Mitä pitäisi ajatella ihmisestä joka kutsuu vanhempiaan etunimellä?

Onko joku syy siihen että siitä pitäisi jotakin ajatella muuta kuin että hän käyttää vanhemmistaa etunimeä?

On jotain todella pahasti vialla koko perheessä. Vanhemmat eivät ole halunneet lapsiaan alun alkaenkaan, lapset vaistonneet tämän ja etäännyttäneet luonnolliset rakkauden tunteensa virallistamalla kutsumanimet. 

Juu.

Romanit kutsuu.

Kutsun vanhempiani etunimellä. Isää olen kutsunut aina, äitiä vasta aikuisiällä.

Mikä vika on nimissä? Olen aina tiennyt vanhempieni nimet ja niitä myös käyttänyt. Eivät hekään ole kutsuneet minua nimillä: sikiö, vauva, taapero, lapsi, nuori, teini, aikuinenlapsi jne...

Minusta on outoa kun on ihmisiä, jotka arvostelevat toisia ihmisiä ja luulevat olevansa itse parempia.

Yksi kaverini kutsuu vanhempiaan erunimillä, minä äidiksi ja isäksi.

Kaverilla lämpimät ja hyvät välit heihin, itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa niiden tekemiset ja mielipiteet.

Huikaiseva paljastus: ihmisillä on eri tapoja!

Minulla oli lapsena kaveri, joka kutsui vanhempiaan etunimellä, ei koskaan äidiksi tai isäksi. Se oli mielestäni outoa, koska en ollut koskaan ennen tavannut ketään, joka käyttäisi vanhempiensa etunimiä.

Vieläkin joskus mietin, mistä tuo johtuu. Ovatko vanhemmat sanoneet, heitä heitä pitää kutsua nimillä äidin ja isän sijaan, ja jos ovat, niin miksi? Minkä takia joku ei halua olla äiti tai isä?

Vierailija kirjoitti:

On jotain todella pahasti vialla koko perheessä. Vanhemmat eivät ole halunneet lapsiaan alun alkaenkaan, lapset vaistonneet tämän ja etäännyttäneet luonnolliset rakkauden tunteensa virallistamalla kutsumanimet. 

Juu.

Jotain tuollaista varmaan minun kohdallani on tapahtunut. Minä ja siskoni olemme ihan pienestä pitäen kutsuneet yksinhuoltajaäitiämme nimellä. Äiti oli tunnekylmä raivoava narsisti, jolta ei saanut minkäänlaista läheisyyttä.

Mun mies sanoo "porukat". Tai kutsuu vanhempiaan etunimellä.

Ihan outo kulttuuri (vissiin yleisempää Pohjois-Karjalassa)

Käytin lapsena isästä etunimeä, en tiedä miksi koska en muista edes mistä lähtien. Välit häneen olivat jotenkin reilummat kuin äitiin, jonka etunimestä kumpikaan ei edes pidä-en minä enkä äiti. Viimeksimainittu se meitä käytännössä hoiti, joten äidittely lienee tullut luonnostaan..?

Myöhemmin siirryin isän kohdalla hänen lempinimeensä, jonka veljeni kehitti joskus pienenä. Niin tekivät muutkin.

Sisarusten lapset ovat käyttäneet vanhemmistaan kumpaakin, sekä etunimeä että vanhemman nimitystä. Omistani nuorempi on aina saninut äiti, mutta vanhempi- jonka kanssa asuimme pitkään kahdestaan- on käyttänyt nimityksiä vuoronperään. Enemmän etunimeä. Väleissämme ei ole mitään ongelmia kkummankaan lapsen kanssa,