Isovanhempia ei meidän lapset kiinnosta

Täällä kohtalotoveri. Ei tunnu kiinnostavan isovanhempia. Mutta siinäpä sitten vanhenevat ilman lastenlapsia.

Onhan se ikävää lasten puolesta, mutta aikuiset - lapsen vanhemmat ja isovanhemmat luovat ihmissuhteen ja ystävyyden, jossa lapsilla on tilaa olla.

Se on aikuisten tehtävä.

Hyvin olet saanut lapset opetettua kurjuuteen. Meillä isoäidillä ei ole ollut aikaa lapsilleni, mutta ei heistä yksikään ole keksinyt, että mummi ei välitä. Eivät valita kohtaloaan enkä minä ole tajunnut heitä sääliä. Ymmärrän miehen äitiä erittäin hyvin, hänellä on elämässä tärkeämpiä asioita kuin lapsemme. Ja hyvä niin, jokaisella on vain yksi elämä eikä sitä pidä elää miniän ruikutusta kuunnellen.

Älä välitä. Anoppi ei edes erota meidän lapsia toisistaan. Asuu parin kilsan päässä mutta kun ei kiinnosta niin ei.

Kiitos, että edes joku ymmärtää. Aika syyllistäviä kommentteja kun tuntuu tulevan. Minä tai mieheni olemme yrittäneet nyt vuositolkulla rakentaa jonkinlaista suhdetta isovanhempien kanssa. On soiteltu ja kutsuttu kylään yms. Emmekä ole ikinä puhuneet isovanhemmista lasten aikana ikävään sävyyn. Lapset vaan eivät ole tyhmiä ja huomaavat jos heistä ei välitetä. Ei ehditä synttäreille, ei ehditä nähdä jouluna ja silloin harvoin kun nähdään niin jutellaan vaan serkuista. Tässä on käynyt niin, että heidän kaikki kiinnostuksensa kohdistuu vaan siskon perheeseen. Siskokin ollut aina suosikki, joten kai tämä on luonnollinen jatkumo. Mutta en voi sille mitään, että tuntuu kurjalta lapsien puolesta.

Ymmärrän sitä isoäitiä: kukaan ei halu olla marttyyrin kanssa.

Meillä sama tilanne, miehen siskon lapset ovat hoidossa useita kertoja viikossa, meidän lastamme näkevät kerran kahdessa kuussa... miehen sisko on perheen suosikki. Tuntuu katkeralta.

Ymmärrän harmituksesi. Meillä tilanne on se, että minulla on 13-vuotias, toisella veljelläni 7- ja 4-vuotiaat ja toisella veljelläni 5- ja 2-vuotiaat. Ensiksi mainittu veljeni asuu isovanhempien naapurissa. Toiseksi mainittu veljeni kilometrin päässä. Me taas asumme 300 kilometrin päässä. Varsinkin tämä ensiksi mainittu veljeni tuo lapsia lähes joka päivä mummolaan. Välillä käy isovanhempia sääliksi, kun ovat niin paljon lapsenvahteina, mutta onneksi tykkäävät heistä paljon. Vaikka minun 13-vuotiaani näkee heitä vain noin kahdesti vuodessa, on vastaanotto niin lämmin kun voi olla. Heille myös on paljon helpompaa, kun lapsi on jo itsenäisempi. Mutta siis pelkään näiden serkkujen kohdalla sitä, että joutuvat pettymään vanhempina, kun isovanhemmat eivät ehkä enää voikaan hoitaa heitä niin usein. Tai että kasvavat liikaa kiinni heihin ja ovat riippuvaisia siitä, että pääsevät mummolaan usein. Mutta voimia teidän perheellenne. Löytyisikö setää, tätiä, kummia, joka voisi korvata isovanhemmat?

Ei meilläkään isovanhemmat olleet kiinnostuneita meidän lapsista eikä meistä. Siskoni lapsista kylläkin. Nyt kun äiti on vanha ja raihnainen niin puhuu kun lapseni eivät tuosta vain älyä käydä hänen luonaan. Miksi kävisivät lähes ventovieraan tykönä.jonka kanssakäymisestä on muistona loputon jauhaminen niistä ihanista erinomaisen mahtavista serkuista.

Onko lapsillenne sinun vanhemmat yhteydessä: yleensä äidillä on äiti ja isä, siinä missä puolison vanhemmatkin?

Itselläni kahdella lapselleni perheet lapsineen ja hoidettavana itselläni vielä omat vanhemmat sekä työni. Puolisoa ei onneksi.

Toinen lapsenlapseni ei omaa kuin minut isovanhempana ja toisella on minun lisäksi miniän vanhemmat, sisko ja kummit apuna: harvoin ovat pieni perhe kolmesataa kun apua on lähellä yltäkylläisesti.

Yritän parhaani mukaan auttaa rakkaita lapsia ja vanhempia: mutta silti aika-ajoin syyllistyvät he, joilla runsaasti jo on; kun mikään ei riitä.

4 lasta ja lukuisien lapsien sijaisvanhempana ja kasvatustyötä tekevänä minua surettaa se, että joskus hutkitaan ennen tutkimista: tätäkö itselle toivoisi?

Puhukaa suoraan tunteistanne ja toiveista isovanhemmille: silloin on tilaisuus selvittää syyt toimiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin olet saanut lapset opetettua kurjuuteen. Meillä isoäidillä ei ole ollut aikaa lapsilleni, mutta ei heistä yksikään ole keksinyt, että mummi ei välitä. Eivät valita kohtaloaan enkä minä ole tajunnut heitä sääliä. Ymmärrän miehen äitiä erittäin hyvin, hänellä on elämässä tärkeämpiä asioita kuin lapsemme. Ja hyvä niin, jokaisella on vain yksi elämä eikä sitä pidä elää miniän ruikutusta kuunnellen.

Minä myös ihmettelen, mistä lapsi osaa kaivata, mitä ei ole olemassa tai hänen kanssaan ei olla tekemisissä, ellei vanhemmat sitä kerro tai tee siitä numeroa.

Olin 12v. kun isovanhempani kuolivat ja tapasin muutaman kerran, mutta en heitä osannut kaivatakaan, vaikka vanhempani tapasi heitä useasti.

Eikä lapsenikaan ole ollut kovin paljon tekemisissä isovanhempien kanssa. Miehen vanhemmat kuolivat, kun lapset olivat pieniä ja omat vanhempani tavataan välimatkan vuoksi kerran pari vuodessa, eikä lapsilla ole läheisiä välejä iäkkäisiin vanhempiini. Meillä isovanhempia läheisempi lapsille on isotäti.

Onneksi meillä on välittäviäkin ihmisiä ympärillä ja olen siitä kiitollinen. Pitää vaan itsekin ottaa opikseen ja pitää sitten joskus kaikkiin lapsenlapsiin yhteyttä. Eihän kaikista tarvitse pitää yhtä paljon, mutta hetkittäin voi edes näytellä. Jokainen pieni ihminen on ansainnut yhtä paljon isovanhempien ihailua ja rakkautta.

äitix4mummix2 kirjoitti:

Onko lapsillenne sinun vanhemmat yhteydessä: yleensä äidillä on äiti ja isä, siinä missä puolison vanhemmatkin?

Itselläni kahdella lapselleni perheet lapsineen ja hoidettavana itselläni vielä omat vanhemmat sekä työni. Puolisoa ei onneksi.

Toinen lapsenlapseni ei omaa kuin minut isovanhempana ja toisella on minun lisäksi miniän vanhemmat, sisko ja kummit apuna: harvoin ovat pieni perhe kolmesataa kun apua on lähellä yltäkylläisesti.

Yritän parhaani mukaan auttaa rakkaita lapsia ja vanhempia: mutta silti aika-ajoin syyllistyvät he, joilla runsaasti jo on; kun mikään ei riitä.

4 lasta ja lukuisien lapsien sijaisvanhempana ja kasvatustyötä tekevänä minua surettaa se, että joskus hutkitaan ennen tutkimista: tätäkö itselle toivoisi?

Puhukaa suoraan tunteistanne ja toiveista isovanhemmille: silloin on tilaisuus selvittää syyt toimiinsa.[/quot

Korjaus edelliseen: harvoin perhe on kolmestaan..

On tutkittu tosiasia että äidille on aina rakkaimpia tyttären lapset. Kun ona tytör saa lapsen, se luo aivan erityisen siteen äidin ja tyttären välille ja näin ollen usein siitä tyttären lapsestakin tulee isoäidille ykkönen.

Ja ei, asia ei aina ole näin, mutta tästä asiasta on näyttöä ja tutkimusta ja sen on todistettu olevan puhdasta biologiaa.

Ikävää että miehesi vanhemmat ovat moukkia mutta tämä ei kuitenkaan ole kovin tavatonta. Fiksut ihmiset osaisivat pitää omana tietonaan jos omaavat suosikki lapsenlapset mutta ei voi kauhalla ottaa jos on lusikalla annettu.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin olet saanut lapset opetettua kurjuuteen. Meillä isoäidillä ei ole ollut aikaa lapsilleni, mutta ei heistä yksikään ole keksinyt, että mummi ei välitä. Eivät valita kohtaloaan enkä minä ole tajunnut heitä sääliä. Ymmärrän miehen äitiä erittäin hyvin, hänellä on elämässä tärkeämpiä asioita kuin lapsemme. Ja hyvä niin, jokaisella on vain yksi elämä eikä sitä pidä elää miniän ruikutusta kuunnellen.

No ei siinä kummoinen ainstaini täydy lapsen olla, että tajuaa asian ihan itse. Jos isovanhemmat eivät pyynnöstä huolimatta halua nähdä, niin kyllä sen lapsi tajuaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin olet saanut lapset opetettua kurjuuteen. Meillä isoäidillä ei ole ollut aikaa lapsilleni, mutta ei heistä yksikään ole keksinyt, että mummi ei välitä. Eivät valita kohtaloaan enkä minä ole tajunnut heitä sääliä. Ymmärrän miehen äitiä erittäin hyvin, hänellä on elämässä tärkeämpiä asioita kuin lapsemme. Ja hyvä niin, jokaisella on vain yksi elämä eikä sitä pidä elää miniän ruikutusta kuunnellen.

Minä myös ihmettelen, mistä lapsi osaa kaivata, mitä ei ole olemassa tai hänen kanssaan ei olla tekemisissä, ellei vanhemmat sitä kerro tai tee siitä numeroa.

Olin 12v. kun isovanhempani kuolivat ja tapasin muutaman kerran, mutta en heitä osannut kaivatakaan, vaikka vanhempani tapasi heitä useasti.

Eikä lapsenikaan ole ollut kovin paljon tekemisissä isovanhempien kanssa. Miehen vanhemmat kuolivat, kun lapset olivat pieniä ja omat vanhempani tavataan välimatkan vuoksi kerran pari vuodessa, eikä lapsilla ole läheisiä välejä iäkkäisiin vanhempiini. Meillä isovanhempia läheisempi lapsille on isotäti.

Lapsetkin osaavat verrata itseään esim muihin lapsiin, joilla on kahdet isovanhemmat läheisiä. Tai jos toiset ovat läheisiä, tietävät he millaista se on kun toiset eivät ole läheisiä.

Oma isäni oli paljon ryyppyreissuilla ollessani pieni (vanhempani eronneet). Äitini ei ikinä puhunut isästäni mitään pahaa, aina vain hyvää. Silti osasin itkeä sitä kuinka isäni ei välitä minusta. Äitini oli aina läsnä, isäni ei paljoa. Kavereillani oli isät läsnä, joten totta kai minä pienenä päättelin, ettei isäni välittänyt minusta. Asia ei todellisuudessa näin ollut kuitenkaan. Itse kyllä kaipasin isääni vaikka näin ohan pienenä todella vähän.

Meillä anoppi oli ihan samanlainen.

Nyt ihmettelee kun meidän lapset eivät voi auttaa häntä ja vaaria kun mopoautonkin saivat (isä osti) niin kyllä sillä pitää mummua viedä kauppaan ja vaaria lääkäriin. Multa ruikuttavat apua milloin mihinkin, mun pitäisi viedä aamulla labraan kun ei ole varaa pienestä eläkkeestä maksaa taksia jne.. Niin makaa kuin petaa, ei kiinosta tipan vertaa kun on huolehdittavana vielä oma isä ja äiti, ja tästä ollaan niin katkeria kun Ville kuskaa toista mummua muttei häntä..

Meillä ei mun vanhempia ole kiinnostaneet omat lapset eikä sitten lapsenlapsetkaan. On oma elämä ja kaikkea tärkeää ja kiirettä, siihen ei kuulu toiset ihmiset, ei omat lapset eikä muutkaan.

Taitaa kuitenkin olla vain hyvä asia, että myrkylliset isovanhemmat ovat etäisiä. Omat lapset ovat turvassa.

Jos se tuntuu pahalta, kannattaa käsitellä omia hylkäämiseksi tulemisen tuntojaan. Nimittäin lapsenlapsilla ei ole odotuksia isovanhempien suhteen, ellei vanhemmillakaan ole. Esim.meillä lapset eivät kaipaa minun vanhempiani, koska itsekään en niin tee. Olen käsitellyt itse suhdetta vanhempiini ja todennut läheiset välit mahdottomiksi. Ollaan etäisissä väleissä ja ihan asiallisesti, koska minulla ei ole enää odotuksia heidän suhteensa. He eivät voi enää minua satuttaa. Eivätkä koskaan saaneet lapsiani uhreikseen.

Kurkistapa peiliin. Oletko mahdollisesti itse siihen syypää?

Täällä on tämän tästä näitä miniöitä valittamassa, jotka halveksivat miehensä äitiä niin, ettei tällä ole paljon muuta vaihtoehtoa kuin häipyä takavasemmalle poikansa perheen elämästä. Tyttären lapsia sitten saa hoitaa ilolla.