Lue keskustelun säännöt.
Inhoan edesmennyttä isääni. Onko tunteeni mielestänne oikeutettu?
03.05.2017 |
Isäni heitti lusikan nurkkaan kolmisen vuotta sitten nopeasti edenneen sairauden päätteeksi. Hänet on haudattu toiselle paikkakunnalle, enkä ole hautajaisten jälkeen käynyt hänen haudallaan, enkä aio käydä.
Hän oli kaikkien tuttujen ja perheen ulkopuolisten sukulaisten mielestä maailman avuliain ja hyväntahtoisin ihminen. Hän ajoi jopa satoja kilometrejä auttaakseen omaa isäänsä ja sisaruksiaan hyvin lyhyellä varoituksella. Äitini rakasti häntä kyllä, vaikka tunnisti hänen ärsyttävät puolensa. Pääosan näistä hän kohdisti minuun ja sisarukseeni. Hänellä oli tapana suuttua aina jos olimme hänen kanssaan eri mieltä. Hän uskoi lukemisen ja pänttäämisen voimaan ja kun me kouluaikana opimme esim. tietokoneen avulla englantia, hän ei hyväksynyt tätä vaan uhkasi hankkiutua tietokoneesta eroon jos "ylpeilemme sillä".
Jos häneen kohdisti mitään ystävällistäkin kritiikkiä tai me lapset emme pystyneet auttamaan häntä samalla tavoin kuin hän auttoi muita, suuttui hän jälleen. Ruoat lentelivät pitkin seiniä ja ovia paiskottiin. Väkivaltainen hän ei koskaan ollut, meitä eikä äitiä kohtaan, vaan hän kiukutteli heittelemällä tavaroita ns. vaarattomasti esim. siirtymällä toiseen huoneeseen raivoamaan.
Hän oli epäonnistunut yrittäjä, jolla oli kaikki laskut ulosottokierteessä kunnes jollain pikkukeikalla sai maksettua pakollisimmat maksut. Äitini maksoi heidän asumisensa ja ruokansa, äijä vain auton ja omat mm. kaljamenonsa.
Ikävästi huomaan perineeni häneltä joitain piirteitä, kuten tuon suuttimisen. Hermo menee esim. jonottaessa tai jos joku toinen ihminen mokaa, vaikka heti tilanteen jälkeen tiedän että tämä ei ole järkevää käytöstä.
Toivon että mätänee kivuliaasti siellä missä onkin. Tämä fiilis kauhistuttaa minua osaltaa, koska oli hän kuitenkin minun isäni. :(
Kommentit (20)
Kaikki tunteet ovat oikeutettuja. Teot voivat olla kiellettyjä. Tunteiden kieltäminen ei ole koskaan johtanut mihinkään hyvään. Tunteita voi käydä läpi ja käsitellä ja silloin raskaat tunteet voivat vaimentua ja hälvetä. Psyykkisen työn myötä suru voi vaimeta ja osin korvautua kiitollisuudella menneistä hyvistä hetkistä. Viha voi lauhtua ja korvautua osin ymmärryksellä ja anteeksiannolla. Mutta esimerkiksi anteeksi voi antaa, ellei ole ensin ollut vihainen. Tunteet ovat ne, mitkä ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli maailman parhain isä muiden mielestä. Ne eivät tienneet, että se oli pedofiili.
Ei kenenkään paskaa käytöstä tarvitse antaa anteeksi vain siksi koska tämä on haudassa. Häivyin kerran hautajaisista ihan vaan siksi kun en jaksanut kuunnella ihmisten tekopyhää nyyhkimistä siitä miten eräs alkoholisoitunut ihmishirviö oli varmaan jotenkin sisimmässään kuitenkin ihan herkkä ja hyvä ihminen.
Miksi sun pitää inhota edesmennyttä isääsi? Eikö tuo vain kuluta sua. Tee rauha asian kanssa ja koita päästä yli.
Mullakaan ei ollut paljon positiivisia tunteita edesmennyttä isääni kohtaan, joskaan ei kovin negatiivisiakaan. Kuulostaa että ap :n isä ei ole hyvällä tavalla osannut osoittaa rakkauttaan, joten ei ihme että myös häntä kohtaan on ristiriitaisia tai välinpitämättömiä tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin mikään lakikaan estää olemasta vihainen. Täten sanoisin, että oikeutettua on.
Ei tunteilleen mitään voi, eikä sukulaisuus ole syy välittää toisesta. Älä kanna huolta tunteistasi, ne ovat sinun, kukaan ei niitä voi määrätä eikä arvostella.
Mun isä on vielä hengissä (tai ei ole ainakaan kuolemasta mitään mulle ilmoitettu) enkä aio mennä edes hautajaisiin, kun sen aika on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole siis yhtään isääsi parempi mutta kovasti olet häntä valmis haukkumaan.
Ei mullakaan ole hirveästi hyvää sanottavaa edesmenneestä isästäni. Oli toki yh ja piti huolta minusta ja veljestäni, kunnes otti täysin mulkun äitipuolen meille asumaan lapsineen. Sen jälkeen olimmekin täysin toisen luokan kansalaisia ja faija salli tämän. Sen lisäksi, että saimme kylmän ja ankaran kasvatuksen, niin ei paljon lämpimiä tunteita jäänyt. Viimeisellä tapaamiskerrallakin juttu kääntyi jälleen kerran siihen mitä painan. Mutta olen ajatellutkin, että yläkerrassa mittapuuksi otetaankin se millaisia ajatuksia jälkeesi jätät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin vihaan isääni. Hän on häijy rettelöivä alkoholisti. Silti joidenkin sukulaisten mielestä olen paha ihminen kun en suostu häntä paapomaan. Jos isä on ollut ulospäin mukava, hurskastelijoiden kuoro on varmasti suurempi.Mutta eihän sinun tarvitse kenellekään avatakaan näitä tuntojasi kun isäsi on kuollut.
Suruaikana käy läpi suhdettaan ihmiseen ja tunteet vellovat. Äitiäni rakastin, silti olin hänelle katkera joistain asioista ja niitä sitten vatvoin hirveissä syyllisyydentunnoissa kun kehtasin vihata kuollutta. Sittemmin tunteet tasaantuivat ja muistan äidin realistisesti ja rakkaudella.
Vierailija kirjoitti:
Mullakaan ei ollut paljon positiivisia tunteita edesmennyttä isääni kohtaan, joskaan ei kovin negatiivisiakaan. Kuulostaa että ap :n isä ei ole hyvällä tavalla osannut osoittaa rakkauttaan, joten ei ihme että myös häntä kohtaan on ristiriitaisia tai välinpitämättömiä tunteita.
Tästä se pieni ristiriitakin syntyy. Hän kuitenkin kertoi aina rakastavansa meitä kun ei sattunut olemaan vihainen. Eikä tosiaan ollut väkivaltainen tai esim. nolannut tai haukkunut meitä sivullisten kuullen. Hänellä oli sellainen "kansakoulunopettajan" luonne, että hänen tapansa oli hänen lapsilleen se oikea ja jos oli eri mieltä, hän suuttuu, kiukuttelee, martyyrimaisesti heitti omat ruokansa roskiin (sic!) etc.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä suoraan sanottuna ymmärrä tollasta.
Ihan omaksi parhaaksi kannattaisi tehdä sopu itsensä kanssa.
Ammattiapu voisi olla hyödyksi.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä suoraan sanottuna ymmärrä tollasta.
Ihan omaksi parhaaksi kannattaisi tehdä sopu itsensä kanssa.
Ammattiapu voisi olla hyödyksi.
Ei tämä onneksi minua ihan niin paljon häiritse. Ei esim. pyöri mielessäni mitenkään alvariinsa. Lähinnä vaan tulee purtua joskus hammasta kun esim. äiti ikävöi häntä juhlapyhinä ja kuolinpäivän nurkilla tai kun sukulaiset muistelevat että ah, oli se sitten mies paikallaan. Oli varmaan, sellaiselle joka sai sen esim. autonkuljettajaksi ad hocina käytännössä ilmaiseksi...
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika jännä että aikuinen ihminen miettii saako tuntea niinkuin tuntee.
Kenen luvan tarvitset omille tunteillesi? Saat tasan tarkkaan tuntea ja ajatella niinkuin itse haluat.
Ei se kuollut isä enää sieltä haudan takaa tule sinulle raivoamaan että tunnet ja teet väärin.
No äitisi saa kaivata ja surra isääsi niin paljon kuin haluaa eikä se ole sinulta pois.
Isäsi ja äitisi suhde oli eria asia kuin sinun ja isäsi välinen suhde.
Samoin sukulaiset saavat olla isästäsi sitä mieltä kuin haluavat ja he kokevat isäsi erilaiseksi kuin sinä.
Sinä et määrää muiden tunteita ja mielipiteitä eikä muut sinun...simple life!
Siis sinä inhoat kuollutta isääsi niin muidenkin pitäisi...just! Voit määrätä vain omista tunteistasi etkä muiden.
Vierailija kirjoitti:
Et ole siis yhtään isääsi parempi mutta kovasti olet häntä valmis haukkumaan.
Näinhän se valitettavasti monesti menee. Miunkin äiti syyttäny ukkia ties mistä ja ite on ihan samanlainen.
Minä inhoan elävää isääni. Hän ei vaan tiedä tätä, enkä tiedä että pitäisikö kertoa hänelle.
Kukaan ei ole täydellinen. Ihmisyyteen kuuluu myös "huonot" ominaisuudet ja puutteet. Emme ole täydelliseksi tavoiteltuja teollisuustuotteita, vaan biologisia olentoja, joiden päätehtävä on lähinnä suvun jatkaminen. Tältä pohjalta on helpompi ymmärtää ihmisten vajavaisuuksia ja ikäviä ominaisuuksia, joista suuri osa on myös perimän tuottamia.
Isäsi oli sellainen kuin oli. Älä unohda että hänessä oli paljon hyvääkin, vaikka hän ei kaikessa kyennyt täydellisyyteen tai edes tyydyttävään suoritukseen. Hän ei ilmeisesti kuitenkaan aiheuttanut sinulle mahdottoman suuria vahinkoja tai kärsimyksiä. Hyväksy siis edesmennyt isäsi sellaisena kun hän oli. Iloitse siiitä mikä on ollut hyvää, ja anna anteeksi se mitä koit pahana.
Meilläkin isä huusi suuttuessaan, ja niin on minullakin tapana. Opittu malli. Muuta vikaa meidän perheessä ei onneksi ole.
Ei tunteissasi mitään väärää ole, ei sama veri automaattisesti takaa hyviä välejä tai velvoita ehdottomaan rakkauteen.