Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi on mielensäpahoittaja/näsäviisas/asioiden kääntäjä
19.04.2017 |
Välillä koettelee hermoja, välillä vaan huvittaa. Reilu 10v lapsi pahoittaa mielensä suunnilleen mistä vaan tahallaan. Kuvitteellinen tilanne:
Lapsi kysyy että "voinko askarrella tuossa keittiön pöydän ääressä?". Vastaan että siinä ei voi nyt askarrella kun pienempi sisaruksesi syö siinä iltapalaa nyt. Lapsi suuttuu ja sanoo "jaa eikö täällä saa edes askarrella?!". Vastaan että voit askarrella vaikka omassa huoneessasi. Tähän lapsi vastaa että "Ai enkö saa olla täällä teidän muiden kanssa?! Miksi mut ajetaan pois omasta kodista?!". Vastaan että kyllä saat täälläkin olla, mutta askarrella saat omassa huoneessa. Tästä eteenpäin lapsi ei enää ota mitään kuuleviin korviinsa, vaan huutaa ja itkee, että kun ei saa askarrella, ei saa olla keittiössä, ei saa sitä ja tätä, miksi minua syrjitään, miksi haluat että menen pois yms. Ja hyvänen aika jos erehdyn sanomaan mitään siihen viittaavaa, että nyt käytöksesi on kyllä aika huonoa/lapsellista, niin alkaa hokeminen "MIKSI HAUKUT MUA, HAUKUT MUA TYHMÄKSI JA IDIOOTIKSI" :D
En ymmärrä. Eikö kestä pettymyksiä vai onko tämä joku alkava murkkuikä?
Kommentit (31)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun isäni käyttäytyy ihan samalla tavalla ja on 70-vuotias. Ja on aina käyttäytynyt. Kamala marttyyri ja valittaja. Eli ei niinkään ikä- kuin luonnekysymys.
Ei tuo ainakaan mitään automaattisesti ikään kuuluvaa ole, koska itselläni on kolme jo yli kymmenvuotiasta lasta.
Ihan asiallisesti menee. En tuttavaperheissäkään ole tuollaista huomannut. Tietynlaisia mankujia kyllä on, mutta että osaisi kääntää tuolla tavoin asiat "edukseen".
Ehkä älykkäämpi kuin keskimääräiset. Käännä mielessäsi eduksi.
Mutta kuten jo kehotettiin, jätä täysin huomiotta moiset purkaukset. Sitä en kyllä ihan käsittänyt, miksei voi askarrella, jos pikkusisarus syö samassa pöydässä?
Olisko taustalla sisaruksen etuoikeutettu asema tilanteessa kuin tilanteessa? Et ehkä huomaa, mutta saatat pikkuasioilla viestittää sitä jatkuvasti. Halusi tietysti askarella siinä pöydässä siksi, että huomioit hänet ja tekemisensä. Ei varsinainen juttu ollut askartelu.
Vierailija kirjoitti:
Meillä 10-vuotias käyttäytyy aivan samalla tavalla, tekstisi on kuin minun kirjoittama. Kun lapsi sattuu tuolle päälle, sitä "väittelyä" ei vaan voi voittaa. Hän vääntelee sanomisiani, lisää juttuun omiaan ja vetää aivan ihmeellisiä johtopäätöksiä. En tiedä mistä on kyse, koulu menee hyvin, harrastaa mieleisiään lajeja, kavereita on paljon, perheen sisäiset välit hyvät... En tajua mutta aika hankalaa on.
Just tuollaista ihme väittelyä ja omituisia johtopäätöksiä. Tuntuu niinkuin lapsella olisi tarkoitus vaan saada itselleen vielä pahempi mieli, ja jatkaa väittelyä, olla ns. oikeassa. Ja tosiaan kun näitä tulee ihan mitättömistä/keksityistä asioista. Melkein jopa tuntuu siltä, että mitä rauhallisempi itse olen, ja mitä järkevämpiä omat kommenttini ovat, sitä enemmän lapsi hermostuu.
t.ap
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo ainakaan mitään automaattisesti ikään kuuluvaa ole, koska itselläni on kolme jo yli kymmenvuotiasta lasta.
Ihan asiallisesti menee. En tuttavaperheissäkään ole tuollaista huomannut. Tietynlaisia mankujia kyllä on, mutta että osaisi kääntää tuolla tavoin asiat "edukseen".
Ehkä älykkäämpi kuin keskimääräiset. Käännä mielessäsi eduksi.
Mutta kuten jo kehotettiin, jätä täysin huomiotta moiset purkaukset. Sitä en kyllä ihan käsittänyt, miksei voi askarrella, jos pikkusisarus syö samassa pöydässä?
Olisko taustalla sisaruksen etuoikeutettu asema tilanteessa kuin tilanteessa? Et ehkä huomaa, mutta saatat pikkuasioilla viestittää sitä jatkuvasti. Halusi tietysti askarella siinä pöydässä siksi, että huomioit hänet ja tekemisensä. Ei varsinainen juttu ollut askartelu.
Tuo tilanne jonka aloituksessa laitoin, oli kuvitteellinen. Sisarusta ei suosita. Nämä tilanteet tulevat täysin lapsen omasta päästä niin sanotusti. Mutta siis tottakai, jos sisarusta suositaan lapsen mielestä mitenkään, niin tietysti hän aloittaa samanlaisen shown siitä kuinka hän on vähemmän tärkeä ym. Eli oli asia mikä tahansa joka ei mene niinkuin lapsi täsmälleen haluaa, niin tulee tällaista.
t.ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti ihan superrasittavaa, mutta mua kyllä nauratti tuo kuvitteellinen tilanne ihan hirveästi. Tuli mieleen Pulkkisesta se tyyppi, joka työpaikkaaln hoki, että sitäkö tässä nyt haetaan. Tyyppi siis itse teki milloin mistäkin asiasta todella pitkälle meneviä johtopäätöksiä, joiden lopputulos oli aina hänelle itselleen ihan hirveä ja kyseli sitten, että sitäkö tässä nyt haetaan. Kun aiheesta on tehty ihan sketsihahmo, on tuollaisia tyyppejä oikeassa elämässä.
Valitettavsti lapsesi on vaan ärsyttävä tyyppi, joka syystä tai toisesta kokee, että hänen päänsä menoksi juonitellaan koko ajan jotain. En tiedä, miten tuohon voisi puuttua. Jos itsellä riittäisi voimaa, voisit "vaatia" lastasi perustelemaan aina mielipiteensä. Silloin hän ehkä huomaisi itse, että asiassa ei ole mitään totuusperää vaan kyse on vaan hänen tunteestaan. Kärsivällisyyttähän tuo sinulta kyllä vaatii, enkä tiedä jaksaisinko itse toimia noin esimerkkilisesti ja johdonmukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo ainakaan mitään automaattisesti ikään kuuluvaa ole, koska itselläni on kolme jo yli kymmenvuotiasta lasta.
Ihan asiallisesti menee. En tuttavaperheissäkään ole tuollaista huomannut. Tietynlaisia mankujia kyllä on, mutta että osaisi kääntää tuolla tavoin asiat "edukseen".
Ehkä älykkäämpi kuin keskimääräiset. Käännä mielessäsi eduksi.
Mutta kuten jo kehotettiin, jätä täysin huomiotta moiset purkaukset. Sitä en kyllä ihan käsittänyt, miksei voi askarrella, jos pikkusisarus syö samassa pöydässä?
Olisko taustalla sisaruksen etuoikeutettu asema tilanteessa kuin tilanteessa? Et ehkä huomaa, mutta saatat pikkuasioilla viestittää sitä jatkuvasti. Halusi tietysti askarella siinä pöydässä siksi, että huomioit hänet ja tekemisensä. Ei varsinainen juttu ollut askartelu.
Tuo tilanne jonka aloituksessa laitoin, oli kuvitteellinen. Sisarusta ei suosita. Nämä tilanteet tulevat täysin lapsen omasta päästä niin sanotusti. Mutta siis tottakai, jos sisarusta suositaan lapsen mielestä mitenkään, niin tietysti hän aloittaa samanlaisen shown siitä kuinka hän on vähemmän tärkeä ym. Eli oli asia mikä tahansa joka ei mene niinkuin lapsi täsmälleen haluaa, niin tulee tällaista.
t.ap
Miksi laitoit jonkin kuvitteellisen tilanteen. Miksei aitoa?
Laita aito, niin voit saada aitoja vastauksiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Apua, kuulostaa tutulta! Mun lapsi harrastaa ajoittain tuota samaa. Voi olla välissä vuosienkin tauko, ja sitten tulee taas tuollainen kausi.
Jospa lapsi harjoittelee "väittelytaitoja"? Tai tokihan hän voi jotenkin kokea, ettei äiti ymmärrä ja sitten pitää taistella tuulimyllyjä vastaan että saisi muilta jonkinlaista reaktiota? Mun lapsi on vasta 2v, mutta mietin että onhan tuo 10v ikä sellainen "ollakko iso vai pieni" -ikä. Aletaan suuntautumaan enemmän kaverisuhteisiin, mutta toisaalta vielä toivotaan että äiti ottaisi syliin ja halaisi. Ja kyllähän nykyään murrosikä alkaa aiemmin, että sikäli voi olla esimurkkuikääkin.
Ei mulla oikein ole antaa muuta neuvoa kuin että ehkä perheen yhteiseen toimintaan voisi yrittää panostaa ja hellyydenosoituksiin myös. Ainakin esimurrosikäisenä on kovin tärkeää tuntea olonsa rakastetuksi ja se että vanhemmat haluavat ymmärtää. Ehkä tuollaisen tinkaustilanteen voisi keskeyttää niin että sanoisi ihan suoraan, että minusta nyt tuntuu että sinulla vaivaa ihan jokin muu asia kuin tämä askartelu, haluatko jutella jostain? Tsemppiä joka tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin 10v joka käyttäytyy noin....on tosin koko ikänsä ollut haastava ja neurologisia diagnooseja (mm.ad(H)d, asperger epäily) on...perheessä kolme muutakin lasta, ei kenelläkään muulla ole ollut tuollaista vänkäämistä ja mielensäpahoittelua :(
Tilanne voi esim. olla, että "tänään et voi mennä kaverin luo, koska meille tulee vieraita, voit mennä vaikka huomenna", siitä alkaa tuntien mankuminen ja vänkääminen...."no en sit voi mennä huomennakaan, enka ylihuomenna...just sanoit etten voi mennä..." ja sitä rataa, jatkuu loputtomiin....
Ja kyllä, on haettu apua ja saatu myös!
Siis minä olen itse ollut tuollainen lapsena, juuri siinä kympin kieppeillä. Mulle tuo oli jossain mielessä myös leikki, eli saatoin itseäni huvittaakseni keksiä mitä älyttömämpiä ketjuja, kuinka kaikki haluaa mulle vaan pahaa. Kun kasvoin vähän, aloin esittää uhriutumisketjuja yhdellä pehmolelullani eli tavallaan irrotin itseni tilanteesta. Muistan, kun äitini kanssa yhdessäkin naurettiin niille älyvapaille jutuille joskus.
Itse ymmärrän niin, että tuossa on kuitenkin kyse enemmän mielikuvituksellisuudesta ja tarinaniskemisestä (ja ajoittain täysillä eläytymisestä) kuin mistään muusta. Ainakaan tietääkseni en ole "ärsyttävä tyyppi" vaan ihan tavallinen, hauskaksikin kuvattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua ap, tuo on todella rasittavaa. Oma tyttäreni on aina ollut tuommoinen "vänkääjä", välillä enemmän, välillä vähemmän. En ole huomannut että siihen auttaisi mikään. Joskus esim. läksyjä tehdessä on tullut ihan käsittämättömiä tilanteita, joissa tyttö väittää matikan laskun 1+1 olevan kolme vaikka tietää tasan tarkkaan sen olevan 2. Vänkääminen alkaa kun ei voi olla "samaa mieltä" kanssani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mahtaakohan sinun kymmenvuotiaasi (annas kun arvaan, tytöstä kyse?) tuntea olonsa syrjityksi suhteessa pienempiin sisaruksiin? Ja sen takia ylitulkitsee tuollaisia tilanteita?
Ja huom., en todellakaan sano, että suosisit nuorempia, mutta kymmenvuotiaat ovat siitä herkässä iässä, että he tekevät helposti tuollaisia vertailuja, ja ilman, että kykenevät objektiiviseen arviointiin. Eli ns. vetävät epäreilusti kotiinpäin tulkinnoissaan.
Hänestä siis TUNTUU siltä, ja tunne on aina subjektiivinen, sitä on paha mennä sanomaan vääräksi. Voit vain pyrkiä poistamaan sen ns. hyvällä.
Tuohon auttaa se, että annat esikoiselle välillä aivan omaa, kahdenkeskistä huomiota. Käykää vaikka kahdestaan elokuvissa, ulkoilemassa tai shoppailemassa.
Ja tuollaisissa esimerkkitilanteissa voisit sen sijaan, että kehotat häntä muualle, kehottaa häntä odottamaan hetkisen, että pöytä vapautuu syömiseltä. Ja sitten vaikka autat häntä hakemaan askartelutarvikkeet ja seuraat hommia muutenkin tai osallistut askarteluun.
Kymmenvuotiaat ovat monella tavalla haasteellisia esimurkkuikäisiä. Hirveä kyseenalaistaminen ilman, että älli ja eläytymiskyky vielä riittävät prosessoimaan asioita.
Mutta älä huoli, kyllä se ohi menee. Ja hyvässä lykyssä varsinainen murrosikä on sitten helpompi.
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin 10v joka käyttäytyy noin....on tosin koko ikänsä ollut haastava ja neurologisia diagnooseja (mm.ad(H)d, asperger epäily) on...perheessä kolme muutakin lasta, ei kenelläkään muulla ole ollut tuollaista vänkäämistä ja mielensäpahoittelua :(
Tilanne voi esim. olla, että "tänään et voi mennä kaverin luo, koska meille tulee vieraita, voit mennä vaikka huomenna", siitä alkaa tuntien mankuminen ja vänkääminen...."no en sit voi mennä huomennakaan, enka ylihuomenna...just sanoit etten voi mennä..." ja sitä rataa, jatkuu loputtomiin....
Ja kyllä, on haettu apua ja saatu myös!
Mitä apua olette hakeneet ja saaneet? En ole ajatellut, että tarvitsisimme apua tähän. Mutta tuo on tutun kuuloista. Lapsi kääntelee sanojani ja vetää ihan omia johtopäätöksiä. Näihin väittely/mielensäpahoittamiskohtauksiin ei auta edes se, että sanon vaikka "aha", enkä vastaa enää mitään. Sitten alkaa huuto ja tavaroiden tai ovien paiskominen "OOTKO IHAN TYHMÄ KUN ET KUULE MITÄ MÄ SANON!!!". Tai menee tekemään jotain mihin on pakko puuttua. Esimerkiksi kiusaamaan sisarustaan tai vahingossa tiputtelemaan jotain lasiesineitä tms. mihin on puututtava. Haluaa siis väkisin sen huomion.
Ei pitäisi olla huomion puutteesta kyse. Lapsen kanssa tehdään asioita, halitaan ja kuunnellaan, kysytään miten päivä meni ja leikitään yhdessä.
t.ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo ainakaan mitään automaattisesti ikään kuuluvaa ole, koska itselläni on kolme jo yli kymmenvuotiasta lasta.
Ihan asiallisesti menee. En tuttavaperheissäkään ole tuollaista huomannut. Tietynlaisia mankujia kyllä on, mutta että osaisi kääntää tuolla tavoin asiat "edukseen".
Ehkä älykkäämpi kuin keskimääräiset. Käännä mielessäsi eduksi.
Mutta kuten jo kehotettiin, jätä täysin huomiotta moiset purkaukset. Sitä en kyllä ihan käsittänyt, miksei voi askarrella, jos pikkusisarus syö samassa pöydässä?
Olisko taustalla sisaruksen etuoikeutettu asema tilanteessa kuin tilanteessa? Et ehkä huomaa, mutta saatat pikkuasioilla viestittää sitä jatkuvasti. Halusi tietysti askarella siinä pöydässä siksi, että huomioit hänet ja tekemisensä. Ei varsinainen juttu ollut askartelu.
Tuo tilanne jonka aloituksessa laitoin, oli kuvitteellinen. Sisarusta ei suosita. Nämä tilanteet tulevat täysin lapsen omasta päästä niin sanotusti. Mutta siis tottakai, jos sisarusta suositaan lapsen mielestä mitenkään, niin tietysti hän aloittaa samanlaisen shown siitä kuinka hän on vähemmän tärkeä ym. Eli oli asia mikä tahansa joka ei mene niinkuin lapsi täsmälleen haluaa, niin tulee tällaista.
t.ap
Miksi laitoit jonkin kuvitteellisen tilanteen. Miksei aitoa?
Laita aito, niin voit saada aitoja vastauksiakin.
On iltapalan aika, ja lapsi kysyy mitä on iltapalaksi. Vastaan että ruisleipää. Lapsi sanoo, että "mä haluan siihen päälle sitten juusto" (olen aiemmin edellisenä päivänä ja samana päivänä kertonut että juusto on loppu, on vaan kinkkua). Vastaan että valitettavasti se juusto on loppu, meillä on vaan kinkkua. Lapsi tuohtuu ja sanoo "miksi ei ikinä voi olla juustoa, aina pahaa kinkkua, mä haluan sitten banaanin!". Vastaan että ei meillä ole nyt kun tätä ruisleipää ja kinkkua, huomenna käydään kaupassa. Lapsi alkaa haastamaan riitaa sanomalla "miks ei meillä oo ikinä juustoa vaikka tiedät että tykkään juustosta!!" (meillä on kyllä aina juustoa, tällä kertaa se nyt oli syöty loppuun). Vastaan että kyllä meillä on yleensä aina juustoa, mutta nyt se on loppu, emmekä voi sille mitään, syöt nyt tuon ruisleivän kinkulla tai sitten et syö mitään. Lapsi vastaa että "AI ENKÖ SAA ENÄÄ EDES RUOKAA VAI??? AITKO PITÄÄ MUA NÄLÄSSÄ!?". ja niin edelleen, ja niin edelleen...
t.ap
Minulla on samanlainen 10-vuotias. Auta armias, jos joskus satun tiuskaisemaan tytölle jotain "ilkeää", niin vuosienkin päästä tämä kaltoinkohdeltu muistaa asiaan palata :) Vaikka anteeksi on pyydetty. Koulussa opettaja kehuu hienosti muiden kanssa toimeentulevaksi lapseksi, joka pärjää kaikkien kanssa. Opettaja valitsi tytön myös erääseen kiusaamisen vastaiseen projektiin luokkansa edustajaksi, sillä on niin kovin empaattinen.. Kotona sitten väännetään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo ainakaan mitään automaattisesti ikään kuuluvaa ole, koska itselläni on kolme jo yli kymmenvuotiasta lasta.
Ihan asiallisesti menee. En tuttavaperheissäkään ole tuollaista huomannut. Tietynlaisia mankujia kyllä on, mutta että osaisi kääntää tuolla tavoin asiat "edukseen".
Ehkä älykkäämpi kuin keskimääräiset. Käännä mielessäsi eduksi.
Mutta kuten jo kehotettiin, jätä täysin huomiotta moiset purkaukset. Sitä en kyllä ihan käsittänyt, miksei voi askarrella, jos pikkusisarus syö samassa pöydässä?
Olisko taustalla sisaruksen etuoikeutettu asema tilanteessa kuin tilanteessa? Et ehkä huomaa, mutta saatat pikkuasioilla viestittää sitä jatkuvasti. Halusi tietysti askarella siinä pöydässä siksi, että huomioit hänet ja tekemisensä. Ei varsinainen juttu ollut askartelu.
Tuo tilanne jonka aloituksessa laitoin, oli kuvitteellinen. Sisarusta ei suosita. Nämä tilanteet tulevat täysin lapsen omasta päästä niin sanotusti. Mutta siis tottakai, jos sisarusta suositaan lapsen mielestä mitenkään, niin tietysti hän aloittaa samanlaisen shown siitä kuinka hän on vähemmän tärkeä ym. Eli oli asia mikä tahansa joka ei mene niinkuin lapsi täsmälleen haluaa, niin tulee tällaista.
t.ap
Miksi laitoit jonkin kuvitteellisen tilanteen. Miksei aitoa?
Laita aito, niin voit saada aitoja vastauksiakin.
On iltapalan aika, ja lapsi kysyy mitä on iltapalaksi. Vastaan että ruisleipää. Lapsi sanoo, että "mä haluan siihen päälle sitten juusto" (olen aiemmin edellisenä päivänä ja samana päivänä kertonut että juusto on loppu, on vaan kinkkua). Vastaan että valitettavasti se juusto on loppu, meillä on vaan kinkkua. Lapsi tuohtuu ja sanoo "miksi ei ikinä voi olla juustoa, aina pahaa kinkkua, mä haluan sitten banaanin!". Vastaan että ei meillä ole nyt kun tätä ruisleipää ja kinkkua, huomenna käydään kaupassa. Lapsi alkaa haastamaan riitaa sanomalla "miks ei meillä oo ikinä juustoa vaikka tiedät että tykkään juustosta!!" (meillä on kyllä aina juustoa, tällä kertaa se nyt oli syöty loppuun). Vastaan että kyllä meillä on yleensä aina juustoa, mutta nyt se on loppu, emmekä voi sille mitään, syöt nyt tuon ruisleivän kinkulla tai sitten et syö mitään. Lapsi vastaa että "AI ENKÖ SAA ENÄÄ EDES RUOKAA VAI??? AITKO PITÄÄ MUA NÄLÄSSÄ!?". ja niin edelleen, ja niin edelleen...
t.ap
En tiedä, auttaako tällainen mitään, mutta entä jos et lähde vänkäysketjuun mukaan vaan esitätkin lapsen kysymykset takaisin hänelle itselleen? Eli siinä vaiheessa, kun lapsi sanoo, että ikinä ei oo juustoa, kysyisitkin: ihanko totta, eikö meillä ole ollut juustoa pitkään aikaan, oletko oikeasti sitä mieltä?
Vierailija kirjoitti:
Siis minä olen itse ollut tuollainen lapsena, juuri siinä kympin kieppeillä. Mulle tuo oli jossain mielessä myös leikki, eli saatoin itseäni huvittaakseni keksiä mitä älyttömämpiä ketjuja, kuinka kaikki haluaa mulle vaan pahaa. Kun kasvoin vähän, aloin esittää uhriutumisketjuja yhdellä pehmolelullani eli tavallaan irrotin itseni tilanteesta. Muistan, kun äitini kanssa yhdessäkin naurettiin niille älyvapaille jutuille joskus.
Mulla sama!
Nykyään töissä oppilaat harrastaa samaa jos jokin asia ei satu kiinnostamaan. Rasittavaa, todella rasittavaa.
Alue: Aihe vapaa
Meillä 10-vuotias käyttäytyy aivan samalla tavalla, tekstisi on kuin minun kirjoittama. Kun lapsi sattuu tuolle päälle, sitä "väittelyä" ei vaan voi voittaa. Hän vääntelee sanomisiani, lisää juttuun omiaan ja vetää aivan ihmeellisiä johtopäätöksiä. En tiedä mistä on kyse, koulu menee hyvin, harrastaa mieleisiään lajeja, kavereita on paljon, perheen sisäiset välit hyvät... En tajua mutta aika hankalaa on.