Kiky-sopimus
Tarviiko sopimukseen enää suostua kun meillä ei ole vieläkään tullut päätöstä miten tuo kiky hoidetaan? Ja eikö ole niin että meille ei voi vain määrätä jotain vaan meidän kanssa pitäisi se yhdessä sopia?
Kommentit (4)
Ei sitä ole mikään pakko toteuttaa mitenkään. Kilpailukykyä sekin on että kohtelee työntekijöitään paremmin kuin kilpailija.
Meillä pidettiin työnantajan ja henkilöstön kesken pari palaveria aiheesta ja todettiin että kikystä tulisi enemmän haittoja ja hankaluuksia kuin hyötyä, joten päätettiin olla ryhtymättä mihinkään asian suhteen.
Isoissa firmoissa taloudellinen etu voi riittää siihen että yhden ihmisen työpanos kuluu kikytuntien laskemiseen ja silti kannattaa.
Työnantaja saa päättää miten kiky työajanlisäys todetaan. Toteutus pitää tehdä yt- lain mukaisesti eli henkilöstöllä on oikeus tulla kuulluksi. Mutta silti työnantaja päättää ja ei henkilöstöltä tarvitse kysyä lupaa tai halukkuutta.
Kiky tuli voimaan useimmissa paikoissa helmikuussa. Jos työnantajasi ei puoleen vuoteen tämän jälkeen ome tehnyt asialle mitään, voi jo tulkita että työnantaja on hiljaisesti hyväksynyt sen ettei muutosta tule.
Sovitaan luottamusmiehen kanssa. Jos ei päästä yhteisymmärrykseen, niin työnantaja määrää miten työajan lisäys hoidetaan.