Epäilyksien kohteena

Olen 22-vuotias ja jotenkin tuntuu että muiden mukaan pitäisi kokea itseni jotenkin epäonnistuneena. Lukiossa pärjäsin hyvin ja olipahan jatko-opiskelupaikkakin haaveissa. Lukion loppumetreillä loukkasin lonkkani ja siitä lähtien olen kipuillut ja ollut työkyvyttömänä.

Opiskeluhaaveet tuntuvat aika kaukaisilta kun joutuu elämään kivun kanssa. Nyt vaan tuntuu että läheisetkin ajattelee että ihan huvikseni tässä vaan tekemättä "mitään". Ovat parisen vuotta katsoneet sivusta ja nyt tulleet tuohon tulokseen? Eikä se nyt ihan niinkään ole, etten tekisi yhtään mitään.

En makaa missään sohvan pohjalla päivää, se vain pahentaisi oloa. Luen paljon, eli olen kirjaston suurkuluttaja. Tänä vuonna otin tavoitteeksi lukea joka kuukausi vähintään yhden tietokirjan. Käyn kävelyllä ja fyssarilla. Harrastan käsitöitä, lenkkeilytän naapurin koiraa. Olen ollut joissakin toiminnoissa, nähnyt ihmisiä. Lääkärissä käyn ahkerasti ja luulin että läheisenikin nämä tietävät.

Asun eri paikkakunnalla kuin sukuni, joskaan en kovin kaukana. Alle 50km matkan päässä. Olen pyytänyt ihmisiä ilmoittamaan etukäteen jos tulevat kylään - en pidä yllätysvieraista ja en välttämättä ole kotona jos en tiedä kyläilystä. Sukulaiset ovat siis kovin ahkeria tunkemaan kylään ja nyt kielsin ilmoittamatta tulemisen. Siitäpä sitten sisareni kertoi kuulleensa äitini avautuvan sisarelleen miten on täysin varma että käytän huumeita ja mut pitäisi laittaa vieroitukseen yms. Siskoni kertoi myös äidin käyneen ikkunani takana kurkkimassa asuntooni.

Pitäisikö vaan haistattaa paskat (johtaa todennäköisesti puhelimen pirinään ja ovikellon rimputukseen) ja pyytää jättämään mut rauhaan?