Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Voi jumaliste tota ukkoa!

Turhautunut
24.04.2017 |

Mä en enää ymmärrä. Mies pitää taas mykkäkoulua, edellisestäkään ei kauaa ole. Tämä alkoi siitä, kun halusin eräänä iltana alkaa nukkumaan enkä jaksanut seksiä. Meillä vauva valloittaa ja yöheräilyt on kaikki mun kontolla ollut aina (vauva nyt 10,5kk).
Läheisyyttä ei ole minkäänlaista, muulloin kuin silloin kun on seksiä vailla. Tulee hieman lääppimään, ei hellästi.
Ei auta köyhimmissä tai lasten kanssa. Paitsi jos erikseen pyytelen jotain tekemään. Oma aloitteisesti ei mitään.

Musta vaan tuntuu aina vahvemmin, että mä en tästä suhteesta saa mitään itse. Mies hoidettavana lasten lisäksi ilman mitään hyötyä hänestä mulle.

Kotiin tulee iltaisin 20-22 aikaan, jolloin luonnollisesti lasten iltahommat jo hoidettu. Yhdessä perheenä tai kahdestaan ei tehdä ikinä mitään, vaikka itse tai lapset pyytää.

Alkaa olla mun mitta täynnä tätä. Mutta en halua erotakkaan, ei ole ns. oikeaa syytä. Omat itsekkäät syyt vain. Nyt siis jo viikon pitänyt mykkäkoulua asiasta. Eikä kyllä seksiinkään mitään aloitetta tai esileikkiä tee, odottaa vain että väsyneenä innostuisin vielä hyökkäämään kimppuun. Vuosi ilman kokonaista yötä alkaa vaatia veronsa.

Kertokaa nyt mielipiteitä ja järkeviä suunnitelmia. En mä halua mennä anteeks pyytelemään, ku en mä tässä tilanteessa koe tehneeni mitään väärää. Voi helkutti ku kehittää koko mies.

Ugh. Olen puhunut ja saanut purettua tätä paskaa johonkin.

Kommentit (50)

Vierailija
1/50 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anteeksi kirjoitusvirheet. Kännykkä.

Vauva valvottaa.

Ei auta kotihommissa.

Ja ketuttaa koko mies.

Vierailija
2/50 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinä miehessä oli kai alunperin jotain mitä näit. Ota se taa haltuun!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/50 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

parisuhdeterapiaan

Vierailija
4/50 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ero tai terapiaan miehen kanssa jis keskustelu ei auta. Eroa suosittelisin. Niin pian kun vain saat asiasi järjestettyä.

Vierailija
5/50 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliko ukkosi pihalla potkimassa pihakoivua ja huutamassa KIAI?

Vierailija
6/50 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ero tai terapiaan miehen kanssa jis keskustelu ei auta. Eroa suosittelisin. Niin pian kun vain saat asiasi järjestettyä.

Pienten lasten vanhempaa suosittelet eroamaan niin pian kuin mahdollista. Ei sinussakaan liikaa ihmistä ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/50 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä noita tuollaisia tuntemuksia tulee parisuhteessa, olisi tärkeää että teidän välillänne säilyisi kuitenkin yhteys ja yhteenkuuluvuudentunne -miksi olette yhdessä, mitä elämänvaihetta elätte nyt yhdessä. Eka vauvavuosi on yleensä rankka, ja sitten tuleekin uhmaiät, päivähoitohärdellit ym.

Vierailija
8/50 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Missä hän sitten on joka ilta?

Oikeastaan sinun kuuluisi tehdä se aloite puhumisesta. Voisit tosiaankin pyytää anteeksi jos olit tyly ja siitä sitten lähteä purkamaan ongelmaa ja että mistä tylyys johtuu. Ei anteeksipyynnön pidä olla mikään nöyryytys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/50 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se sika!

Vierailija
10/50 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Turhautunut kirjoitti:

Mä en enää ymmärrä. Mies pitää taas mykkäkoulua, edellisestäkään ei kauaa ole. Tämä alkoi siitä, kun halusin eräänä iltana alkaa nukkumaan enkä jaksanut seksiä. Meillä vauva valloittaa ja yöheräilyt on kaikki mun kontolla ollut aina (vauva nyt 10,5kk).

Läheisyyttä ei ole minkäänlaista, muulloin kuin silloin kun on seksiä vailla. Tulee hieman lääppimään, ei hellästi.

Ei auta köyhimmissä tai lasten kanssa. Paitsi jos erikseen pyytelen jotain tekemään. Oma aloitteisesti ei mitään.

Musta vaan tuntuu aina vahvemmin, että mä en tästä suhteesta saa mitään itse. Mies hoidettavana lasten lisäksi ilman mitään hyötyä hänestä mulle. Pelkkä otsikkosi kertoo asenteesta, jossa on loputtomat riidat tulossa, ja se erokin sitten jossain vaiheessa. Nyt lempeyttä ja ymmärrystä peliin! Olet vastuussa vain omasta käytöksestäsi ja sen muuttamisesta, miehesi käytöstä ei pysty muuttamaan mitenkään! Oman käytöksen muuttaminen miellyttäväksi saa harvoin siinä toisessa pahaa käytöstä aikaiseksi! Oma inhottava käytös, ja kostaminen saa AINA vastareaktiona samaa takaisin. Jos haluat saada miehesi auttamaan sinua, ole lempeä, hellä ja ymmärtäväinen hänelle. Tälläiselle ihmiselle on vaikea sanoa ei, jos hän lempeästi apua johonkin pyytää. Saattaapa apu lempeälle tulla joskus jopa pyytämättäkin. Tässä on runko, jolla elämä ei ainakaan huonommaksi mene, keksi itse loput.

Kotiin tulee iltaisin 20-22 aikaan, jolloin luonnollisesti lasten iltahommat jo hoidettu. Yhdessä perheenä tai kahdestaan ei tehdä ikinä mitään, vaikka itse tai lapset pyytää.

Alkaa olla mun mitta täynnä tätä. Mutta en halua erotakkaan, ei ole ns. oikeaa syytä. Omat itsekkäät syyt vain. Nyt siis jo viikon pitänyt mykkäkoulua asiasta. Eikä kyllä seksiinkään mitään aloitetta tai esileikkiä tee, odottaa vain että väsyneenä innostuisin vielä hyökkäämään kimppuun. Vuosi ilman kokonaista yötä alkaa vaatia veronsa.

Kertokaa nyt mielipiteitä ja järkeviä suunnitelmia. En mä halua mennä anteeks pyytelemään, ku en mä tässä tilanteessa koe tehneeni mitään väärää. Voi helkutti ku kehittää koko mies.

Ugh. Olen puhunut ja saanut purettua tätä paskaa johonkin.

Muuta en tilanteeseen sinulle sano, kun että kostamalla et saa mitään muuta kuin lisää ongelmia aikaiseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/50 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö aikuiset ihmiset osaa puhua enää mistään ja sopia yhteisiä pelisääntöjä ennen lasten hankintaa?

Avaa suusi hyvä ihminen ja puhu. Mutta älä nalkuttavaan ja syyllistävään sävyyn kumminkaan

Vierailija
12/50 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa kovin tutulta, voin kertoa kokemuksesta, että ukko ei puheilla muutu.

Suosittelen eroa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/50 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näytä sille tää teksti?

Vierailija
14/50 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Missä hän sitten on joka ilta?

Oikeastaan sinun kuuluisi tehdä se aloite puhumisesta. Voisit tosiaankin pyytää anteeksi jos olit tyly ja siitä sitten lähteä purkamaan ongelmaa ja että mistä tylyys johtuu. Ei anteeksipyynnön pidä olla mikään nöyryytys.

Harrastuksissaan, kuten myös vkl. Mä seuraavana päivänä menin juttelemaan, mut vastauksena vain tiuskimista. Sanoin vaan et tulee sit juttelemaan, kun taas haluaa jutella. Yleensä se minä olenkin, joka sopua hieroo, mutta onko se aina mun tehtävä? Ja nyt siis kerran yritin jo, en rupea aikuisen miehen edessä matelemaankaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/50 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, tuo on sitä neljän seinän syndroomaa pahimmillaan. Sun elämä on nyt kotona pienen lapsen kanssa, ja mies loistaa poissaolollaan.

Ilman muuta ainoa keino tuossa on, että nostat kissan pöydälle. Anteeksi ei tarvitse pyytää, kun ei koe tehneensä mitään väärää, mutta sano, että sinusta teillä on nyt vakavia ongelmia parisuhteessa, ja asiasta pitää puhua.

Että ei ole mikään parisuhde se, että mies käy kotona vain nukkumassa. Tarvitset henkistä seuraa, tukea, kumppania. Vain sitä kautta voi syntyä rakkaus ja seksuaalinen halu!

Voitteko saada vauvan jonnekin hoitoon vaikkapa yhdeksi illaksi, että saatte jutella - ja itkeäkin jos siltä tuntuu - rauhassa?

Se, että olet ilmeisesti nyt vauvalomalla kotona ei tarkoita, että sinulle kuuluu 100% kodin ja lapsen hoidosta. Sinä hoidat lasta silloin, kun mies on TÖISSÄ, mutta muina aikoina vastuiden  kuuluu jakautua tasan.

On aika ymmärrettävää, että koska miehen pitää aamulla kaiketi nousta varhain duuniin, sinä vastaat yöheräilyistä pääosin, mutta kyllä siinä tarvitaan rintamatoveruutta mieheltä. Yöheräämisiä voi jakaa viikonloppuisin. Ja vähintäänkin ymmärtää sen, että seksihalu ei väsyneenä vaan viriä, vaikka mies olisi kuinka rakas tahansa!

Miehesi todennäköisesti myös ainakin alitajuisesti kärsii tilanteesta. Et kerro, miksi hän tulee kotiin noin myöhään iltaisin, mutta noin toimien hän on tehokkaasti ulkoistanut itsensä perheestä. Hän ei näe lasta hereillä, vaimokin on väsynyt ja apea ja kääntää sängyssä selkänsä! Korostan siis ymmärtäväni myös sinun puolesi yhtälöstä enemmän kuin hyvin, kunhan nyt kuvaan sitä, miltä asia ehkä miehestäsi NÄYTTÄÄ.

Missään nimessä ette heti eroa, vaan yritätte selvittää suhdettanne PUHUMALLA ja puhumalla ja puhumalla. Parisuhdeterapiaakin voi kokeilla, sitä saa seurakunnilta ja kunnan perheneuvoloiden kautta ilmaiseksi - tosin jonoa on.

Antakaa nyt vähintäänkin tilanteen vähän tasoittua, tuo on se raskain hetki, kun vauvanhoito alkaa vähän helpottaa, mutta elämä polkee ankeasti paikallaan neljän seinän sisällä. Kun palaat töihin ja elämäsi avartuu kodin ulkopuolelle, asia on taas jo vähän toinen!

Mutta puhumatta ei mikään muutu parisuhteessa.

Vierailija
16/50 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

ap_ kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä hän sitten on joka ilta?

Oikeastaan sinun kuuluisi tehdä se aloite puhumisesta. Voisit tosiaankin pyytää anteeksi jos olit tyly ja siitä sitten lähteä purkamaan ongelmaa ja että mistä tylyys johtuu. Ei anteeksipyynnön pidä olla mikään nöyryytys.

Harrastuksissaan, kuten myös vkl. Mä seuraavana päivänä menin juttelemaan, mut vastauksena vain tiuskimista. Sanoin vaan et tulee sit juttelemaan, kun taas haluaa jutella. Yleensä se minä olenkin, joka sopua hieroo, mutta onko se aina mun tehtävä? Ja nyt siis kerran yritin jo, en rupea aikuisen miehen edessä matelemaankaan.

Siis mitä? Mies on JOKA ILTA kahdeksaan illalla HARRASTUKSISSA?! Ja sä katselet tuollaista?

15 äimänä

Vierailija
17/50 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä noita tuollaisia tuntemuksia tulee parisuhteessa, olisi tärkeää että teidän välillänne säilyisi kuitenkin yhteys ja yhteenkuuluvuudentunne -miksi olette yhdessä, mitä elämänvaihetta elätte nyt yhdessä. Eka vauvavuosi on yleensä rankka, ja sitten tuleekin uhmaiät, päivähoitohärdellit ym.

Juu. Ei tämä siis ensimmäinen lapsi, eikä ensimmäinen mykkäkoulu. Tuntuu vaan useammin nykyään näitä tulevan. Yhdessäkin ollaan oltu jo liki 20v.

Vierailija
18/50 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö aikuiset ihmiset osaa puhua enää mistään ja sopia yhteisiä pelisääntöjä ennen lasten hankintaa?

Avaa suusi hyvä ihminen ja puhu. Mutta älä nalkuttavaan ja syyllistävään sävyyn kumminkaan

Just! Puhumaan! Miehelle pitää saada kaaliin, että umpiväsynyt ihminen, ei sitten mies, puhumattakaan pienen vauvan äiti, jaksa mitään seksiä. Mies ottaa nyt vastuuta lapsesta, jotta ap saa kerrankin nukkua ja ihan levollista omaa aikaa, ja sitten voisi jo vihjailla aikanaan panoista, tai mieluummin antaa naiselle se aloite tässä tapauksessa, jottei tunnu ahdistelulta lähestyminen. Ikävää herättyä kuulostella, kuinka ukko väijyy oven takana odottaen, että milloinkas kuorsaus loppuu.

Ja ehkä nämä mykkäkouluasiat pitäisi selvittää ihan ekaksi, eivät kuulu lapsiperhearkeen lainkaan. Miehen  kypsyminen isäksi on pahasti kesken tai ei edes aluillaan! Ukko ruotuun. Ja kotitöitä tekemään! Ikävältä kuulostaa tuollainen elämä, missä joku sohvatyranni lääppii ja mököttää joka käänteessä.

Ja jos ap olet hyvissä väleissä anopisi kanssa, niin juttele hänelle ja koita saada takomaan järkeä äiti-ihmisenä poikansa päähän. Moni uskoo äitiään, kuten oma mies. On kuin sulaa hunajaa, kun mamma vähän asioissa "neuvoo". (Ei nyt kuitenkaan mikään mammanpoika silti.) Saat kenties asiallesi kaikupohjaa.

Vierailija
19/50 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö aikuiset ihmiset osaa puhua enää mistään ja sopia yhteisiä pelisääntöjä ennen lasten hankintaa?

Avaa suusi hyvä ihminen ja puhu. Mutta älä nalkuttavaan ja syyllistävään sävyyn kumminkaan

Kyllä meillä on puhuttu ja usein. Oltiin joskus erossakin juuri samojen asioiden takia. Muuttua lupasi, mutta tuntuu taas että mies on yhtenä lapsena muiden lisäksi. Ensimmäisestä lapsesta nyt kuitenkin jo kauan, mies ei noin kylmä mua kohtaan ole aina ollut. Halausta, silitystä, suukkoa en saa ikinä. Jos itse yritän kainaloon yms mennä, ilme ja kavahdus kertoo kyllä mitä asiasta on mieltä. Suukon saatan saada jos oikein kinuan, sekin samanlainen pusu kuin lapsille.

Vierailija
20/50 |

Klassikkokysymys: Oletko varma, ettei saa hellyyttä ja vähän muutakin näissä "harrastuspiireissä"?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kolme kahdeksan