Miksi et ole yrittäjä?
Mitä vaikeaa siinä muka on? Ei oo ketään hengittämässä niskaan.
Kommentit (26)
Kiinnostaa tehdä elämässä muuta kuin jahdata rahaa. Suurin osa yrittäjistä ei saa edes sitä.
Koska en saanut lainaa vaikka olisi bisnesidea ja osaamista.
Koska haluan turvallisen elämän, säännöllisen palkan ja lomarahat, palkallisen kesäloman, ylityökorvaukset ja työterveyshuollon.
En osaa myydä eikä riskin otto kiinnosta.
Ei ole varaa ottaa taloudellista riskiä. Jos sit vaikka voittais lotossa niin voisin käyttää jonkun osan rahoista siihen, että kokeilisin.
Mun kohdalla yrittäminen tarkoittaisi ihan hyppyä tyhjään, ei ole suhteita tai mitään, mistä edes alottaisin.
Stressaisin itseni hengiltä puolessa vuodessa.
Olen sen verran yksinkertainen, että en ymmärrä yrittämisestä oikein mitään. Tosin vähän riippuen asiantiloista, minustakin saattaa tulla yrittäjä tämän vuoden puolella. Eihän siinä varmaan mitään järkeä ole kun en siitä yrittämisestä mitään tajua, mutta kerranhan täällä vaan eletään!
Yrittäjät itse ovat tehneet sen verran selväksi että on hullun hommaa moiseen ryhtyä. Oikeasti, on melko vähissä ne yrittäjät jotka myönteisesti mainostavat yrittäjyyttä.
Olin työkkärin ohjaamana kevytyrittäjävalmennuksessa itse valmistamani sormuksen seurauksena. Kurssin perimmäinen tarkoitus kohdallani oli myydä valmistamani tuote ja alkaa niillä rahoilla yrittäjäksi ts ostaa firmassa tarvittavat koneet ja laitteet sekä vuokrata toimitilat. Laskelmieni mukaan sormukselle olisi tullut hintaa 60 000€. Oli se hetken sillä hintaa netissä myynnissä ja myymättä jäi - siksi en ole (vielä) yrittäjä...
Pääoma yrityksen aloittamiseksi puuttuu. Katotaan joskus.
Vierailija kirjoitti:
Koska haluan turvallisen elämän, säännöllisen palkan ja lomarahat, palkallisen kesäloman, ylityökorvaukset ja työterveyshuollon.
Mistä ne löytyy? Onko samassa paikassa myös taikaseinä, runsaudensarvi ja nuoruuden lähde?

Kirjoitit väärin. Se pääoma kirjoitetaan oma pää eli asenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska haluan turvallisen elämän, säännöllisen palkan ja lomarahat, palkallisen kesäloman, ylityökorvaukset ja työterveyshuollon.
Mistä ne löytyy? Onko samassa paikassa myös taikaseinä, runsaudensarvi ja nuoruuden lähde?
Olen lääkäri. Voin hyvin konkreettisesti saada turvallisen elämän, säännöllisen palkan, lomarahat, palkallisen kesäloman, ylityökorvaukset, työterveyshuollon ja muita etuja. Samaan aikaan saan työstäni hyvän korvauksen, elämä on stressitöntä ja vapaa-aikaa jää perhe-elämään ja matkusteluun. Osingoista saa lisätuloja, vaikka ilmankin pärjäisi. En koe loisivani taikaseinän varassa, koska pelastan ihmishenkiä ja maksan veroni. Kerrohan sinä nyt pikkuyrityksestäsi, jos haluat. :)

Kivat sulle.
up