Onko teillä tutkittu lapsen pienikokoisuutta?
Lapsi sai kutsun lastenklinikalle kasvututkimuksiin. On siis pienikokoinen. Miten sellaista mahdetaan tutkia? Verikokeita otettiin jo 8 putkilollista ja niiden tuloksissa ei ollut mitään (keliakiaa, ruoka-aineallergioita, laktoosi-intoleranssia jne) erikoista. Onko kenenkään lapsi ollut tällaisissa tutkimuksissa?
Kommentit (15)
Ja mitään selittävää syytä ei ole löydetty. Lasta seurataan säännöllisin väliajoin yliopistollisen sairaalan kasvupolilla. Hänen kohdallaan pituuskasvu taittaa edelleen vaikka jo 3 vuotias. Eli täytti juuri 3 ja mitat 83cm ja 10,5kg. Minkäkokoisia teillä?
Etsin neuvolakortin ja katson, minkäkokoinen meidän lapsi oli 3 v:nä. Entäs kakkonen, minkä ikäinen ja kokoinen teillä on?
ap
Nyt hän on 123 cm ja siis menossa kolmannelle luokkaa. Samalla on vatsa hirmu usein sekaisin (ripulimaista kakkaa), sitä oikeastaan lähdettiin ekaksi tutkimaan. Tutkitaan samalla, ettei se haittaa kasvua.
saattaa olla jo pari senttiä pidempi. Menee siis ekaluokalle.
ap
3 -vuotiaana meidän lapsi oli 13 kiloa ja 97 senttiä.
ap
8kk ikäiselle vauvalle 74 cm haalarin, että mahtuu syksylläkin, mutta ei ollut mikään yli iso kuitenkaan ja 3-vuotiaalle 86, kun 92 liian iso. Kohta meillä on "kaksoset".. Itseäni huolestuttaa tuo kasvu kuitenkin, että miksi kun sukutekijöissä ei kovin lyhyitä ihmisiä.
3 -vuotiaana meidän lapsi oli 13 kiloa ja 97 senttiä.
ap
Nimittäin me oltiin juuri nelivuotisneuvolassa 97 ja 15 kg. Oh shit...
Laskin vuodet väärin.
Eli kolme vuotiaana oli siis 10.8 kg ja 90 cm.
Terv. ap
Kolmannen tutkimiseen en enää suostunut, kun ei kahdesta muustakaan mitään vikaa ole koskaan löytynyt.
Meillä nyt siis 9-v poika 126cm ja 27kg
5-v tyttö 100cm ja 15kg
2-v poika 83cm ja 11,5kg
4 kk:n iässä kasvu oli millin luokkaa kuussa. Otettiin verikokoeet, mutta mitään en näkynyt,
Pienihän tuo on. 5, 5 v poika on tällä hetkellä siro 110 cm. Mutta menee omalla käyrällään.
Tämäkin tutkimus tulee sitten vasta 9-vuotiaana. Eipä se pienikokoisuus sairaus ole, eikä siihen kuole. Meidän pieni on ainakin aika pippurinen luonteeltaankin, joten en ole osannut pahemmin olla huolissani.
ap
Poika täyttää kohta neljä, pituutta nyt n. 96 cm ja painoa 15-16kg.
Kasvu alkoi taittua tuossa 6kk iän jälkeen ja lapsen ollessa 1-vuotias olimme tutkimuksissa: verenkuva, EKG, keuhkokuva, virtsakokeita. Mitään ei löytynyt ja päätettiin, että jos kasvu ei enää taitu, lisätutkimuksia ei tarvita. !-vuotiaana pituutta oli 72 senttiä, painoa 8-9 kiloa.
Olen välillä ollut kovin huolissani, mutta luultavasti turhaan. Olen itse ollut aina lyhyt - ainakin suhteutettuna aikuispituuteeni. Kasvuennuste minulle oli 154cm, olen 170-senttinen. jatkoin kasvua murrosiässä kun muut lopettivat. Kannattaa siis tutkia myös omat ja toisen vanhemman neuvolakortit ja selvittää onko suvussa taipumusta myöhäiseen kasvuun. Myös se voi selittää lapsuusajan pienikokoisuuden.
ja oli jo syntyessään pieni, 2,5 kg, vaikka oli täysiaikainen.
1 v oli 7560g ja 73,5 cm
2v 9110g 85 cm
3v 11kg ja 91 cm
Ja meitä ei siis ole muuten tutkittu, kun vaan käyty neuvolassa painokontrollissa puolen vuoden välein.
Eli syntyi pienenä vaikka täysiaikaisena 40+1. Syntymäpituus oli 45 cm ja paino 2300g. Ehkä sitä sitten ajateltiin, että totta kai on pieni, kun on pienenä syntynytkin, eikä laitettu ennen tätä ripulointiongelmaa tutkittavaksi.
ap
Ihan mielenkiinnosta kysyn, kun itsellä on pienikokoinen lapsi. Oma neuvolantäti ei ole koskaan laittanut lisätutkimuksiin, mutta kerran sijainen oli ihan kauhuissaan, kyseli, että ettekö todellakaan ole käyneet missään tutkimuksissa.
Mikähän on yleensä raja, jolloin tehdään lisäselvitykset. Mwillä lapsi on kavanut aina -20 käyrällä. Välillä -23.