Miehellä ei seiso, onko vika minussa? "sulla on niin märkä että tuntuu kuin panis vettä"
Olen vasta 17 vuotias ja olen seurustellut reilut puolivuotta vuoden vanhemman jätkän kanssa. Meillä on ollut alusta asti seksin kanssa monenlaisia ongelmia. Hänellä ei joskus seiso, joskus laskee keskenkaiken, tai joskus hän lopettaa ja sanoo että ei tunnu tarpeeksi olen liian märkä jnejne. Kun kysyn mistä voisi johtua että hänellä laskee kesken kaiken tai ei ylipäätään seiso, vastaus on aina "liikaa asioita mielessä/runkkasin juuri eilen/liian märkä/ sattuu /en pysty keskittymään kun on ihmisiä kotona tai minulla on paineita". Minusta tuntuu että hänellä on joka kerta eri syy miksi ei toimi, ja liioittelematta joka toinen kertamme epäonnistuu jollain tavalla. Suuseksin ja runkkaamisen kanssa ei ole mitään ongelmia, seisoo normaalisti koko ajan ja hän tulee normaalisti ilman ongelmia. Tiedän että kastun todella helposti ja paljon kun innostun mutta en koe olevani löysä. Entisen poikaystäväni kanssa minulla ei ollut mitään vastaavia ongelmia, jopa päin vastoin, hän tuli liian nopeasti. Purskahdan itkuun joka kerta kun epäonnistumme koska koen vian olevan minussa. Poikaystäväni ottaa asian myös todella raskaasti, josta syntyy kierre, jossa hän stressaa epäonnistuneen kerran jälkeen seuraavaa kertaa joka vain jatkuu jatkuu ja koko ajan epäonnistumme uudelleen ja uudelleen perkkäin. Onko ongelma minun alapäässäni, hänen alapäässään vai hänen päässään? Olen epätoivoinen enkä tiedä mitä tehdä
Kommentit (14)
Ja kyllä vika on nyt teidän molempien yläpäässä ja nyt pitäis edetä jotenkin rauhallisesti ja "ilon kautta" ja että epäonnistumisen ei saa antaa lannistaa vaan sitten sitä vasta hellitäänkin ja otetaan suihin ja yritetään kun varpu jälleen virkoaa. Sen väliajan voi hyvin käyttää vaikka suuseksiin tai muuhun hyväilyyn. Seksissä saa epäonnistua joka ei ole koskaan epäonnistunut ei ole ehtinyt vielä paljon harrastaakaan. Mikäänhän ei mene pilalle kun voi ottaa uudestaan ja onnistua ja jos ei vielä sitten niin sitten seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla. Vaatii rentoutta ja turvallista läsnäoloa ja että on lupa epäonnistua sehän on vain hidaste ja välivaihe eikä mikään maailmanloppu.
Kuinka monesti se pitää sanoa: PERSESEKSI ON RATKAISU
Älkää tehkö seksistä suoritusta. Nauttikaa vain, kenekään laukeaminen ei ole päämäärä.
Poikaystäväsi ei varmaan ole tosissaan naisiin kallellaan. Ei tuossa iässä muuten noin paljon vielä ongelmia ole, vaikka muutaman kerran olisi lerpahtanutkin.
Kyllä nyt vika on miehessä eikä sussa. Tossa iässä mies ei muuta mieti ku seksiä... No ei me kyl vanhempanakaa paljo muuta mietitä. ;)
T: M33w
Ap vika voi olla missä tahansa muussa paitsi sinussa. Eli älä huolehdi. Poika on varmasti katsonut liikaa pornoa ja runkannut ja seksi jännittää elävän tytön kanssa.
Sinussa ei ole vikaa. Et ole liian märkä.
Poikaystäväsi on runkannut koko elämänsä ja tottahan oma tai vieras nyrkki on aivan eri asia kuin naisen pillu. Hänen pitää opetella saamaan orgasmi uudella tavalla, naisen sisällä. Siinä pitää antautua eri tavalla.
Eli tavallaan ongelma on hänen päässään. Vaiva hoituu vaan tarpeeksi panemalla ja positiivisia kokemuksia saamalla. Ikä ja kokemus.
Joko epävarma omasta suuntautumisesta, tai katsoo liikaa pornoa. Sinussa vika EI ole.
Vika ei sinussa märkyyden suhteen, mutta parkuminen yms. asettaa niin kovat onnistumispaineet, että epäonnistuminen on todennäköistä. Ottakaahan iisisti ja sinä, älä tee numeroa ja koita olla positiivinen ja ymmärtäväinen jos/kun kömmähdyksiä tulee.
Teitä voi odottaa ihan mainio yhteinen seksielämä kun hiukan rauhoitutte.
Usko pois, vika ei ole sinussa, vaikka mies niin sanoisikin (liian märkä). Ymmärrettävästi tuollainen voi alkaa itkettää, mutta koita muistaa, ettei se ole oikeasti totta ja pysy rauhallisena.
Miehen pitää tottua eri tuntemuksiin, juurikin runkkaus eroaa oikeasta naisesta. Onko miehellä aiempaa kokemusta?
Vierailija kirjoitti:
Sinussa ei ole vikaa. Et ole liian märkä.
Poikaystäväsi on runkannut koko elämänsä ja tottahan oma tai vieras nyrkki on aivan eri asia kuin naisen pillu. Hänen pitää opetella saamaan orgasmi uudella tavalla, naisen sisällä. Siinä pitää antautua eri tavalla.
Eli tavallaan ongelma on hänen päässään. Vaiva hoituu vaan tarpeeksi panemalla ja positiivisia kokemuksia saamalla. Ikä ja kokemus.
Miten tuo eroaa siitä, että nainen tulee vain vibralla? Ei silloin syytetä naista, että on itsensä totuttanut muuhun kuin munaan.
Miksette usko, että miehiäkin on erilaisia ja he eivät ole koneita? Kyllä löysyys tai todella runsaalla kosteus on heikentävät tuntumaa selkeästi.
"Miksette usko, että miehiäkin on erilaisia ja he eivät ole koneita? Kyllä löysyys tai todella runsaalla kosteus on heikentävät tuntumaa selkeästi."
Miehiä on erilaisia, eivätkä he ole koneita, kukaan ei ole väittänyt viin vaan sinä olet tyhmä.
Tosiasia nyt vaan on se,että aloittaja ei ole löysä eikä liian märkä, vaan tuon miehen pitää opetella olemaan mies, eikä runkkari.
13 ja muut, jotka leimaatte paremmin asiaa tuntematta miehen luuserirunkkariksi, rauhoittukaa, löysätkää pipoa ja lukekaa:
Naista hiukan jännittää uusi suhde, seksi vähän tökkii, tunnelma lopahtaa, nainen ei laukea ja ajatukset pakenevat. Naista jännittää rakastella kun miehen perhe on viereisessä huoneessa ja taas käy samoin. Mies ihmettelee, että mikä naisessa vikana? Luulis laukevan ja nauttivan ihme hommaa tollanen. Onpa turhauttavaa - sen näkee miehestä.
Taas kerran käy samoin. Miestä harmittaa hitosti. Hän itkee ja kertoo kuinka paljon harmittaa että nainen ei pysty nauttimaan. Edellinenkin pystyi!?
Jos kuvailtu tilanne jatkuu noidankehänä ja naisen kyky heittäytyä tilanteeseen on vähän hankalaa, johtuuko se siitä että
A) hän ei pysty rentoutumaan vaan ottaa kovasti paineita ja miettii koko ajan tilannetta
Vai
B) hän on runkkaamalla itsensä pilannut hölmö, jonka pitäisi opetella olemaan nainen
AP:n tapauksessa mies sanoi törpösti, mutta ratkaisu löytynee jostain muualta kuin syyttelystä
Hän ottaa suorituspaineet itkuistasi ja varmaan ajattelee olevansa jotenkin huono tai riittämätön ja pelkää epäonnistuvansa ja tilanteen päättyvän lerpahdukseen ja sit itkuun.