Alaikäisen lapsen nimi ovessa - uusi liitto
Meille on syntymässä mieheni kanssa pian yhteinen lapsi, ja nyt mieheni vaatii että vanhemman lapseni (edellisestä liitosta) sukunimi on poistettava ulko-oven nimitaulusta. Esikoisella on siis isänsä, eli ex-mieheni sukunimi. Mies sanoo ettei hän halua ex-mieheni nimeä oveemme, vaikka kyseessä on siis myös meillä asuvan tyttäreni nimi. Kyseessä on pieni lapsi joka ei näistä vielä ymmärrä, mutta mielestäni ajatus nimen poistamisesta on kuitenkin jotenkin lastani syrjivä. Olemme jutelleet aiheesta monesti, ja mies sanoo ettei ole muutoinkaan normaalia pitää alaikäisen lapsen nimeä ovessa. En tiedä ylireagoinko nyt tässä asiassa?
Mies on muutoin hyvä isäpuoli ja hoitaa tyttöä kuin omaansa, tämä nimiasia on ainoa joka vaivaa.
Kommentit (31)
Meillä on alaikäisenkin nimi ovessa, isäpuolen aloitteesta. Postinjakelu on nykyään arvoituksellista, ratkaisu helpotti postin perilletuloa. Kohta jää vain yksi nimi, kun poikanen lentää pesästä :)
Mielipideasia, joten tavallaan olette molemmat oikeassa. Ehkäpä viisaampi antaa periksi.
Et tietenkään poistata, jos se siinä sopii olemaan.
Muuttakaa erilleen niin ei vaivaa enää. Vaikka lapsesi olisi pieni niin hän kasvaa nopeasti ja rupeaa saamaan omaa postia jolloin tarvitsee nimen oveen helpottamaan jakelua. Kuullostaa kyllä aika mustasukkaiselta touhulta! Veikkaan että miehesi käytös muuttuu tyttöä kohtaan vielä kun yhteinen lapsenne syntyy.
Et tietenkään poista nimeä, vaikka mies sitä vaatiikin.
Miksei naiset laita lapsiaan omalle nimelleen, kun ne kuitenkin yleensä eron sattuessa asuu äidin luona?
Kyllähän se lapsikin samassa asunnossa asuu joten yhtälainen oikeus hänelläkin on nimeensä ovessa. Meillä on parhaimmillaan ollut kolme sukunimeä postiluukussa kun minulla ja veljelläni on isän sukunimi, äidillä oli tyttönimensä ja äidin miehellä oma sukunimensä, ei ongelmaa. Sinun tehtäväsi on pitää kiinni lapsesi oikeuksista.
Oma "vika" että teillä on samassa taloudessa eri sukunimellä asuvia.
Jokaisen nimi pysyy ovessa jotka teillä asuvat ja piste! Se sukunimi ei ole exän vaan tytön oma sukunimi.
Tytölle tulee myös postia joten nimi tarvitaan ovessa. Tuosta se "sinun" lapsen sorsiminen alkaa. Ole äiti tytöllesi ja pidä tytön puolta.
Sano että ei siinä mitään eksän nimeä ole vaan se on tyttären sukunimi. Kyllähän tyttö jossain vaiheessa alkaisi ihmetellä jos ei hänen nimään ole missään.
Siellä tulee olemaan jyrämiess. Pidä vaan lapsesi puolta hyvällä omalla tunnolla. Tai laita uuden lapsen niminen nimiisi. Sitten se isän nimi on siellä ylimääräinen. Kyllä kolme nimeä mahtuu olemaan. Tuo on ihan hyvän tahdon asia.
Se on sen lapsen nimi. Kai hänellä on oikeus olla. Vai ?
Joo ja tässä kun annat periksi niin vaatimukset lisääntyy.
Pian tyttö saa majailla olkkarin nurkassa tai vaatekaapissa ja ei saa syödä yhteisiä ruokia. Hyvä kun saa hengittää samaa ilmaa :(
Seuraavaksi juoksutetaan rikkinäisissä vaatteissa tuntikausia pihalla ja teipataan yöksi pakettiin jotta pysyy hiljaa...
Kiitos mielipiteistä, näin olen itsekin ajatellut. Sille mikä tytön nimi on ei nyt tietenkään voi enää mitään, ja minustakin tuntuu vähintään oikeudenmukaiselta että kaikkien nimet ovat yhtäläisesti ovessa, oli kyse sitten aikuisesta tai lapsesta.
Ap
Onkohan mies sitä mieltä että tytön pitäisi asua isällään? Ei kuulosta kovin mukavalta isäpuolelta.
Vierailija kirjoitti:
Joo ja tässä kun annat periksi niin vaatimukset lisääntyy.
Pian tyttö saa majailla olkkarin nurkassa tai vaatekaapissa ja ei saa syödä yhteisiä ruokia. Hyvä kun saa hengittää samaa ilmaa :(
Seuraavaksi juoksutetaan rikkinäisissä vaatteissa tuntikausia pihalla ja teipataan yöksi pakettiin jotta pysyy hiljaa...
Kauhea tapaus, mutta älä viitsi mässäillä.
Lisäksi kavereiden on helpompi tulla hakemaan / soittaa ovikelloa, kun ei tarvitse arvailla ovea, vaan näkevät nimestä, että ovat oikeassa paikassa.
Teidän perheessä nimi on tytön ei exän.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan mies sitä mieltä että tytön pitäisi asua isällään? Ei kuulosta kovin mukavalta isäpuolelta.
Mies nimenomaan haluaa pitää tytön meillä, viettää isällään nykyiselläänkin ihan kaikkien yhteisellä päätöksellä hyvin vähän aikaa. Tämä nimiasia on ainoa mikä häntä tuntuu vaivaavan, vaikka kaikesta on monesti keskusteltu. Joku miehisyysjuttu? En tiedä, mutta minusta äitinä tämä tuntuu väärältä. Mies ei osaa tunteitaan tarkemmin selittää kuin että ei halua "eksän" nimeä oveen, ja että ei "muutenkaan ole tavallista että pienen lapsen nimi on erikseen ovessa".
Ap
Montako sukunimeä teidän ovessa sitten on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan mies sitä mieltä että tytön pitäisi asua isällään? Ei kuulosta kovin mukavalta isäpuolelta.
ei "muutenkaan ole tavallista että pienen lapsen nimi on erikseen ovessa".
Ap
Kyllä se nyt vaan on tavallista ja yleinen käytäntö että kaikkien perheessä asuvien sukunimi on ovessa, postilaatikossa jne. Viimeistään kouluiässä tytöllä alkaa käydä kavereita ja niin kuin joku kirjoittikin, voi aiheuttaa hämmennystä jos ovessa onkin vain (kavereille) vieras nimi.
Miehen vaatimus on kohtuuton. Kaikkien tietyssä kodissa asuvien nimet oveen. Muistan vieläkin miten pahalta tuntui kun isäpuoli kielsi vastaamasta puhelimeen pelkällä sukunimelläni (isäni sukunimellä). Vastasin sitten pelkällä etunimellä mutta todella inhottavalta tuntui.
Pidä ehdottomasti pääsi tässä asiassa ja jos mies keksii lisää tytärtäsi syrjiviä vaatimuksia niin ole tarkkana ettet ala painaa niitä villaisella että elämänne olisi helpompaa. Se voi olla sitä sinulle muttei lapsellesi (mä olen ollut se lapsi, ja tiedän).
Tyttären nimi pysyy ovessa. Yksinkertaista, hänhän asuu siellä joten sukunimensä kuuluu oveen.