Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mieheni on ilkeä
30.04.2017 |
Enpä uskonut että tämäkin päivä tulee eteen, että valitan tuntojani Aihe Vapaalle. Mutta tässäpä sitä ollaan. Olen aina ollut yksinäinen, minulla on vain yksi ystävä, mutta en halua puhua näistä asioista hänelle, hävettää liikaa. Äitini on minulle läheinen, mutta en halua kuormittaa häntä tällä asialla.
Ongelmana on siis ilkeä aviomies. Tapasimme kauan sitten ja ystävystyimme nopeasti. Olemme aina olleet samoista asioista kiinnostuneita, meillä on yhteisiä harrastuksia ja jaamme paljon samanlaisia mielipiteitä. Usean vuoden ystävyyden jälkeen aloimme tapailla, ja tulinkin nopeasti raskaaksi. Raskaus ei ollut suunniteltu, mutta sopeuduimme asiaan nopeasti. Yhteenmuutto ja raskausaika menivät hyvin, muutamia pieniä riitoja oli, mutta ne kuulunevat asiaan. Lapsemme syntyi täysiaikaisena ja terveenä, ja kaikki meni hyvin. Öisin väsyneenä lasta imettäessäni mietin, kuinka onnekas olinkaan, sillä mieheni auttoi minua yösyöttöjen lomassa muun muassa tuomalla minulle vettä ja vaihtamalla vauvan vaipan.
En oikein tiedä missä vaiheessa asiat alkoivat mennä pieleen. Jossakin vaiheessa vain huomasin mieheni olevan minulle ilkeä yhä useammin. Tällä hetkellä ilkeyttä esiintyy monta kertaa viikossa. Mies hermostuu minulle näennäisesti turhista asioista, analysoi puheitani muun muassa väittämällä että olen hänelle vihainen vaikken olisi, ja lopulta hän alkaa huutaa ja sitten mollaa minua siitä että itken. Hän saattaa sanoa muun muassa, että "Olet sinäkin yhdenlainen, just tuommonen v-tun ihmeellinen tyyppi", kysyy että "Miks sun pitää olla noin v-tun dramaattinen" ja lopulta vielä huutaa että "Jaa mitä, alatko taas märsäämään? Märytessäkö tää koko päivä ja ilta taas menee?"
Olen huomannut, että minussa on syttynyt jokin puolustusrefleksi. Kun tilanne on ohi ja mies rauhoittuu ja haluaa puhua, en pysty toistamaan hänen sanomiaan pahoja asioita. Tiedän että hän on sanonut pahasti, mutta tuntuu kuin yrittäisin pitää vettä käsissäni, muistikuvat vain valuvat pois enkä pysty muistamaan tai sanomaan mitään. Mies on myös itse haluton oma-aloitteisesti tunnustamaan sanomisiaan.
Mies käy töissä, rahatilanteemme on kohtuullinen, miehellä on mielekäs harrastus kaksi kertaa viikossa ja hänellä on tiivis ystäväpiiri. Olen kuitenkin huomannut, että hän viihtyy ystäviensä kanssa juomassa yhä useammin. Myös juomingeista sovittuaan hän ei puhu juuri mistään muusta. Kotona hän ei juo koskaan, juomaan lähtee 1-2 kertaa kuukaudessa, mutta juo aina kaatokännit ja tosiaan "mehustelee" asialla viikkokausia etukäteen. Ennen hän ei juonut koskaan, sillä hänellä on historiaa alkoholiongelmista ajalta ennen seurusteluamme. Itse käyn juhlimassa kerran 2-3 kuukaudessa, ystävääni näen pari kertaa kuussa.
Tilanne kärjistyi toissapäivänä kun olimme lähdössä ulos lapsemme kanssa. Puin lapselle välikausihaalarin, jonka ajattelin olevan ok koska ulkona oli melko lämmintä. Puettuani lapsen mies lähti edeltä hänen kanssaan pihalle ja minä jäin pukemaan ulkovaatteita itselleni. (Jatkuu)
Kommentit (25)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voi parantua. Lähde lätkimään ennen kun menetät itsesi ja mielenterveytesi ja elämä valunut hukkaan mokoman gutaleen kanssa.
Mitä tarkoittavat verbit märsätä ja märyä?
Samaa mieltä kuin aiempi vadtaaja. Jos ette pariterapialla pääse keskustelee mehen moukkamaisesta väheksyvästä ja sinua loukkaavasta käytöksestä jätä se mies. Tuon perusteella miehesi ei kykene rakentavaan aikuiseen käytökseen ja usko vain se tulee vain pahenemaan.
Onko minkä ikäinen? Onko itsekeskeinen?
Aivan liian rasittava teksti. Se kuvaa hyvin sinua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4: Itkeä, mutta negatiivisia versioita siitä. Käytetään kun tarkoitetaan että joku itkee ihan turhaan.
5: Päältä parikymppisiä ollaan molemmat. Muutoin ei ole itsekeskeinen, tekee ahkerasti työnsä ja osallistuu kotitöihin, viettää myös mielellään aikaa lapsen kanssa.
Olen pahoillani puolestasi. Itse en pystyisi jakamaan elämääni ilkeän ihmisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selvästi miestäsi rasittaa nuo lapsuuden käsittelemättömät traumat ja siks vetää kohtuuttomia kilareita joistain jonninjoutavista arkipäivän tilanteista.Mun ex oli samanlainen.Hankin oman asunnon ja pistin eropaperin menemään.Olen onnellinen nyt, eipähän tarvi mokomaa paskaa enää kuunnella.
Jos et oman itsesi vuoksi niin lapsi ei saisi olla näkemässä ja kuulemassa tuollaisia kohtauksia. Kun lapsi kasvaa, hän itsekin alkaa kertomaan, ettei halua, että isä ja äiti riitelee. Todennäköisesti hän alkaa pelkäämään teidän välisiä keskusteluja, että missä vaiheessa isä taas alkaa huutamaan, myös hänelle alkaa tulla paniikkikohtauksia jne.
Eli sanot miehellesi, että jos et lopeta tuollaista käytöstä, sinä lähdet lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettele tivistämään tekstiä! ...... Grrhh!!! .. Vähemmästäkin menee hermot. Rasittavaa ja puuduttavaa jankkausta.
Jätä se sika!
menkää terapiaan, tai mies menee. saatte kaivettua sieltä alta sen hyvän ihmisen, joka on hautautunu lapsuuden traumojen ja paskan alle. kaikkien elämänlaatu paranee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilastollisesti on erittäin todennäköistä, että henkinen väkivalta muuttuu ennemmin tai myöhemmin fyysiseksi. Sinuna lähtisin ennemmin.
Pahoittelen tekstin pituutta. Oli vain kerrankin aikaa kirjoittaa kaikki ajatukset ulos.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkoivatko paniikkioireesi jo ennen suhdetta vai onko niissä tullut pahennus miehen myötä?
En minäkään pystynyt laittamaan eksää tilille sanomisistaan ja tekemisistään. Kun joku käyttäytyy riittävän järkyttävästi, sitä ei pysty nostamaan ilmoille.
Vierailija kirjoitti:
Tilastollisesti on erittäin todennäköistä, että henkinen väkivalta muuttuu ennemmin tai myöhemmin fyysiseksi. Sinuna lähtisin ennemmin.
Jatkan vielä, että henkinen väkivalta on siinä mielessä petollista, että sitä on erittäin vaikea tunnistaa. Itse asian kokeneena väittäisin kyllä että siitä on nyt kohdallanne kysymys. Eikä siihen liity millään lailla se oletko rasittava selittäjä vai et - ei väkivaltaa voi oikeuttaa missään tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Pahoittelen tekstin pituutta. Oli vain kerrankin aikaa kirjoittaa kaikki ajatukset ulos.
-Ap
Ymmärrän purkaustasi, minullakin on henkisesti väkivaltainen eksä. Onneksi käytös alkoi ennen lastenhankintaa.
Normaali ihminen ei itketä tahallaan toista ja pilkkaa päälle halventavilla termeillä.
Vierailija kirjoitti:
Kuka tuollaista tajunnanvirtaa jaksaa lukea. Vinkki: viestin enimmäispituus on käytössä syystä.
Kaikki noi "jatkuu"-luuserit pitäisi passittaa takaisin peruskouluun.
Teksti on kirjoitettu hyvin. Ehkä nykyisin on ihmisiä, jotka eivät jaksa keskittyä twiittiä pidempään tekstiin.
17: Paniikkioireet ovat aina menneet "aaltoina". Ennen suhdetta oli huono vaihe, kävin tuolloin terapiassakin. Suhteen ensimmäisiksi vuosiksi paniikkioireet lähes katosivat, mutta ovat nyt tulleet takaisin.
18: Mies on tönäissyt pari kertaa kyllä, mutta ei koskaan lapsen nähden. Eikä koskaan kovin lujaa.
Kovasti haluaisin vielä jatkaa ja yrittää, miehessä on kuitenkin niin paljon hyvääkin. Enkä halua uhata hänelle, että lähden lapsen kanssa, kun lapsella on kuitenkin oikeus isäänsä ja heillä on hyviä hetkiä yhdessä. Enkä halua käyttää lasta "valtakapulana". Olen kyllä sanonut, että jos käytös ei lopu niin meidän täytyy erota. Hän on itsekin sanonut, että viikko kerrallaan erossa lapsesta kuulostaa inhottavalta, ja on kyllä niin sanoessaan mielestäni ollut ihan vilpitön.
-Ap
Alue: Aihe vapaa
(Jatkuu)Pian mies pamautti oven auki ja tiuskaisi minulle, että toisin lapselle kurahanskat. Lähdin hakemaan hanskoja, ja niitä etsiessäni mies tuli lapsen kanssa sisälle ja paiskasi oven kiinni. Hän alkoi huutaa, että "Miksi [lapsen nimi]:lle pitää pukea sellaiset vaatteet jotka päällä ei voi olla ulkona", meinaten sitä että ulkona oli märkää lumen alettua sulaa. Olin hiljaa ja lähdin hakemaan lapselle kuravaatteita, yritin olla rauhallinen jotta lapsi ei hätääntyisi. Aloin pukea kurahousuja välipuvun päälle, kun mies jatkoi huutamista. Hän huusi että miksi olen dramaattinen, miksi lyön asiat tahallaan läskiksi ja että "Oot sääki aivan v-tun ihmeellinen". Yritin huudon lomassa rauhallisesti selittää, että laitan vain lapselle ne kurahousut ja kurakintaat. Hän jatkoi huutoa, että miksi en tajua että hän tarkoitti vain hanskoja, ja minä puolestani yritin rauhallisesti selittää että luulin hänen tarkoittaneen myös kurahousuja.
Lopulta sain paniikkikohtauksen. Minulla on taipumusta paniikkihäiriöön, mutta yleensä pystyn pitämään kohtaukset aisoissa lapsen nähden. Tuolloin kuitenkin paniikki ja hysteria ottivat vallan.
Illemmalla mies halusi puhua ja pyysi anteeksi. Olemme keskustelleet asiasta ennenkin, ja tiedän että käytöksen taustalla on miehen ongelmallinen isäsuhde, sillä hänen isänsä käytti sekä psyykkistä että fyysistä väkivaltaa mieheni ollessa lapsi.
Silti alan olla jo väsynyt. En haluaisi lapsemme joutuvan kasvamaan tällaisten tilanteiden lomassa, mutten myöskään haluaisi rikkoa sitä hyvää mitä meillä on. Hyvinä hetkinä mies kehuu minua ja pitää minua hyvänä, meillä on yhteistä aikaa ja seksiäkin on. Mies on myös todella hyvä isä lapsellemme, lapsemme pitää hänestä ja heillä on hauskaa yhdessä. Tuntuu myös, etten haluaisi luovuttaa näin helposti. Täytyy myös tunnustaa, etten haluaisi myöskään pompottaa lasta viikko-viikko -systeemillä puolelta toiselle. Haluaisin tarjota hänelle ehjän ydinperheen.
Tiedän, ettei tilanne ratkea muiden kuin itseni ja mieheni vaikutuksesta, ja että lopullinen päätös on minun itse tehtävä, mutta halusin silti avautua siitä jonnekin. Kaikki neuvot ovat tervetulleita, erityisesti liittyen siihen, onko jonkun muun mies ollut tällainen, ja voiko mies "parantua" siitä.
-Ap