Lue keskustelun säännöt.
"köyhistä" ja "kouluttamattomista" kavereistani pulpahteleva katkeruus meinaa käydä pikkuhiljaa raskaaksi
15.03.2017 |
Eletään kuitenkin ihan samanlaista elämää käytännössä. Mitenkään ei ulkoisesti ei mielestäni näy että
joku on köyhempi tai kouluttamattomampi kuin toinen, mutta silti saa rivien välistä kuunnella silloin tällöin ilkeämielisiä tölväsyitä liittyen tähän aiheeseen. Selkeimmillään tyyliin: "kuunnellaanpa nyt kun ylioppilalla on asiaa", joka lipsahti varmastikin puoli vahingossa kaveriltani pienessä humalatilassa.
Nämä muutkin tilanteet ilmenevät yleensä normaalin keskustelun yhteydessä, jossa eksytään puhumaan mitenkään edes ohimennen esim. raha tai -koulusasioista. Nykyään heti sellainen olo että pitääkö vaan jäävätä itseni suosiolla näistä, kun silmän vierestä näkee jo jonkun luimistelemassa vieressä siihen malliin, että kohta kuullaan varmaan "ylioppilaan" mielipide. Moni tilanne ilmenee vain jonkun yleisessä kehon käytöksessä, ilmeissä tai äänestä, mutta joskus myös monitulkintaisissa kommenteissa niin ettei suoraan pysty asiaan tarttumaan. Tiedän että ei tämä asia nyt kovin vakava ole, mutta jotenkin surku hupaisaa.
Olen aina välillä pohtinut että kuvittelenko ja suurentelenko asiaa vain päässäni ja olenko esiintynyt sitten mukamas niin ylimielisesti. Olen siis koulutukseltani lakimies. Jotenkin tuntuu että tätä nyt pitää pyydellä melkein anteeksi ja nöyristellä kaikille heikomman itsetunnon omaaville, jotta maailmassa pysyy tasapaino. Eräskin tuli kysymään että luki lehdestä että lakimies tienaa jotain 5000€, että eikai ne nyt niin paljon ainakaan meikäläisen tapauksessa. En uskaltanut sanoa että ei ihan riitä edes. Pelkäsin että kaveri laittaa välit poikki vielä. Ystäväni ovat olleet töissä koko opiskeluaikani ja aiemmin olleet huomattavasti varakkaampia köyhään opiskeliaan verrattuna, mutta työelämään kun pääsin niin ihan kuin jotkut olisi vastikään heränneet jotenkin tähän "kammottavaan" tosiasiaan.
Uskoisin että tämä voi olla monille aika yleinen tilanne. Sitäkin olen miettinyt, voiko hyvä ystävä olla kateellinen ja katkera vai onko nämä vaan ystäviä?
Kommentit (40)
Miksi ne kutsuisivat sinua ylioppilaaksi kun olet lakimies, joka on vähän kovempi meriitti? Miten et koulutuksestasi huolimatta saa sanottua köyhälle ystävällesi, että puhuu yksiselitteisesti? Ketkä ystävät eivät ole puhuneet toistensa palkoista?
Kuulostaa, että juuri sinulla on huono itsetunto, koska et kestä köyhempien ja kouluttamattomien juttuja.
Heivaa vittuun ne valittajat ja hommaa tasollesi sopivia ystäviä. Mieluummin vanhan rahan edustajia, jotka ovat hienotunteisia köyhyytesi kohdatessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnetpa ankeita ihmisiä. Niitä löytyy joka koulutus- ja tuloluokasta.
Minua hämmentää suuresti että yliopistokoulutuksen saanut lakimies kirjoittaa sanan opiskelija ilman j.tä, "opiskelia".
Vierailija kirjoitti:
Minua hämmentää suuresti että yliopistokoulutuksen saanut lakimies kirjoittaa sanan opiskelija ilman j.tä, "opiskelia".
Entäs "raha tai -koulu(s)asia" 😀
Vähän samoja kokemuksia minulla. En aina oikein edes tiedä mistä voin puhua lapsuuden/nuoruuden kavereiden kanssa, kun oli aihe mikä tahansa se saadaan aina väännettyä jotenkin kummaliseksi. Jos saman mielipiteen on esittänyt aiemmin joku muu, ei siinä tietenkään ole mitään vikaa, mutta jos minä sen esitän on se hienostelua, tärkeilyä tms.
Olen jo aikoja sitten oppinut, ettei mistään hankinnoista tai reissuista kannata puhua, puhumattakaan yhteiskunnallisista asioista. Mutta kun nykyisin ei voi puhua edes arkisista asioista. Ja tosi asiahan on, että monet näistä kavereistani matkustelevat enemmän kuin me, lapsemme käyttävät samanlaisia vaatteita jne. Mutta vain meidän matkustaminen on "elvistelyä" ja minun mielipiteeni lastenvaatteiden kestävyydestä hienostelua tai "turhan tärkeää pätemistä". En vain ymmärrä!
No enpä kyllä enää paljoa näe näitä ystäviäni, mutta sekin kertoo heidän mielestään siitä, että luulen olevani parempi kuin he.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sori ohis, mutta onko sinullakin lukihäiriö? Miten se on vaikuttanut työllistymiseen, opiskeluun ja itseasiassa jo pääsykokeisiin? Olen lievästi lukihäiriöinen, itselleni ylppäreistä itkulla ja väännöllä äikästä mangan saanut. Mietin kun kuitenkin oikeustieteisiin kun kuuluu niin paljon kirjoittamista ja lukemista, oliko tilanteesi millainen aloittaessasi koulutusta? Kysyn, koska haaveilen itse sellaisen alan opinnoista, joissa on paljon luettavaa ja kirjoitettavaa, mietin, että pääsenköhän edes pääsykokeista läpi.
No ei tuollaiseen palkkauteluun tietenkään voi mitään vastata. Eihän sellaista kuulu edes kysyä. "Luin lehdestä että oot paljon mua rikkaampi. Ei kai vaan ole?"
Itse oon handlannut nuo tilanteet vääntämällä aiheesta jonkin vitsin ja sen jälkeen käännän keskustelun johonkin muualle. Rahauteluihin yleensä liittyy sitten se rahan lainaksi pyytäminen, "Kun sullahan sitä ylimääräistä on". Sen takia pyrin välttelemään rahasta puhumista ns. köyhien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutulta kuulostaa täälläkin. Olen kotoisin pieneltä teollisuuspaikkakunnalta, jossa luonnollisin jatkumo elämälle oli peruskoulun jälkeen mennä mahdollisimman matalakoulutettuna matalapalkattuihin duunarihommiin ja jäädä vanhenemaan syntymäkuntaan.
En ikinä sopeutunut siihen ajatukseen ja halusin aina elämältä paljon enemmän. Se on ilmeisesti minun syntini monen lapsuuskaverini ja sukulaiseni mielestä.
Kun nykyisin harvoin kotipaikkakunnalla käyn, joudun supistamaan ja "pienentämään" itseni, etten vaan vahingossakaan olisi kateellisten ja katkeroituneiden "kaverieni" silmissä liian iloinen, liian onnellinen, liian koulutettu, liian rikas, liian menestynyt, ylipäätään liian tyytyväinen elämääni.
Joudun jopa miettimään jokaisen käyttämäni lauseen ja sanan, etten vain vahingossakaan kuulosta ylimieliseltä ja arrogantilta käyttäessäni sivistyssanoja, joita he eivät edes ymmärtäisi. Yksinkertaistan siis puhettani äärimmäisen rankasti, valitsen helppoja sanoja ja puhun tosi yksinkertaisista asioista helposti ymmärrettävällä tavalla. Äärimmäisen sairas kuvio.
Ja kaiken tämän vaivannäköni ja pienentymiseni jälkeenkin saan silti kuulla luulevani itsestäni liikoja, olevani leuhka, leveileväni rahoillani ja koulutuksellani, puhuvani liian hienosti jne. Mitähän he ajattelisivat jos olisin oma itseni, taitaisi haukkumasanat loppua kesken...? :(
Vierailija kirjoitti:
Tutulta kuulostaa täälläkin. Olen kotoisin pieneltä teollisuuspaikkakunnalta, jossa luonnollisin jatkumo elämälle oli peruskoulun jälkeen mennä mahdollisimman matalakoulutettuna matalapalkattuihin duunarihommiin ja jäädä vanhenemaan syntymäkuntaan.
En ikinä sopeutunut siihen ajatukseen ja halusin aina elämältä paljon enemmän. Se on ilmeisesti minun syntini monen lapsuuskaverini ja sukulaiseni mielestä.Kun nykyisin harvoin kotipaikkakunnalla käyn, joudun supistamaan ja "pienentämään" itseni, etten vaan vahingossakaan olisi kateellisten ja katkeroituneiden "kaverieni" silmissä liian iloinen, liian onnellinen, liian koulutettu, liian rikas, liian menestynyt, ylipäätään liian tyytyväinen elämääni.
Joudun jopa miettimään jokaisen käyttämäni lauseen ja sanan, etten vain vahingossakaan kuulosta ylimieliseltä ja arrogantilta käyttäessäni sivistyssanoja, joita he eivät edes ymmärtäisi. Yksinkertaistan siis puhettani äärimmäisen rankasti, valitsen helppoja sanoja ja puhun tosi yksinkertaisista asioista helposti ymmärrettävällä tavalla. Äärimmäisen sairas kuvio.
Ja kaiken tämän vaivannäköni ja pienentymiseni jälkeenkin saan silti kuulla luulevani itsestäni liikoja, olevani leuhka, leveileväni rahoillani ja koulutuksellani, puhuvani liian hienosti jne. Mitähän he ajattelisivat jos olisin oma itseni, taitaisi haukkumasanat loppua kesken...? :(
Näköjään olet riippuvainen "kavereistasi" kun aina hakeudut heidän seuraansa nöyryyttämään itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutulta kuulostaa täälläkin. Olen kotoisin pieneltä teollisuuspaikkakunnalta, jossa luonnollisin jatkumo elämälle oli peruskoulun jälkeen mennä mahdollisimman matalakoulutettuna matalapalkattuihin duunarihommiin ja jäädä vanhenemaan syntymäkuntaan.
En ikinä sopeutunut siihen ajatukseen ja halusin aina elämältä paljon enemmän. Se on ilmeisesti minun syntini monen lapsuuskaverini ja sukulaiseni mielestä.Kun nykyisin harvoin kotipaikkakunnalla käyn, joudun supistamaan ja "pienentämään" itseni, etten vaan vahingossakaan olisi kateellisten ja katkeroituneiden "kaverieni" silmissä liian iloinen, liian onnellinen, liian koulutettu, liian rikas, liian menestynyt, ylipäätään liian tyytyväinen elämääni.
Joudun jopa miettimään jokaisen käyttämäni lauseen ja sanan, etten vain vahingossakaan kuulosta ylimieliseltä ja arrogantilta käyttäessäni sivistyssanoja, joita he eivät edes ymmärtäisi. Yksinkertaistan siis puhettani äärimmäisen rankasti, valitsen helppoja sanoja ja puhun tosi yksinkertaisista asioista helposti ymmärrettävällä tavalla. Äärimmäisen sairas kuvio.
Ja kaiken tämän vaivannäköni ja pienentymiseni jälkeenkin saan silti kuulla luulevani itsestäni liikoja, olevani leuhka, leveileväni rahoillani ja koulutuksellani, puhuvani liian hienosti jne. Mitähän he ajattelisivat jos olisin oma itseni, taitaisi haukkumasanat loppua kesken...? :(Näköjään olet riippuvainen "kavereistasi" kun aina hakeudut heidän seuraansa nöyryyttämään itseäsi.
Kuten kirjoitin, käyn kotipaikkakunnalla nykyisin tosi harvoin, mutta silloin harvoin kun siellä käyn, tapaan näitä elämäänsä pettyneitä vähän kuin olosuhteiden pakosta. En tarkoituksella hakeudu heidän seuraansa. Osaan porukasta olen jopa sukulaisuussuhteessa, sen verran pienestä paikkakunnasta kuitenkin kyse.
Mä en kokisi nöyryyttäväni niinkään itseäni, enemmänhän he siinä nöyryyttävät itseään. Se heidän negatiivinen käytöksensä ja tökeröt puheensa kertovat vain heistä itsestään, ei minusta.
Vähän kuin säälistä ja kohteliaisuudesta yritän sopeuttaa verbaliikkaani sopimaan heidän yksinkertaiseen maailmaansa - sama juttu jos matkustan vieraaseen maahan ja yritän huomioida tämän uuden paikan tapakulttuuria ja kirjoittamattomia sääntöjä. Samalla tavalla yritän huomioida "kulttuuria" heidänkin kanssaan. Jos on annettu vain lusikalla, ei voi vaatia kauhalla.
Hanki uusia kavereita jos noin nyppii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutulta kuulostaa täälläkin. Olen kotoisin pieneltä teollisuuspaikkakunnalta, jossa luonnollisin jatkumo elämälle oli peruskoulun jälkeen mennä mahdollisimman matalakoulutettuna matalapalkattuihin duunarihommiin ja jäädä vanhenemaan syntymäkuntaan.
En ikinä sopeutunut siihen ajatukseen ja halusin aina elämältä paljon enemmän. Se on ilmeisesti minun syntini monen lapsuuskaverini ja sukulaiseni mielestä.Kun nykyisin harvoin kotipaikkakunnalla käyn, joudun supistamaan ja "pienentämään" itseni, etten vaan vahingossakaan olisi kateellisten ja katkeroituneiden "kaverieni" silmissä liian iloinen, liian onnellinen, liian koulutettu, liian rikas, liian menestynyt, ylipäätään liian tyytyväinen elämääni.
Joudun jopa miettimään jokaisen käyttämäni lauseen ja sanan, etten vain vahingossakaan kuulosta ylimieliseltä ja arrogantilta käyttäessäni sivistyssanoja, joita he eivät edes ymmärtäisi. Yksinkertaistan siis puhettani äärimmäisen rankasti, valitsen helppoja sanoja ja puhun tosi yksinkertaisista asioista helposti ymmärrettävällä tavalla. Äärimmäisen sairas kuvio.
Ja kaiken tämän vaivannäköni ja pienentymiseni jälkeenkin saan silti kuulla luulevani itsestäni liikoja, olevani leuhka, leveileväni rahoillani ja koulutuksellani, puhuvani liian hienosti jne. Mitähän he ajattelisivat jos olisin oma itseni, taitaisi haukkumasanat loppua kesken...? :(Näköjään olet riippuvainen "kavereistasi" kun aina hakeudut heidän seuraansa nöyryyttämään itseäsi.
Kuten kirjoitin, käyn kotipaikkakunnalla nykyisin tosi harvoin, mutta silloin harvoin kun siellä käyn, tapaan näitä elämäänsä pettyneitä vähän kuin olosuhteiden pakosta. En tarkoituksella hakeudu heidän seuraansa. Osaan porukasta olen jopa sukulaisuussuhteessa, sen verran pienestä paikkakunnasta kuitenkin kyse.
Mä en kokisi nöyryyttäväni niinkään itseäni, enemmänhän he siinä nöyryyttävät itseään. Se heidän negatiivinen käytöksensä ja tökeröt puheensa kertovat vain heistä itsestään, ei minusta.
Vähän kuin säälistä ja kohteliaisuudesta yritän sopeuttaa verbaliikkaani sopimaan heidän yksinkertaiseen maailmaansa - sama juttu jos matkustan vieraaseen maahan ja yritän huomioida tämän uuden paikan tapakulttuuria ja kirjoittamattomia sääntöjä. Samalla tavalla yritän huomioida "kulttuuria" heidänkin kanssaan. Jos on annettu vain lusikalla, ei voi vaatia kauhalla.
Vaikea kuvitella, miten se et olisi sinä, joka tekee itselleen hallaa, mutta isepähän olet osasi valinnut ja tulet kärsimään siitä niin kauan kuin hölmöilet.
On kyllä niin paljon yhdyssana- ja kielioppivirheitä ja vielä tämä pahin eli "opiskelia". Ei ap mikään lakimies voi olla. Tai sitten lakimiesten taso on todella romahtanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on tuo pienentymis-ilmiö käytössä köyhien ja kouluttamattomien vanhempieni ja sisarusten kanssa. Korkeakoulutettuna joudun työssäni olemaan tekemisissä vaativien asioiden kanssa, mutta vanhempieni seurassa keskustellaan Seiskan uusimmista juoruista ja siitä, mitä "Yrjö-setä sanoi Mirjalle, kun kauppa-auto tulikin viisi minuuttia normaalista aikataulustaan myöhässä".
Toisaalta hyvää aivolepoa, toisaalta rasittavaa. Jäähän ne suhteet väkisinkin aika pinnallisiksi kun ei koskaan pysty puhumaan asioista oikeilla nimillä koska vastapuoli ei kuitenkaan niitä ymmärtäisi. Yhteinen kieli puuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutulta kuulostaa täälläkin. Olen kotoisin pieneltä teollisuuspaikkakunnalta, jossa luonnollisin jatkumo elämälle oli peruskoulun jälkeen mennä mahdollisimman matalakoulutettuna matalapalkattuihin duunarihommiin ja jäädä vanhenemaan syntymäkuntaan.
En ikinä sopeutunut siihen ajatukseen ja halusin aina elämältä paljon enemmän. Se on ilmeisesti minun syntini monen lapsuuskaverini ja sukulaiseni mielestä.Kun nykyisin harvoin kotipaikkakunnalla käyn, joudun supistamaan ja "pienentämään" itseni, etten vaan vahingossakaan olisi kateellisten ja katkeroituneiden "kaverieni" silmissä liian iloinen, liian onnellinen, liian koulutettu, liian rikas, liian menestynyt, ylipäätään liian tyytyväinen elämääni.
Joudun jopa miettimään jokaisen käyttämäni lauseen ja sanan, etten vain vahingossakaan kuulosta ylimieliseltä ja arrogantilta käyttäessäni sivistyssanoja, joita he eivät edes ymmärtäisi. Yksinkertaistan siis puhettani äärimmäisen rankasti, valitsen helppoja sanoja ja puhun tosi yksinkertaisista asioista helposti ymmärrettävällä tavalla. Äärimmäisen sairas kuvio.
Ja kaiken tämän vaivannäköni ja pienentymiseni jälkeenkin saan silti kuulla luulevani itsestäni liikoja, olevani leuhka, leveileväni rahoillani ja koulutuksellani, puhuvani liian hienosti jne. Mitähän he ajattelisivat jos olisin oma itseni, taitaisi haukkumasanat loppua kesken...? :(Näköjään olet riippuvainen "kavereistasi" kun aina hakeudut heidän seuraansa nöyryyttämään itseäsi.
Kuten kirjoitin, käyn kotipaikkakunnalla nykyisin tosi harvoin, mutta silloin harvoin kun siellä käyn, tapaan näitä elämäänsä pettyneitä vähän kuin olosuhteiden pakosta. En tarkoituksella hakeudu heidän seuraansa. Osaan porukasta olen jopa sukulaisuussuhteessa, sen verran pienestä paikkakunnasta kuitenkin kyse.
Mä en kokisi nöyryyttäväni niinkään itseäni, enemmänhän he siinä nöyryyttävät itseään. Se heidän negatiivinen käytöksensä ja tökeröt puheensa kertovat vain heistä itsestään, ei minusta.
Vähän kuin säälistä ja kohteliaisuudesta yritän sopeuttaa verbaliikkaani sopimaan heidän yksinkertaiseen maailmaansa - sama juttu jos matkustan vieraaseen maahan ja yritän huomioida tämän uuden paikan tapakulttuuria ja kirjoittamattomia sääntöjä. Samalla tavalla yritän huomioida "kulttuuria" heidänkin kanssaan. Jos on annettu vain lusikalla, ei voi vaatia kauhalla.Vaikea kuvitella, miten se et olisi sinä, joka tekee itselleen hallaa, mutta isepähän olet osasi valinnut ja tulet kärsimään siitä niin kauan kuin hölmöilet.
The retard has spoken.
Minä taas pidän itseäni onnekkaana, olen saanut kasvaa kiinni niin duunarikulttuuriin kuin tiedeyhteisöönkin. Ei siis joko-tai vaan sekä-että ;). Olen siis alanvaihtaja, kotoisin kodista, jossa toinen vanhemmista oli matalasti ja toinen korkeasti koulutettu, molemmat sivistyneitä ja avarakatseisia, eivät kateellisia, katkeria tai ylimielisiä. Itse tein yhden uran suorittavassa työssä, meneillään on toinen asiantuntijatyösssä. Sovin molempiin ympyröihin kuin kala veteen; erot tulevat enemmänkin henkilökemioista, eivät taustoista. Samasta ihmisestä tulee esiin eri puolia eri seurassa.
Voi voi kun olen varakas ja älykäs ihminen ja miten minun nyt käy kun täytyy taas teeskennellä tyhmää ja sivistymätöntä seurassa tullakseni hyväksytyksi, vaikka en niiden tyhmien ja köyhien arvostusta edes halua, mutta aina uudelleen olen omasta tahdostani siinä samassa tilanteessa. Voi voi voi. Eikö kukaan voisi auttaa minua ja kehua minun älyäni, koulutusta ja rahojani, kun en itse kehtaa? Tämä on suuri ongelma, mutta en ole tarpeeksi älykäs keksimään ratkaisua tähän.
Vierailija kirjoitti:
Sori ohis, mutta onko sinullakin lukihäiriö? Miten se on vaikuttanut työllistymiseen, opiskeluun ja itseasiassa jo pääsykokeisiin? Olen lievästi lukihäiriöinen, itselleni ylppäreistä itkulla ja väännöllä äikästä mangan saanut. Mietin kun kuitenkin oikeustieteisiin kun kuuluu niin paljon kirjoittamista ja lukemista, oliko tilanteesi millainen aloittaessasi koulutusta? Kysyn, koska haaveilen itse sellaisen alan opinnoista, joissa on paljon luettavaa ja kirjoitettavaa, mietin, että pääsenköhän edes pääsykokeista läpi.
Ollaan käytetty lakimiestä, jolla lukihäiriö ja se todella häiritsee. Ei kuuluisi olla asiakkaan tehtävä korjauttaa hänen laatimistaan asiakirjoista kirjoitusvirheitä. (Korjautan vain oleelliset, kuten osoitteet, sotut yms). Ja aikaa siihen kuluu ja velootuksensa on aikaperusteinen.
Sorry, mutta todella häieitsevää, kun lakimiehellä on lukihäiriö. (Omalla lapsellanikin on, jotwn ymmärrän muuten kyllä mutta käyttäis sitten edes jotain oikolukijaa siinä eikä veloittaiai asiakkaalta aikaa, jolloin korjaa virheitään.)
ÄRSYTTÄÄ
Ohis, anteeksi. Oli pakko purkautua. Jatkakaa.
Ei tuo ylioppilastutkinto vielä kovin korkea tutkinto ole.
Amiksena ihmettelen ylioppilasta, joka tekee noin paljon kirjoitusvirheitä.