Millainen koira meille; 2 aikusta, asumme ihan metsässä, mutta emme metsästä?
Meillä on ollut koira molemmilla lapsuuden kodissamme, mutta nyt olisi kova hinku ottaa oma kaveri meille kotiin.. Asumme ihan metsässä eikä naapureitakaan ole näköetäisyydellä, toki niitäkin on varmaan kilometrin, parin km etäisyydellä muutama. Lisäksi paljon kesäasutusta.
Tontti on 2 ha ,ja yhdella reunalla sitä rajaa meri, mutta aidattu ei ole ainakaan vielä.
Täällä on niin paljon linnustoa, peuroja, supikoiria, mäyränpesä tuossa lähellä, että joku metsästysviettinen koira olisi jonkun jäljen perässä varmaan koko ajan, ties missä.
Haluamme kuitenkin rohkean ja aktiivisen kaverin meille. Olemme paljon ulkona, pihalla ja puutarhassa sekä veneilemme lämpimät kaudet.
Ystäviemme keeshund oli kylässä, ja sillä oli kyllä niin pieni reviiri ja niin täysin olematon aktiivisuustaso, ettei siitä oikein ollut seuraa ollenkaan.
Samalla saarella asuu tuttavamme, jolla jokin pieni villakoira tai joku cotton, joka kulkee isännän mukana kaikissa "hommissa" mitä hän nyt tekeekin. He tulevat vastaan traktorilla puunkaadosta ja traktorin rattiin nojaa tämä valkoinen koira kuskin sylissä ja näyttää siltä että se ajaa koko lastia--- aivan ihana!
Mikä olisi palstan ilmeisen kokeneiden koiranomistajien idea?
Tykkäisin jostain semi-kokoisesta helposti käsiteltävästä kaverista, mutta sitten tulee vastaan tämä kylmänkestävyys. Täällä on talvisin aika kalsaa ja jos meri ei jäädy, niin ilma on aika kylmänkostea, lisäksi tuulet. Eli mikään liian pehmeäkarvainen kaveri ei yksinkertaisesti tarkene täällä.
Ideoita
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Lapinkoira?
Onko lapinkoira kovin kova haukkumaan? En ole ap, mutta lapinkoira on mielestäni todella kaunis koira. Meillä oli lapsena naapurissa suomenpystykorva, se oranssi, ja se haukkua jäpitti valehtelematta 12 h päivässä, vaikka koirien väitetään nukkuvan suurimman osan päivää...
Samoin tuommoinen tanskalais-ruotsalainen gåedhund kuulemma haukkuu koko ajan.
Olisihan se ihana seuralainen ulkoiluun ja puutarhassa työskentelyyn, mutta kyllä mulla ja naapureillakin palaa hermo ihan täysin semmoiseen jatkuvaan jäppäsyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapinkoira?
Onko lapinkoira kovin kova haukkumaan? En ole ap, mutta lapinkoira on mielestäni todella kaunis koira. Meillä oli lapsena naapurissa suomenpystykorva, se oranssi, ja se haukkua jäpitti valehtelematta 12 h päivässä, vaikka koirien väitetään nukkuvan suurimman osan päivää...
Samoin tuommoinen tanskalais-ruotsalainen gåedhund kuulemma haukkuu koko ajan.
Olisihan se ihana seuralainen ulkoiluun ja puutarhassa työskentelyyn, mutta kyllä mulla ja naapureillakin palaa hermo ihan täysin semmoiseen jatkuvaan jäppäsyyn.
Olen tuo kolmonen, joka ehdotti lapinkoiraa. Suomenlapinkoiraa siis tarkoitin. Se on todellakin kaunis koirarotu, sekä sisältä että ulkoa! :) Itselläni ei ole ko. koiraa ikinä ollut, mutta olen ollut jonkin verran tekemisissä kyseisen rodun edustajien kanssa. Ihania koiria!
Suomenlapinkoiralla on taipumusta haukkua liikkuville kohteille ja kaikenlaisille yllättäville asioille. Syrjäisessä asuinpaikassa tuo voi kyllä olla hyväkin juttu, että koira varoittaa tulijoista. Monilla suomenlapinkoirilla on myös taipumusta karkailuun. Kaikenkaikkiaan on kyllä erittäin ihana ja miellyttävä rotu, jota ap:n kannattaisi ainakin harkita. :)
Huskyt kestää kylmää. Kaukasian paimenkoira on sitten toinen mutta se on vähän isompi. Hyvä vahtikoira kyllä.
Kooikerhondje tai joku muu noutaja.
moni koirarotu menee vaikka niillä rodun mukaisesti metsästetäänkin tai on ns.riistaviettinen. Ota lintuihin erikoistunut joka ei niin välitä uimisesta. Linnut kyllä pääsee karkuun. Saattaa olla kiinnostunut nuuskimaan muidenkin eläinten jälkiä mutta ei lähde omille teilleen jos on koulutettu. Panosta koulutukseen. Ota miellyttämishaluinen koira. Kastroi niin pysyy kotona. Aluskarvainen eli pohjavillainen . Moni ns. Metsäkoira pärjää hyvin talvella kylmässä toisin kuin seurakoirat. Turkin ei silti tarvitse olla tuuhea (esim. Monet noutavat rodut) ja voi hankkia mantteleita ym. Muuta varustetta.