailmaa.

Vierailija kirjoitti:

Valittajat eivät luota, että asiat menisivät parhaiten päin, koska se viattomuus/naiivius on kaikonnut heistä negatiivisten kokemusten vuoksi. Murphyn laki kaiketi kuvastaisi näiden ihmisten ajattelumaailmaa.

Minusta jatkuvassa valittamisessa on kyse ennen kaikkea siitä, että oma ahdistus ja tyytymättömyys pyritään ulkoistamaan muiden niskoille, viisveisaamatta siitä miten se ympäristöön vaikuttaa. Tyypillisestihän nuo valittajat ovat muutenkin aika itsekeskeisiä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen viimeaikoina pohdiskellut eroa kumppanistani, joka on myös tuollainen ankeuttaja.

Joku ketjussa kysyi, että miten tuollaisen kanssa päätyy yhteen. Omassa tapauksessani ainakin kyse on osittain siitä, että kumppanillani on "kahdet kasvot". Ulospäin hyvinkin iloinen ja pirteä, mutta kotona supernegatiivinen kestovalittaja. Ensimmäinen vuosi meni puolin ja toisin pilvissä, mutta arjen myötä astui kuvaan myös ankeus. Muutaman vuoden annoin mennä  toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ajatuksella että kuuntelen ja tuen niin se auttaa kumppaniani, mutta en anna sen itseeni vaikuttaa sen kummemmin. Mutta kyllä se vaan vaikuttaa vaivihkaa kuitenkin ja nyt ollaan siinä pisteessä että huomaan itse olevani kotona useimmiten apaattinen ja iloton tai ärtynyt. Silloin harvoin kun olen ilman kumppaniani reissussa palaudun hetkeksi omaksi iloiseksi itsekseni ja kotiin palaaminen tuntuu vastenmieliseltä. Oluen tissuttelukin oli jo karkaamassa lähes päivittäiseksi kunnes pistin sille stopin. 

Jep, eihän sitä alkuun kaikkea toisessa huomaa. Tämä ilmeni vasta kun oltiin tovi oltu jo yhdessä. Eikä muiden aikana ole sellainen valittaja, mutta kotona kyllä/kahdenkesken.

T.ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valittajat eivät luota, että asiat menisivät parhaiten päin, koska se viattomuus/naiivius on kaikonnut heistä negatiivisten kokemusten vuoksi. Murphyn laki kaiketi kuvastaisi näiden ihmisten ajattelumaailmaa.

Minusta jatkuvassa valittamisessa on kyse ennen kaikkea siitä, että oma ahdistus ja tyytymättömyys pyritään ulkoistamaan muiden niskoille, viisveisaamatta siitä miten se ympäristöön vaikuttaa. Tyypillisestihän nuo valittajat ovat muutenkin aika itsekeskeisiä ihmisiä.

Onhan se noinkin, mutta voihan se syy valittamiselle löytyä ihan puhtaasta epävarmuudesta ympäröivän todellisuuden suhteen - ei ole vaan ollut tarpeeksi onnistumisen kokemuksia näillä ihmisillä, jotta he kokisivat itsensä...hmm...'tasapainoiseksi'. Se valitus toimii varoventtiilinä liialliselle stressille, joka valitettavasti valuu ympäristöönkin - helpottaa sanoa, missä mättää.

Sekin voi olla, että se valitus on merkki burn outista t. masennuksesta; ei enää koeta itseä niin tehokkaaksi kuin aikaisemmin on ollut. Siis se tunne, kun ihmiset ympärillä menevät eteenpäin ja itse jää jälkeen. Olisiko tuo sitten avunpyyntö?

Kannattaa olla itsekin vähän ankeana niin tuollainen ei häiritse.