Isovanhempia ei meidän lapset kiinnosta

Kuinka paljon miehesi oli vanhempiensa kanssa tekemisissä ennenkuin teillä oli lapsia? Entä ennenkuin oli tavannut sinut? Entä miehesi sisko? Ei ole mitenkään epätavallista, että miehet vieraantuvat lapsuudenperheestään paljon nopeammin kuin naiset, kun muuttavat omilleen. Meillä kävi aikoinaan jopa niin, että kun erosin pojan isästä, ei isääkään enää kamalasti kiinnostanut pitää yhteyttä poikaansa. Minä hoidin tuota yhteydenpitoa kunnes poika tuli teini-ikään ja siihen loppui isän ja pojan yhteydenpito. Kerran ex soitti juovuspäissään ja itki pojalle ikäväänsä, mutta poika tuumasi vain, että ehkä on parempi, kun ei isä enää soittele. 

Peiliin on katsottu ja en koe olevani syypää. En ole vaatimassa isovanhemmilta hoitoapua tai kuuta taivaalta. Toivoisin vaan, että he olisivat lapsista kiinnostuneita. Kyselisivät vaikka kerran kuussa kuulumisia. Tai olisivat hetken lapsen kanssa kun nähdään. Juttelisivat heidän kanssaan ja välittäisivät elämänkokemustaan ja malttaisivat hetken keskittyä kyseiseen lapseen. Sen sijaan he tuona hetkenä kertovat lapselle mitä ovat kuluneina viikkoina ja kuukausina tehneet heidän serkkujensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos, että edes joku ymmärtää. Aika syyllistäviä kommentteja kun tuntuu tulevan. Minä tai mieheni olemme yrittäneet nyt vuositolkulla rakentaa jonkinlaista suhdetta isovanhempien kanssa. On soiteltu ja kutsuttu kylään yms. Emmekä ole ikinä puhuneet isovanhemmista lasten aikana ikävään sävyyn. Lapset vaan eivät ole tyhmiä ja huomaavat jos heistä ei välitetä. Ei ehditä synttäreille, ei ehditä nähdä jouluna ja silloin harvoin kun nähdään niin jutellaan vaan serkuista. Tässä on käynyt niin, että heidän kaikki kiinnostuksensa kohdistuu vaan siskon perheeseen. Siskokin ollut aina suosikki, joten kai tämä on luonnollinen jatkumo. Mutta en voi sille mitään, että tuntuu kurjalta lapsien puolesta.

Appivanhemmilla näyttää aina olevan tapana, että tyttären lapset ovat parhaimmat ja myös avuntarvitsijoiden lapset verrattuna asiansa aina hyvin hoitaneen lapsen perheeseen. Sillä eihän se tarvitse apua tai huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Peiliin on katsottu ja en koe olevani syypää. En ole vaatimassa isovanhemmilta hoitoapua tai kuuta taivaalta. Toivoisin vaan, että he olisivat lapsista kiinnostuneita. Kyselisivät vaikka kerran kuussa kuulumisia. Tai olisivat hetken lapsen kanssa kun nähdään. Juttelisivat heidän kanssaan ja välittäisivät elämänkokemustaan ja malttaisivat hetken keskittyä kyseiseen lapseen. Sen sijaan he tuona hetkenä kertovat lapselle mitä ovat kuluneina viikkoina ja kuukausina tehneet heidän serkkujensa kanssa.

Omat appivanhempani, silloin kun vielä tapasimme 2-3 kertaa vuodessa, kertoivat lapsilleni tuotujen joulu/synttärilahjojen olevan niitten läheisten lastenlasten hylkimiä tavaroita, ja siksi toivat ne lapsilleni lahjoiksi. Paras oli varmaan kun päivällispöydässä appiukko minun lasteni kuullen hehkutti isoa ja kallista lahjaa, jonka oli antanut lasteni serkkupojalle joululahjaksi. Omat lapseni saivat heiltä sinä jouluna karkkipussin yhteiseksi lahjaksi, ja pari pikkupakettia, jotka eivät olleet niille lempilapsenlapsille kelvanneet.