En ihaile nuoruutta
Olenko ainoa? En malta odottaa että olen vanha. Silloin (toivottavasti) saan olla mummo, ja ehkä jopa eläkkeellä joskus (oon nyt 23v, mun eläkeikä näkyy aika kaukana). Musta ois ihanaa jos ois oikein kunnolla ryppynen ja harmaa tukka niin kaikki ymmärtäis että olen vanha eikä tarvis edes yrittää ylläpitää hiusväriä kokoajan (lopetin värjäämisen jo reilu vuosi sitten).
Musta ois ihanaa saada kertoa lapsenlapsille omasta nuoruudestani ja näyttää valokuvia. Ja neuloa sukkia päivät pitkät! Nyt aina jos vedän puikot esiin niin jo on joku kaveri heittämässä "vitsi sä oot kyl mummo"-läppää...
Ja ai että kun mä ootan aikaa kun saa luvan kanssa pukeutua mukavasti ja käytännöllisesti. Ei sillä etten nytkin tekisi niin mutta sit ei tarvis enää mennä joka paikkaan häpeillen.
Onko täälä muita jotka ei ymmärrä ikuista nuoruuden ihannointia? Mun mielestä se vanhuus on elämän kruunu.
Kommentit (2)
Mitä ihailemista nuoruudessa on, sehän on vain yksi elämänvaihe, jota yleensä leimaa kokemattomuus. Samanlainen elämän tosiseikka kuin muutkin ikäkaudet.
Kulttuurimme (viihde, mainonta jne) sortaa naisia nuoruuden ihannoinnilla, pyrkii pakottamaan naiset kieltämään ikänsä ja sen sisäiset ja ulkoiset merkit. Nuoren naisen ei katsota uhkaavan miehiä samalla tavalla kuin kokeneempian, aikuisten naisten. Jotkut naiset hyväksyvät tämän, "taistelevat ikääntymistä vastaan" hampaat irvessä ja käyttäytvät keski-ikäisinäkin kuin pissaliisat.
Mutta kun se vanhuus ei tule yksin.