Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukea/ tsemppausta erityislapset yh lle
08.05.2017 |
Olen 6 ja 4 vuotiaiden lasten yh. 4 v tyttö on erityinen, tutkimukset vielä kesken.
Tällä hetkellä 4 v n kanssa on niin vaikeaa. Saa päivittäin useita raivateita joihin jumiutuu.
Esim kaikki siirtymätilanteet, joka aamu raahaan karjuvan lapsen rappuun.
Nyt tämä hankala vaihe on kestänyt jo niin kauan että en juuri näe mitään positiivista tuossa lapsessa, mikään yhdessäolossa ei palkitse. Salaa toivon ettei lasta olisi, meillä olisi esikoisen kanssa normaali, iloinen ja rento koti .
Tiedän että tämä on pahasti ajateltu ja sanon tytölle joka päivä että rakastan häntä.
Lapsi ei pysty keskittymään, on oppimisvaikeuksia ja raivareita.Aamulla ekat huudot usein jo aamupalasta ja seuraavat lähtemisestä. Illalla ei suostu pysymään sängyssä vaikka olisi kuinka väsynyt ennen kuin suutun ja uhkaillen ja alkaa itkeä.
Yritän kaikkeni aina kun vaan jaksan , joskus saan huijattua vaatteet päälle satuja kertomalla . Yritän silitellä joka päivä 10 minuuttia vaikka omaa aikaa ei ole yhtään ja lapsen läsnäolo lähinnä ärsyttää , mutta olen lukenut että se rauhoittaa.
Halaan ja sanon että rakastan jos olen suuttunut enkä ole jaksanut toimia rauhallisesti ja terapeuttisesti.
Tiedän kyllä mitä pitäisi mutta välillä vaan ei jaksa . Pitäisi tunnistaa tunteita ja hokea että olet nyt vihainen ja kyllä se menee ohi. Pitäis herätä aikaisemmin ettei tule kiire, tosin tämän lapsen kanssa se tulee lopulta kuitenkin kun mikään asia ei edisty yksin ja auttaa ei saa.
Yön levättyäni saatan aloittaa aamun toiveikkaasti. Lapsi herättää minut, otan viereen ja piirrän selkään ja silittelen. Noustaan ja otan esiin kuvakortteja ja ennakoidaan . luovin ohi karikoiden, mutta jostain se raivasi aina tulee. Väärä lusikka tai olisikin pitänyt olla haarukka.
Jos olisi vaan esikoinen joisin kahvini rauhassa , huikkaisin vaan lapselle että laitatko nyt vaatteet päälle ja peset hampaat, pitää lähteä. Juteltaisiin kivoja juttuja ja käveltäisiin eskariin.
Nyt raahaan kiljuvan siskon rattaisiin joissa rimpuilee ja yritää lyödä sisarustaan. Käytän 20 minuuttia siihen että saisin lapsen pukemaan tai antaisi minun pukea . Sitten puen väkisin kun on pakko lähteä.
Tuntuu että isosisaruskin kärsii tilanteesta kohtuuttomasti. Yrittää aina joustaa ja antaa periksi kun ei jaksa kuunnella huutoa. Jos minä jonain aamuna väsyn ja suutun pikkusisarelle ja puen vihaisena tulee heti lohduttamaan ja ja ehdottelee minulle että annetaanko vaikka rusinoita että siskon mieli paranee.
Kaikki aika menee tämän erityisen kanssa taisteluun, illalla tämän nukahdettua meillä on isomman kanssa 1.5 tuntia ihanaa rauhaa. Silloin jutellaan ja luetaan . tuntuu niin epäreilulta että joidenkin elämä on näin helppoa aina .ja että olen täysin yksin ( henkisesti) lasten kanssa. Ja on paha mieli esikoisen takia joka joutuu luopumaan niin paljosta . Ihan siis siitä rauhasta olla kotona ja leikkiä ja olla ilman että joku sotkee leikit ja huutaa aamusta iltaan.
Lasten isä lähti toisen naisen takia jo kun pienempi oli vauva. Isä kyllä tapaa yhden viikonlopun kuussa ja lyhyempiä tapaamisia . Muttakun hänellä ei ole pienintäkään kykyä ymmärtää tätä erityistä lapsi oireilee aina entistä pahemmin viikonlopun jälkeen.
Sekin vielä että olen varmaan tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen . Kukaan mies varmasti ikinä jaksa tätä elämää. Eikä minulla edes ole yhtään aikaa tai voimia mitään suhdetta ylläpitää.
Ja mitä jos erityisellä ei nyt olekkaan mikään vaikea vaihe vaan tämä vaan pahenee kun kasvaa?
Tsemppiä, rohkaisevia tarinoita, jotain valoa tunnelin päässä? ??
Kommentit (6)
Varmasti on raskasta. Olet ihminen ja koet tunteita laidasta laitaan. Se on ymmärrettävää.
Saatko ikinä levättyä? Se on tärkeää. Teet vaikka lasun itse. Joka tapauksessa pyydä apua. Aivan kuten sanoit; myös toinen lapsesi kärsii tuosta. Jokainen teistä kärsii.
En osaa auttaa, mutta toivon teille parempaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon sulle kovasti voimia <3
Meillä on kaksi erityislasta (molemmilla lievä autisminkirjo ja adhd, kummallakaan ei kehitysvammaa). Toinen on esimurrosiässä ja toinen koulussa 2.luokalla. Isomman kanssa menee nyt aika kivasti. Nuoremman kanssa on todella hankalaa :( Paljon kuvaamaasi käytöstä. Ymmärrän sua erittäin hyvin! Meillä nuoremman kohdalla lääkitys on auttanut koulussa paljon, lapsi saa kokea muutakin kuin ainaisia epäonnistumisia ja moitteita. Valitettavasti kotona lääke ei ole yhtä tehokas. Lapsi kuormittuu koulusta kovasti ja se purkautuu kotona hankalana käytöksenä. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin.
Suosittelen lämpimästi, että pyydät lääkäriltä lähetteen sopeutumisvalmennuskurssille. Meidän perheelle se on ollut todella myönteinen kokemus. Lisäksi vinkkaan sinulle Facebookissa toimivasta suljetusta erityislasten vanhempien ryhmästä "Pro Nepsy lapset ja nuoret". Sieltä saat vertaistukea ja paljon ihan käytännön vinkkejäkin.
Kuulostaa siltä, että olet ihan mahtava äiti <3 Ei ihme, että välillä väsyy ja menee hermot - itsellänikin menee, vaikka meidän perheessä on kaksi aikuista jakamassa taakkaa. Tsemppiä!
Voi toivottavasti kukaan ei luule että meillä on samanlaista sillä vaikka yhtäläisyyksiä on (paitsi meillä vanhempi erityislapsi) niin ei sentään noin synkkää ja vaikka huutoa on niin ei sentään aamusta iltaan vaan loppujen lopuksi ne on vain pieniä miniraivareita eli lyhytkestoisia ja harvemmin täytyy huutaen kotoa lähteä vaikka aamulla takkuaakin. Mutta tsemppiä!
Olen erityislapsen äiti itsekin. Meillä lapsen kasvun ja myönteisen kehityksen myötä tilanne ja oma jaksaminen helpottanut. Joskin lapsi vahvasti erityinen edelleen ja sillä mennään loppuelämä. Ja ironista kyllä,hyvin vahvatahtoinen ja uhmaiässä oleva tavissisarus vie melkein nyt enemmän voimia ja sotkee erityisen leikkejä.. Toivottavasti teilläkin ikä toisi helpotusta ehkä jo kouluikään mennessä. Meillä helpotti 5-6 vuotiaana. Muistan kielteiset tunteet lasta kohtaan silloin,kun oli hankalampaa. Hermostumisia äidin huutamisen muodossa tulee edelleen niin tavikselle kuin erityiselle, ei siinä auta koulutukseni eikä työni erityislasten kanssa eikä se,että meitä on kaksi vanhempaa. Ei ole täydellisiä vanhempia. Sinä yrität selvästi kaikkesi äitinä ja ajattelet molempia lapsiasi. Se on hienoa. Toivottavasti sinulla on jotakin kontakteja muihin erityislasten vanhempiin, se auttaa ainakin itsellä. Mieti myös tukihenkilön tai tukiperheen mahdollisuutta. Pidä huolta itsestäsi. Kovasti voimia!!
Kiitos vinkistä 3 !
Ja kannustuksesta muille :)
Onhan tässä hyvääkin , esim se että lapsi nukkuu heräämättä 12 tunnin yöunet kunhan saa sänkyyn. Tiedän että monilla erityisillä on uniongelmaakin.
Ja on paljon totaali yksinhuoltajia joilla ei ole edes sitä yhtä viikonloppua kuukaudessa vapaata, luksusta sekin.
Ja hyvänä hetkenä on suloinen , hoivaa pienempiä ja eläimiä ja pehmojaan . On niin ylpeä jos joskus vastavuoroisesti pystyy auttamaan sisarustaan kun tällä on huono hetki.
Pääsee nyt ensi syksynä myös erityisryhmään, toivon että pieni ryhmäkin auttaa ja erityisopet tietysti.
Ja monet sanoo että uhma tulee myöhemmin näillä erityisillä ja kestää kauemmin, toivottavasti tasaantuu.
Positiivinen vaan unohtuu välillä mutta onhan sitä sitten kun taas miettii siltä kannalta!
Ap
ensinnäkin, hienoa että kerroit. se on tärkeintä ettei jää yksin tunteittensa kanssa, toimit vastuullisesti. en valitetavasti osaa käytännön neuvoja antaa, mutta tiedän että teet parhaasi lastesi eteen ja sinulla on hyvä tarkoitus ja hyvä sydän, toivottavasti saat asiallisia kommentteja ja vertaistukea. kaikkea hyvää Teille koko perheelle!
Voimahalaukset!!!!!!!!