Lue keskustelun säännöt.
Yläasteaika vaivaa yhä mieltä, vaikko nyt jo pian 36 vuotta :(
24.02.2017 |
Tilanne oli tämä, että muutimme uudelle paikkakunnalle kun menin kuudennelle luokalle. Sain luokalta parhaan kaverin ja rinnakkaisluokalta 2 muuta kaveria. Olimme vapaa-ajallakin yhdessä tuon parhaan kaverin kanssa tai sitten me kaikki 3 yhdessä.
Sitten tuli yläaste ja me kaikki 3 pääsimme samalle luokalle. Ensimmäisestä päivästä lähtien minut jätettiin ulkopuolelle. Olin todella hämilläni ja peloissani. Yläasteen aloittaminen muutenkin jännitti. Koko kolme vuotta menivät niin, että hän joka oli ollut paras kaverini, määräsi muita etteivät he saaneet olla minun kanssa. Eikä hän itsekään ollut. Kaikki tapahtui jotenkin piilossa. Koko yläaste oli todella piinaavaa aikaa. Häpesin sitä, ettei minulla ollut kavereita. Meidän luokalla oli luonnollisesti muitakin tyttöjä, mutta he olivat kaikki "parivaljakkoja", ei siihen mahtunut väliin. Välitunneilla menin näiden muiden tyttöjen kanssa juttelemaan ja kyllä he juttelivatkin ja olivat mukavia minulle, mutta eivät he minun kavereita olleet, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Jouduin tuppautumaan heidän seuraansa. Inhosin välitunteja todella paljon. Vielä enemmän inhosin ruokailuja kun ruokalassa sai mennä istumaan minne halusi, pelkäsin aina, joka ikinen päivä, että joudun yksin istumaan. Hidastelin, että pääsen jonossa näiden "kavereideni" taakse, että pystyin mennä heidän pöytäänsä istumaan. Minulle tuolikin vuosikausiksi syömishäiriö, joka sai alkunsa siitä kun tämä "johtaja" ihmetteli kerran ruokailussa, että miten syön aina niin vähän, että olet muutenkin niin laiha. Siitä lähtien söin ruokaa vielä vähemmän kun sain sillä edes jonkinlaista huomiota :(. Ryhmätyöt olivat myös todella vastenmielisiä silloin kun pari piti valita itse. Jouduin aina luoka "luusenrin" kanssa pariksi ja se alkoi ajan myötä ottaa päästä. Muistan kerran kun näin taas kävi ja hermostuin opettajalle (oli todella kiltti oppilas, en ollut varmaan koskaan muullon hermostunut opettajalle/koulussa). Sanoin, että miksi aina näitä ryhmätöitä. Opettaja aloitti hirveän saarnan minulle, että työelämässäkin pitää pystyä tekemään töitä eri ihmisten kanssa. Pahoitin tästä todella mieleni ja vasta jälkikäteen olen tajunnut, että olisi pitänyt sanoa, että miksi sitten teen ryhmätyötä taas tämän saman ihmisen kanssa, sillä juuri se oli se, mistä kiikasti. Eihän siinä opi olemaan eri ihmisten kanssa.
Jatkuu..
Kommentit (26)
Pahoittelut mahhdollisista kirjoitusvirheistä. Niin Paatoksella kirjoitin :) Niin ja meitänän oli siis yhteensä 4, eikä 3 :D
Kirjoitin, että kaikki tapahtui jotenkin piilossa. Yksi esimerkki tuli mieleen. Ystävänpäiviänä tämä "johtaja" oli tehnyt meille ystävänpäiväkortit. Ykköskaveri (hän, jota johtaja oli kieltänyt olemasta minun kanssa) sai ison ja hienosti koristellun kortin. Seuraava pikkuisen pienemmän ja minä pikkuruisen ja muutenkin surkeimman kortin. Roskiin lensi heti kun kotiin pääsin. Tuntui, että hän halusi tälläkin tavalla osoittaa asemani ryhmässä. Olisi mieluummin ollut antamatta korttia ollenkaan, sekin olisi vähemmän satuttanut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuoret ovat julmia. Tutkitustikin koulukiusaaminen on rajuinta varhaisnuoruudessa. On itsetunto-ongelmia, identiteettikriisiä yms. Minulle kävi niin, että ala-asteen parhaan kaverini kanssa päästiin samalle luokalle yläasteelle. Kaveri kuitenkin liittyi uuden luokan pahis-jengiin ja uusien kavreidensa kanssa naureskeli minulle. Muistan todella elävästi ensimmäisen kerran, ja sen kun tajusin ystävyyden päättyneen hetkessä ja lopullisesti. Hän häpesi aikaisempaa ystävyyttämme. Jäin kanssa roikkumaan toiseen porukkaan ulkopuolisena, välillä olin yksin. Yläasteesta ei jäänyt yhtään hyviä muistoja. Kuitenkaan en mieti sitä kovinkaan paljon. Elämässä on tapahtunut sen jälkeen niin paljon ja onneksi mikään ei ole muistuttanut yläasteen kolkkoa tunnelmaa. Voin hyvin kuvitella, että kohtaamasi kuvio on jopa aiheuttanut sinulle jonkinlaisen trauman. Ehkä se on jäänyt mielessäsi käsittelemättä.
Mikä siinä luuserissa oli vikana? Hmm. Olinkohan se minä...
Mulla oli samanlaisia kokemuksia, mutta mä olen päässyt niistä yli. Ikävä sanoa, mutta ehkä tärkein syy itselleni on ollut se, että olen itse päässyt elämässä aika paljon pidemmälle kuin nuo kiusaajat. Stalkkailen aina välillä fb:ssä yhtä noista tytöistä, joka tekee nyt ilmeisesti keikkatöitä baareissa, on eronnut ja näyttää ainakin 10 vuotta ikäistään vanhemmalta. En voi sanoa olevani ylpeä tästä vahingonilosta, mutta kuitenkin...
Eli ap. Elä omaa elämääsi, katso mikä sinulla on hyvin ja jätä mennyt.
Minulla on asiat nyt todella hyvin, jopa paremmin kuin kiusaajalla. Mutta jotenkin se ei lohduta. Tuntuu, että tarvitsisin anteeksipyyntöä tai jotain pahoittelua ja katumusta häneltä. Ja sen vastauksen miksi. Muutama vuosi sitten hän pyysi minua kaveriksi facebookissa, mutta en todellakaan hyväksynyt, miksi olisin? Hän on aika kaukana kaverista, kiduttaja pikemminkin. En kanna hänelle varsinaisesti kaunaa, tarvitsisin vain sen vastauksen, että pääsisin eteenpäin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meinasin sympata mutta tämä Jouduin aina luoka "luusenrin" kanssa pariksi ja se alkoi ajan myötä ottaa päästä. Sua hyljeksittiin mutta itse hyljeksit myös? Pata kattilaa soimaa?
Miksi se luuserin seura ryhmätyössä ei kelvannut?
Siinä sulle vastauksesi: jos uskot hierarkkisiin ylempi-alempi-asetelmiin ihmissuhteissa, niin sitten elät niissä loppuikäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavalliselta tuo kuulostaa. Siis yläaste on yleensä se pahin vaihe koulussa. Entiset ystävät muuttuvat ja vieraantuvat toisistaan ja on kiusaamista.
Mutta kun elämään tulee paljon muuta, se ei kai yleensä enää vaivaa. Ei ole minulla ollut enää vuosiin aikaakaan pähkäillä, mitä tapahtui yläasteella, kun on tullut akuutimpia huolenaiheita. Enkä ole niitä yläasteen koulukavereita nähnyt enkä tavannut enää missään.
Ehkä asia vaivaisi, jos heitä vielä jossain tapaisi. Mutta luokkakokoukseenkaan ei kutsua tullut, joten miksi antaisin vanhojen asioiden vaivata.
No eikö sillä "luuserilla" mennyt vieläkin huonommin? Mikset ollut hänen kaverinsa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoppa yksikin jolla olisi ollut mukava yläasteaika? Se on eloonjäämis taistelua lähestulkoon jokaisen kohdalla. Nuoruus on sellaista aikaa että pääkoppa on sekaisin ja nuoret oireilee kuka milläkin tavalla. Suoraan tai selän takana.
Koulukiusaaminen pilaa koko elämän, itsellä samoja kokemuksia. Aikuisenakaan ei luota keneenkään ja ajattelee että kaikki vihaavat sinua. Joka päivä miettii kouluaikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiesin, että "luuseriin" takerrutaan. Hänellä oli kuitenkin kavereita, mutta jäi aina parittomaksi.
Ap
Mitäköhän se luuseri ajattelee susta kun tulee vastaan? Muistaa varmaan hetken kun kritisoit ryhmätöitä vain sen vuoksi ette joutuisi hänen parikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala-asteen loppu ja ylä-aste oli ihan hirveää. Mullakin oli kaveri joka harrasti tuota että välillä oli kaveri ja sit välillä tosi välinpitämätön suorastaan kiusaaja.
Vierailija kirjoitti:
Tiesin, että "luuseriin" takerrutaan. Hänellä oli kuitenkin kavereita, mutta jäi aina parittomaksi.
Ap
Ihan niinkuin sinäkin eli teillä oli jotain yhteistä :D tosin luuserilla oli jopa niitä kavereita
Joo, mun kouluaikainen paras kaveri oli myös välillä kiusaaja ja välillä kaveri. Edelleen ollaan ystäviä nyt nelikymppisinä mutta jotenkin perusluottamus häntä kohtaan ontuu noiden lapsuuden tapahtumien vuoksi.
Ethän sinä ollut se kiusattu. Se "luuseri" oli oikea kiusattu ja sinäkin kiusasit sitä parkaa. Edelleenkin alistat hänet kirjoituksessasi.
Mikset ollut hänen kaverinsa?
Vierailija kirjoitti:
Minulla on asiat nyt todella hyvin, jopa paremmin kuin kiusaajalla. Mutta jotenkin se ei lohduta. Tuntuu, että tarvitsisin anteeksipyyntöä tai jotain pahoittelua ja katumusta häneltä. Ja sen vastauksen miksi. Muutama vuosi sitten hän pyysi minua kaveriksi facebookissa, mutta en todellakaan hyväksynyt, miksi olisin? Hän on aika kaukana kaverista, kiduttaja pikemminkin. En kanna hänelle varsinaisesti kaunaa, tarvitsisin vain sen vastauksen, että pääsisin eteenpäin.
Ap
Hyväksy hänet fb kaveriksi. Kysy ja odota vastausta. Sen jälkeen poistat hänet listalta.
Pitkität ihan turhaa asiaa, johon sinulla olisi ratkaisukin, jos vain löytäisit rohkeutta. Olet aikuinen. Mitään ei tapahdu sinulle fyysisesti, vaikka kysytkin. Vastaus voi tietenkin olla mitä tahansa tai ei mitään. Mutta kysymällä saat selville. Olet odottanut vastausta nyt 20 vuotta. Eiköhän se riitä. Kakista ulos se kysymys hänelle ja jatka elämääsi.
Ajattele itseäsi ja mikä on tärkeää sinun hyvinvoinnillesi ja toimi sen mukaan. Eli jos ja kun tiedät mitä haluat, niin toimi sen mukaan nyt, etkä 15 vuoden päässä. Tämä on asia, joka sinun olisi kannattanut tehdä jo vuosia sitten, mutta parempi myöhään kun vielä myöhemmin.
Tuo oli ainoa kerta kun jotain sanoin parityöstä tai mistään muustakaan häntä vastaan. Itselläni oli kolmen vuoden, niin kuin joku tuossa mainitsi, eloonjäämis taistelu.
Ap
Ap jatkaa..
Kerran yksi näistä ko,mesta tytöstä, joka oli ollut minun kaverini ja oli nyt tämän "johtajan" talutusnuorassa, sanoi minulle, että haluaa minun tietävät, että ajattelee minua ja välittää minusta. Olisi halunnut olla minun kanssa, mutta "johtaja" oli sanonut hänelle, että ei saa olla minun kanssa, tai että hänen pitää valita joko minut tai hänet.
Tämä johti koko yläasteen kestävään masennukseen. Loppu ajasta vanhempani olivat jo niin huolissaan minusta, että alkoivat miettiä ammattilaisen juttusille viemistä. Onneksi yläaste loppui ja lukiossa sainkin oman oikeasti parhaan kaverin <3 Masennus loppui siihen kun yläaste loppui. Ainoa asia mikä piti minut järjissäni yläasteen ajan, oli se, että minulla oli hyviä kavereita muualla, joiden kanssa vietin viikonloppuna aikaa.
Nyt noista ajoista on kulunut jo yli 20 vuotta aikaa ja silti asiat pyörivät mielessäni lähes päivittäin. Päällimmäinen kysymys mikä mielessä pyörii on miksi tämä "johtaja", minun entinen paras kaverini teki minulle näin? En vain voi käsittää! En ollut, enkä ole edelleenkään mitenkän poikkeava. Olen mukava ja ystävällinen ihminen, ihan tavallinen. Miksi? Viime kesänä törmäsin häneen sattumalta ja juttelimme vain pintapuolisia kuulumisia. Hän vaikutti jännittyneeltä ja hermostuneelta. En saanut kysyttyä sitä yhtä ainoaa kysymystä, miksi :( Jos joskus vielä häneen törmään, ainon kysyä.
Kiitos jos jaksoit lukea näin pitkän sepostuksen! En ole tätä tarinaa kenellekkään koskaan kertonut. Se on jotenkin nolottanut niin paljon ja nolottaa edelleen, vaikka eihän se minun syytäni ollut. Ehkä tämä osaltaan auttaa pääsemään yli.