Miksi niin sanotuissa "paskamaissa" esim. Brasilia, Lähi-Idän maat ja Afrikka ei hyväksytä sexuaalivähemmistöjä?
Miksi tämä suvaitsemattomuus on lähestulkoon aina ongelma kehitysmaissa? Mitä nuo asukkaat siitä hyötyy, jos ne vainoaa homoja tai transseksuaaleja?
Kommentit (22)
Kertoo älykkyyden määrästä. Ei ole demokratiaa, talouskasvua tai naisten ja vähemmistöjen oikeuksia.
uskonto. Tosin kaikissa noissa on suuri alakulttuuri. Kai sitten vasta vainotaan jos joku mulkku sanoo ääneen jonkun olevan homo. esim. jos suomalainen pukeutuisi samoin kuin "machokulttuurit" olisi melko vaikeaa väittää ettei ole homo
En tykkää termistä "paskamaat", mutta sanoisin syyksi vanhoillisuuden ja kulttuurin vaikutukset. Monessa maassa homoseksuaalisuutta pidetään syntinä tai sairautena. Sivistyneissä maissa tiedetään, ettei asia ole niin.
Tulee tosiaan mieleen, ettei äly vaan riitä. Ei riitä hylkämään takapajuista kulttuuria ja uskontoaan.
Tietämättömyyttä.
Jopa ns. sivistysmaissa, kuten Suomessa osa on homoseksuaaleja vastaan siitä huolimatta, että he SYNTYVÄT homoseksuaaleiksi.
Siksi koska siellä ollaan vielä järjissään, kuten oltiin ennen täälläkin.
Miks mulla on kuva että Brasilia on tuossa väärä maa? Eikö niillä homoseksuaalisuus ja varsinkin drackgueen -meno ole se juttu?
Ei "sivistysmaissakaan" todellakaan kaikki hyväksy eikä koskaan tule hyväksymään.
Vierailija kirjoitti:
Miks mulla on kuva että Brasilia on tuossa väärä maa? Eikö niillä homoseksuaalisuus ja varsinkin drackgueen -meno ole se juttu?
siellä on suuria jengejä, jotka tosissaan tappavat homoseksuaalisia miehiä
Minusta taas alkaa tuntua että näissä "paskamaissa" on enää se hitunen järjestä jäljellä mitä koko maailmassa siitä on tallella.
Mutta kautta aikain on hyvinvointi ja menestys maailmassa vaihtunut kontinenteista toiseen ja nyt on varmaa se, että koko eurooppa on joka mittarilla mitattuna matkalla paskastaniksi eli kehitysmaaksi.
Pientä yleistystä taas, esim. Brasiliassa osassa maata seksuaalivähemmistöillä on mahdollista rekisteröidä parisuhde. Ja esim. Etelä-Afrikassa samaa sukupuolta olevat voi mennä naimisiin. Monessa Afrikan maassa oli vapaa suhtautuminen homoseksuaaleihin kunnes lähetystyöntekijät saapuivat ja opettivat, että homoseksuaalisuus syntiä kristinuskossa.
Ei ole kauaakaan, kun homoseksuaalisuus luokiteltiin Suomessa sairaudeksi. Homoudesta puhuminen/kirjoittaminen katsottiin yllyttämiseksi. Jne.
Nuo maat siis ovat vaan esimerkkejä, kuten näkyy. Ihan yhtä hyvin listalla olisi voinut olla vaikkapa Intia tai Indonesia. Nuo nyt vaan tuli ensimmäisenä mieleen laittaa otsikkoon. Ihan vaan siksi tämä viesti, ettei kukaan ala takertua asian kannalta epäoleelliseen. Ja ihan samalla tavalla vois kysyä, että mitä länsimaissakaan ketään hyödyttää homojen ja sex-vähemmistöjen syrjiminen. Ei se ainakaan minulta ole mitään pois, jos naapurin Tiina on lesbo.
ap
Vierailija kirjoitti:
Pientä yleistystä taas, esim. Brasiliassa osassa maata seksuaalivähemmistöillä on mahdollista rekisteröidä parisuhde. Ja esim. Etelä-Afrikassa samaa sukupuolta olevat voi mennä naimisiin. Monessa Afrikan maassa oli vapaa suhtautuminen homoseksuaaleihin kunnes lähetystyöntekijät saapuivat ja opettivat, että homoseksuaalisuus syntiä kristinuskossa.
Vanhentunutta tietoa Brasilian osalta. Nykyään ei ole parisuhteen rekisteröintiä vaan ihan tasa-arvoinen avioliittolaki ja KOKO Brasiliassa. Olivat vuosia meitä edellä siinä asiassa.
Seksuaalivähemmistöjä kohtaan kohdistuva väkivalta on kyllä edelleen ikävä kyllä ongelma Brasiliassa.

Aa kiitos, tosi hyvä juttu jos näin on! Tosiaan jotkut näistä "paskamaista" on todellakin meitä edellä (ainakin lakien suhteen) näissä asioissa.
t. se, jolle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Afrikka = maa
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/e2/c6/7c/e2c67c7462e73b11fcbf…
Ja vielä sarvikuonojen sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kauaakaan, kun homoseksuaalisuus luokiteltiin Suomessa sairaudeksi. Homoudesta puhuminen/kirjoittaminen katsottiin yllyttämiseksi. Jne.
Silloin niin maailma kuin Suomikin olivat vielä terveitä ja ihmisillä arvot kohdallaan.

Höpö höpö.
Mitä palstapersu hyötyy siitä että vihaa homoja ja maahanmuuttajia? Eikä asu edes paskamaassa.