Kuka pystyy tähän kaikkeen:
Parisuhde voi hyvin, harrastetaan päivittäin seksiä vaikka 4 lasta ja kokopäivä työ, ( missähän välissä kun työ alkaa 8 , ruokakaupan kautta kotiin ja harrastuksiin ja illalla kartoitetaan jo seuraavan päivä. seminaaria)
liesi porisee ruokaa heti työpäivän jälkeen, ruoka valmis sekunneissa eikä kuitenkaan mitään pikaruokaa, koti on siivottu kahdesti viikossa , tosin omasta toimesta.
, ehditty käydä salilla, uimassa , viemässä lapset harrastuksiin, jotka päällekkäin omien kanssa ja liitytty kansanrunokerhoon , jotta näyttää cv: ssä hyvältä.
Kehitetty työtä ja saatu paljon aikaan töissä , jotta voi kirjoittaa faceen että teinpäs taas tänään paljon.
Ehditty tsekata uudet kahvilat , jotta voi blogissa esitellä ja kiiruhdettu aamulla hulluille päiville ja oltu samaan aikaan töissä, kun ei voi ottaa vapaata, mutta tarjoustuotteet on saatava ja päivitetty faceen että pika pikaa töihin hullareilta.
On autuas kun menee hyvittämään ostoksensa työpaikalle.
Ehditty sopia illanvietot perjantaille ja ilmoitettu tulevansa sen ja tän henkilön häihin kesällä, mutta silloinkin pitää olla mökkeilemässä ja rantalomalla samaan aikaan.