Lue keskustelun säännöt.
Muita joita entiset kumppanit nolottavat?
21.04.2017 |
Minä hädin tuskin kestän ajatella ex-poikaystäviäni, ja vielä kamalampaa on jos jostain syystä joku ottaa aiheen puheeksi. Olen itse lähes 30, ja katsoessani nuorempia, parikymppisiä tuttujani en voi kuin ihmetellä, miten heistä lähes jokaisella on enemmän järkeä päässä kuin minulla nuorempana. Nykyään tiedän aika hyvin mitä etsin (mm. miestä joka huolehtii hygieniastaan, ei juo tai pelaa liikaa, kohtelee muita hyvin ja kauniisti, mielellään suunnilleen sama koulutustaso kuin minulla, jonkinlaista kunnianhimoa työelämässä jnejne), mutta jokaisen näistä "kriteereistä" olen joutunut kantapään kautta tajuamaan.
Ei minulla mitään mieletöntä määrää poikaystäviä ole nuorena ollut, mutta jokainen heistä on ollut minulle mahdollisimman epäsopiva. Yhden kanssa menin jopa kihloihin kun hän kosi, enkä kehdannut sanoa ei.
Ei ole kovin mukavaa katsella taaksepäin omaa deittailuhistoriaansa, kun täytyy ihan fyysisesti nyrpistää nenää kun nolottaa niin paljon se, miten epäsopivia miehiä sitä onkin osannut valita. Ei ihme, etteivät vanhemmat olleet ikinä superinnoissaan parisuhteistani. Hassua, mutta vähän kadehdin sellaisia tuttuja, jotka voivat eron jälkeenkin sanoa, että ex oli hyvä tyyppi josta joku saa vielä hyvän miehen.
No, on tässä vielä sentään aikaa löytää joku, joka sopii yhteen juuri minun kanssani.
Kommentit (16)
No hei, sulla ei sentään ole lapsia niiden exien kanssa! Mulla on yhden turjakkeen kanssa. Lapsi on onneksi ihana, äitiinsä tullut 😃.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua nolottaa ensimmäinen poikaystäväni jonka kanssa olin kuitenkin noin kolme vuotta. Siihen aikaan oltiin molemmat lukiossa joten tavallaan toivoa oli ja tulevaisuus edessä mutta kyllä hänestä jo silloin näki että oli äärimmäisen laiska eikä yhtään kiinnostunut syvällisistä asioista tai millään lailla lukemista. En vaadi että miehen pitäisi olla akateeminen mutta lukemisesta pitäminen ja keskustelutaidot muustakin kuin maallisista asioista on nykyään ehdoton kriteeri.
Pahinta hänessä oli että hän oli ärsyttävä jankkaaja jolla oli yksioikoiset mielipiteet ja kehtasi aika avoimesti naureskella ajatusmaailmalleni joka vaan sattui olemaan värikkäämpi kuin hänellä. Hänellä kun siihen mahtui vaan kaikki ärsyttävät teinijutut vaikka hänkin olisi siinä iässä jo voinut vähän aikuismaisemmin ajatella edes esim siitä miten tulevaisuus järjestettäisiin. Ja niinhän siinä kävi että hän ei saanut edes lukiota käytyä ja jäi vaan pitkäksi ajaksi makoilemaan ja kehtasi syyllistää minua erosta kun en enää jaksanut hänen menoaan ja asennettaan.
Mun ex on 165cm pitkä 90kg painava mollosilmä, jolla turpaan kosteat punaiset huulet. Peruskoulun sai suoritettua nipin napin, keskiarvo oli alle 6. Tyypillä oli alko-ongelma ja kuten BMIstäkin voi päätellä niin järkyttävä kaljamaha. Ylpeili sillä ettei ollut käynyt hammaslääkärissä armeijan jälkeen (oli 24) eikä pessyt hampaitaan, koskaan. Myös suihkussa käynti oli varsin satunnaista ja kun tuo nukkui sängyssä seinän puolella, siihen seinään pinttyikin iso musta rasvatahra jo parissa kuukaudessa. Seksi oli sitä, että tuo kaivoi pienen haisevan munansa esiin ja alkoi nylkyttää. En saanut 4 vuoden aikana kertaakaan. Oli tolkuttoman mustasukkainen ja väkivaltainen, kävi käsiksi useampaan kertaan. Ja onnistui käydä vieraissakin eli kelpasi jollekulle toiselle yhtä huonoitsetuntoisellekin. Ainoa mitä luki oli he magazine..
Ja minä. Nuori koulussa hyvin menestyvä peruskäyttö tyttö. Mutta vaan ujo ja arka ja tosiaan helvetin huono itsetunto. Kasvanut epävakaassa perheessä, isäpuoli hakkasi sekä minua että äitiäni.
Että joo, nykyään ajatuskin exästä oksettaa. Nykyinen minä ei missään tapauksessa olisi tekemisissä tuollaisten ihmisten kanssa. Motiivi suhteessa ei ollut itseni pakottaminen jännämiehellä (inhottaa NIIN paljon että on antanut tuollaisen koskea itseensä, hyihyihyi yök). Suhde syntyi koska taustani olivat mitä edellä kuvasin ja koska asuin landella missä tarjonta ylipäätään oli luokattoman huonoa. Taustani vuoksi olin tietty niiden harvojen ok poikien silmissä ihan pohjasakkaa enkä todellakaan arvostuksen tai kunnioituksen arvoinen vaan sellainen joka pitää kiertää kaukaa.
No, 15 vuotta ja 400km ja muutamaa tutkintoa ja tilipussia myöhemmin tilanne on varsin erilainen. Olen omanaevontuntoinen ja ehkä vähän pelottava tai kovakin (suojakuori), tyylikäs, hauska, terävä, menestynyt. Olen ottanut paljon välimatkaa siihen 18-vuotiaaseen tyttöön, joka makasi yöllä kännissä pikkukunnan rautatieaseman pihalla mudassa sikiöasennossa itkien poikaystävän potkiessa mihin vaan parhaiten sattui osumaan.
Oho, autocorrectorin iloja. Siis tuo jurpo luki GT magazinea, tai no, varmaan katsoi kuvia vaan. Ja en ollut käyttötyttö (tai no olinhan) vaan perusnätti piti kirjoittamani.
Kyllä. Olen joskus kauhukuvia nähnyt, että jos ne seisoisi vierekkäin vaikka 50-v synttäreilläni..... apua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, nolottaa. Exani oli valilla vankilassa ja harrasti mm. huumekauppaa. Mina kavin yliopistoa. Muutama vuosi meni meilla yhdessa ja eroten ja sitten taas yhdessa... Han myos oli suhteellisen hyva henkisessa vakivallassa (ja joskus fyysisessakin), minulla oli huono itsetunto, joten jain suhteeseen pitemmaksi aikaa kuin olisi oikeasti pitanyt. No, onneksi erottiin loppuviimein. Tasta on jo monta, monta vuotta.
Nyt olen ihan erilaisen ihmisen kanssa. Sinkkuna viihdyin pari vuotta, halusin nollata aivot kokonaan ja varmistaa, etten hakeutuisi samanlaiseen suhteeseen kuin exani kanssa oli.
Just mietin, että olen niin onnellinen, että kaikki eksät on eksiä. Miten minun kohdalle on sattunutkin toinen toistaan säälittävämpiä luusereita? Tilastollisesti tämä ei voi olla mahdollista. Ja päällepäin nämä miehet on näyttäneet ihan tavallisilta, korkeakoulutetuilta miehiltä! Mutta kun paremmin tuntee, niin ei todellakaan kaipaa. Keskenkasvuisia, itsekeskeisiä paskakasoja jok'ikinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä häpesin mun eksää jo sillon ku oltiin yhdessä. Olin jotenki niin epätoivoinen ja yksin, just muuttanut uudelle paikkakunnalla, et se tuntui hyvältä ku oli joku lähellä. Mut ihmisten ilmoilla aina pelkäsin et joku näkee.. mies ei sinänsä ollut mikää ruma tai haiseva tai lihava etc. Persoonana oli nolo, kukaan ei oikein tykännyt hänestä. Pikkuhiljaa alkoi tulla ilmi omien opiskelukavereiden joukosta naisia, ketä hän oli yrittänyt vietellä-huonolla menestyksellä. Aikalailla joka toinen opiskelukaveri tiesi tyypin ja sanoi että hän oli yrittänyt iskeä. Kun vihdoin 9kk jlk sain itku kurkussa jätettyä hänet, hän lauloi korvaani james bluntin goodbye by lover. Ajattelin vaa että hyi vittu että miten oon ollu tollaswn ihmisen kanssa niin kauan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei nolota, mutta en ihan joka tapausta mielelläni muistelekaan :D
Olin pojan kaa mitä kaikki inhos. Vieläki vituttaa. Hyi vittu! :(
N30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyistä poikaystävääni aiempi kyllä nolottaa... Nolottaa, miten annoin hänen kohdella mua (muutkin näkivät sen ja varmaan ihmettelivät, miten voimaton olen ja miksi hyväksyin sellaista, mitä hän teki) ja millaiseksi hulluksi hänen käytöksensä muutti minut.
Olin siis aivan sekaisin päästäni suhteen loppuessa ja valitettavasti nykyisenikin sai alussa tuta epäluuloisuuden ja traumat, jotka jäivät.
Mua ahdistaa jo sen pelkän nimen kuuleminen. Todellakin nolottaa, että miten annoin vuosien mennä hukkaan sen hullun kanssa! Päällepäin kyllä on huomiota herättävän komea, mutta sisältä musta. Kulissit piti pitää kunnossa mutta neljän seinän sisällä henkinen ja fyysinen väkivalta oli valloillaan ja tavarat lenteli. Hävetti myös se sairaalloinen mustasukkaisuus mikä ilmeni aina jos liikuttiin ihmisten ilmoilla. Jos joku mies edes seisoi lähelläni niin alkoi se käsittämätön mulkoilu. Ja laittoipa joskus parhaalle ystävällenikin tekstarin, ettei tarvi viettää aikaa nii paljo mun kanssa kun nähdään riittävästi jo koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein vieläkään tajua, miten päädyin yhteen ensimmäisen oikean poikaystäväni kanssa. Olin 17, hän joku 21. Tuntui, että "kaikki" kaverit seurustelivat, niin minäkin halusin jonkun. Minulla oli tajuttoman huono itsetunto, joten olin onnellinen, kun jollekin kelpasin.
Tyyppi ei ollut peruskoulun jälkeen käynyt kuin armeijan, asui vanhempiensa luona ja oli duunarina jossain tehtaassa. Ei vielä mitään, mutta pikkuhiljaa paljastui, että hän oli täysi uusnatsi tai white power -ajatuksen kannattaja. Hän kuunteli jotain saksalaista white power -musiikkia ja jouduin jotain musiikkitilauksia hoitamaan hänen puolestaan, kun ei kyennyt itse sitä englanniksi tekemään. Tyypin huoneessa oli Hitlerin kuva seinällä ja kuten arvata saattaa, hän ei esim uskonut toisen maailmansodan aikaiseen juutalaisten joukkotuhoon, vaan se oli kuulemma jotain juutalaisten propagandaa. Jälkeenpäin ajatellen juuri tuo ällöttää eniten, natsismi ja hänen aatemaailmansa.
Olin lukiossa tuolloin ja joskus tuskailin koeviikkoa. Hän lupasi auliisti, että siskonsa voi järjestää minut paikalliselle Ärrälle töihin, että ei kannata hukata aikaansa tyhjänpäiväiseen koulunkäyntiin. Ei tajunnut lukiota eikä opiskelua yleensä. Ajatusmaailmani oli täysin erilainen kuin hänen, ja ihmettelen, miten olin hänen kansaaan niinkin kauan, varsinkin kun seksikin meni hänen ehdoillaan, enkä ymmärtänyt, että kaikkeen ei tarvitse suostua.
No, melkein 20 vuotta myöhemmin hänen ajatusmaailmansa on vieläkin samaa, kun joskus fb:stä katselin.
Eikö se ole ihan peruskuvio, jos on siis ollut jättäjä? Jätetyillä voi ollakin sitten toisin.
Täällä toinen, samanmoinen. Minä olen ratkaissut asian pysyttelemällä yksin, jonkun omituisuuden kuitenkin ottaisin.