Kymmeniä kiloja laihduttaneet, kertokaa elämästänne nyt

Painoin 3vuotta sitten 91kg ja nyt 63kg. Elämä onsiltä osin erilaista että syön terveellisemmin ja liikun säännöllisesti. Myös itsetunto on parempi, enää ei hävetä käydä kylillä

-24 kg, karppaamalla. Koin "herätyksen" siihen, miten karmealla tavalla pahoinpitelen kroppaani syömällä ala-arvoista ravintoa. Karppaan edelleen, 3 vuotta jo, enkä vaihda. Kuntoilu ja terveellinen ruoka on kirkastanut mielen ja nostanu energiatasoja. Muuten samat ongelmat on ku aina ennenki.

Lisää!

Minä kyllästyin siihen että jo pelkkä käveleminen oli yhtä tuskaa, siis kirjaimellisesti sattui liikkua, sekä siihen häpeän tunteeseen etten kehdannut kotoakaan poistua. Nyt tosiaan -25kg ja parasta on se kun jaksaa juosta ja hyppelehtiä, peilikuva ei enää inhota ja vaatteetkin näyttävät paremmalta päällä. Ylläpitovaihe on vasta edessä, mutta olen niin innoissani tästä muutoksesta kun kesäkin kolkuttelee jo nurkan takana. Kun viime vuodet on tosiaan mennyt kotona piilotellen niin tuntuu että voi vihdoin elää :)

22 kiloa lähti ja palasi.

Verensokeriongelma ei palannut ja asiasta on kulunut jo vuosia.

-70kg

Polvet alkoi oireilemaan, muuten olin perusterve mutta olo oli kamala silti. Koko ajan vetelä ja pöhnä olo. Mulla oli myös tosi iso tarve päästä juoksemaan, siis oikeasti siinä vaiheessa olin pystynyt juoksemaan viimeksi lapsena! En alkanut millekkään dieetille tai tietoisesti elämää muuttamaan mutta paino alkoi tippumaan kun aloin vegaaniksi eettisistä syistä. Kun huomasin pienen painonpudotuksen niin innostuin myös liikkumaan: kävelyjä, uintia ja kuntonyrkkeilyä. Siitä se jatkui. Mulla oli myös aina palkintoja itselle kun saavutin tietyn painotavoitteen: kun alle 115kg niin pääsen kiipeilypuistoon tai trampoliinipuistoon mistä sain vain haaveilla ennen painorajojen takia, kun alle 100kg niin aion mennä hyppäämään laskuvarjolla (100kg painoraja siinäkin). Jälkimmäinen vieläkin kyllä toteuttamatta koska se myös maksaa aivan saatanasti näin opiskelijabudjetilla mutta pikkuhiljaa kun säästää siihen!

Ja pääsinpähän toteuttamaan sen haaveen juoksemisesta ja aloin myös harjoitella sitä, ehkä lähivuosina voisi tavoitella vaikka puolimaratonia.

Että mulla ainakin kyse ei missään vaiheessa ollut laihuudesta tai mistään vaan että paino ei enää estäisi mua tekemästä asioita mitä haluan tehdä koska kyllähän se käytännössä rajoittaa tosi paljon. Myöskin terveys huoletti, jos olisin pysynyt 150 kiloisena yhtään kauemmin niin varmasti olisi napsahtanut sairauksia yksitellen.