Lue keskustelun säännöt.
Miksi tarvitsen miesten ihailua?
14.02.2017 |
Mulla on ihana oma mies, joka on luotettava, fiksu, seksikäs, huumorintajuinen ja hyvä isä.
Mutta miksi tarvitsen sitten jatkuvasti huomiota muilta miehiltä esim. töissä?
En ole kaunis, ihan nätti tai söpö. Olen kyllä iloinen ja hauska, kiltti ja ahkera.
En kerjää huomiota, paremminkin saan sitä kuten monet naiset, mutta joskus innostun liikaa ja alan ihastua flirttailijoihin. Sellaisiinkin, joihin en edes ihastuisi normaalisti. Olen vaan jotenkin liian helppo.
Lapsena olin aika ruma. Tai ainakin mulle sanottiin usein huonosta ihosta ja isosta nenästä ym.
Nuorena aloin kaunistua, vähän liikaakin, koska "tapailin" n.10 vuotta vanhempia miehiä, neitsyyskin meni aikoinaan miehelle joka olikin sitten kiinnostunut musta vain hetken.
Mutta pian tapasin oman mieheni, nuoresta saakka on oltu yhdessä ja meitä yhdistää samanlaiset arvot. Tykätään olla vaan. Seksiä on säännöllisesti ja tutut rutiinit elämässä, yhdessä mennään nukkumaan ja pusut vaihdetaan.
Mutta miksi mä sitten siltikin tarvitsen sitä huomiota niin paljon?
Mistä se voi johtua?
Kommentit (15)
En tiedä mutta varmaan tämäkin on miesten vika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mutta varmaan tämäkin on miesten vika.
Tämä on mielenkiintoinen aloitus, ei nyt mennä pilaamaan sitä riitelyllä tai vänkäämisellä. Kiitos!
# 1
Minkälainen isäsuhde sulla ap oli? Sillä on ihan älyttömästi merkitystä itsetunnon kehittymisessä ja minkälaiseksi tyttö/nainen kokee itsensä miesten silmissä.
Hyvä isäsuhde.
Isä oli kyllä paljon töissä. Mutta kohteli äitiäni aina tosi kauniisti, ovat edelleen onnellisesti yhdessä.
Mä olen itse asiassa yrittänyt löytää isästäni vikaa, mutta valitettavasti en keksi mitään sellaista. Onhan se vähän sellainen sisäänpäin kääntynyt, hiljainen ja rehti perussuomalainen.
Vei mua kouluun ja harrastuksiin jne. Meidän perheen pää se oli, meillä lapsilla on aina ollut kova kunnioitus isää kohtaan. En voi sanoa, että olisin ikinä isääni pelännyt, mutta olen halunnut tehdä hänet ylpeäksi.
Ap
Olen kyllä aina ollut tosi huomionkipeä, mutta toisaalta en kestä huomion keskipisteenä olemista. Jännitän ja saan paniikkikohtauksia.
Mutta kun oikea mies tulee ja flirttailee oikealla tavalla niin olen ihan myyty...tosin flirtti ei saa olla liian päällekäyvää, tykkään sellaisesta hienovaraisesta vihjailusta.
Haluaisin tästä vaan eroon!!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeestaan sinä olet lihallisten himojesi orja. Nämä himot ei tyydy vain yhteen kertaan,tarviit jokapäivä uuden annoksen ja ajan kanssa yhä enemmän ja enemmän,aina sänkyyn saakka.
Lihalliset himot ohjaa sun ajatuksia,koska annat näin käydä,sinä sallit itsellesi tämän kaiken. Tämä "leikittely" on miehesi pettämistä.
Nautit näistä tunteista,mutta miksi haluat kuitenkin eroon? Omantuntosi tähden. Koet tekeväsi väärin tässä miestäsi kohtaan,ja tästä omatunto sua kolkuttaa ja se käskee sua lopettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen sanaa pidetään painavampana ja miehiä korkeampina ja siksi juuri miehen ihailu on naisille usein oleellista. Toisen naisen sana ei ole yhtä painava ja arvovaltainen.
Suosittelen kohtaamaan asian järjen näkökulmasta. Miehelle olet vain tyhmä nukke ja esine. Sinua syytetään siitä että olet miehelle vain esine. Miksi haluat huomiota tällaiselta? Miksi haluat ihailua mieheltä joka haluaa lähes kaikkia naisia ja jonka erektio nousee vain ohikulkevista sääristä?
Miehen huomio ei ole minkään arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mutta varmaan tämäkin on miesten vika.
Tämä on mielenkiintoinen aloitus, ei nyt mennä pilaamaan sitä riitelyllä tai vänkäämisellä. Kiitos!
# 1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on osittain sama.
Isäsuhteeni on ollut erinomainen, mutta muuten itsetuntoni on erittäin heikko. Eli kai mä saan siitä jotain vahvistusta, jos joku vaikuttaa oitävän viehättävänä. Ikävä kyllä tämä altistaa mut aina juuri niille pahoille pojille ja pelimiehille, sillä muunlaiset miehethän ei Suomessa naisia koskaan kehu tai ihaile avoimesti.
Kiinnostavaa. Mä olen ollut hyvin huomionkipeä n. ikävuosina 20-30. Nyt olen tajunnut pikkuhiljaa, että en ole useimmille miehille sen erityisempi kuin muutkaan naiset, minut voisi helposti korvata joku muu nätti tai vaikkapa pornonäyttelijä kun ei heitä kiinnosta millainen olen tai mitä ajattelen. En ole halunnut seurustella vaan olla haluttu ja että minua esim. katsotaan kun kävelen ulkona. Isäsuhde oli erikoinen, isäni oli autistinen eikä siis paljonkaan huomioinut minua ja tunteitani, vaikkakin isäni ihaili taitojani esimerkiksi koulutyössä, mullakin oli kova tarve tehdä isäni ylpeäksi.
Nyt olen rakastunut mieheen joka on entinen lihava ja vasta tuntemisemme aikana tullut hyvännäköiseksi muidenkin kuin mun mielestä. Hänessä vuorottelee kummallisesti läheisyyden kaipuu ja välttely, ylpeys ja huono itseluottamus. Tuntuu, että hän haluaa huomioni, mutta sitten ei haluakaan. On myös perso naisten huomiolle, en ollenkaan luota että hän pystyy sanomaan ei huonommillekaan seksiehdotuksille, kun nyt vihdoin ihailua saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsetuntosi ei taida olla ihan kohdillaan. Keskity mieheesi, etsi se hyväksyntä hänen rakastavista silmistään, se parantaa oikeasti itsetuntoasi paremmin kuin randomien katseet. Ja pohdi itseäsi joko yksin tai terapiassa, miten voisit olla paremmin sinut itsesi kanssa.
Mitenköhän sen itsetuntonsa saisi kuntoon?
En oikein osaa mitään. Tai oikeastaan osaan paljonkin, olen tosi taiteellinen ja lahjakas monessa asiassa, mutta en superhyvä missään.
Työtänikin teen pitkälti muiden kehujen kautta, totta puhuen. Haluan, että mua pidetään hyvänä työssäni, vaikka itse työnkuva on mulle hyvin yhdentekevä.
Olen siis hyvin huomionkipeä, mutta eniten nautin kun miehet katsovat mua ILMAN että väkisin tyrkyttäisin itseäni. Saan siitä jotain ihmeellistä mielihyvää, kun joku mies selkeästi haluaa mua, mutta ei voi saada.
Erään miehen flirtti tuntui ahdistavalta, kunnes kuulin, että hänellä onkin vaimo. Eli hänkään ei ole täysin tosissaan ja häneen voi vähän ihastuakin kun pelkoa mistään oikeista tunteista ei ole, joten nyt oikein odotan milloin hän tulee juttelemaan.
Itse olen tosi mustasukkainen. Mieheni ei anna siihen aihetta, mutta jollain tasolla kuvittelen omistavani hänet.
Että tiedän kyllä hyvin, että omassa päässäni on häikkää. Mutta jotenkin tuo itsetuntokaan ei voi olla niin huono, kun kerran pidän itseäni niin "ihanana", että varatutkin kiinnostuu.
Mutta loppu tälle tulee, mä en ole pettäjä enkä ikinä halua loukata omaa miestäni, haluan nää ajatukset pois omasta päästäni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on osittain sama.
Isäsuhteeni on ollut erinomainen, mutta muuten itsetuntoni on erittäin heikko. Eli kai mä saan siitä jotain vahvistusta, jos joku vaikuttaa oitävän viehättävänä. Ikävä kyllä tämä altistaa mut aina juuri niille pahoille pojille ja pelimiehille, sillä muunlaiset miehethän ei Suomessa naisia koskaan kehu tai ihaile avoimesti.
Ei miehen kannata niitä kehuja juurikaan jakaa, koska niin harva suomalainen nainen osaa ottaa niitä vastaan. Osa menee nolostuu ja menee tosi vaikeeksi ja jotkut ottavat ne jonain suorana rakkauden tunnustuksina ja joko juoksevat paniikissa karkuun tai torjuvat tuohtuneena moisen vonkaajan. Olen jopa joskus joutunut väittelyyn siitä voinko pitää jotain naista kauniina, kun hän on mielestään niin hirveä läski. Ei suoranaisesti rohkaise kehuja jakamaan. Annankin nykyään naisten hoitaa vaatteiden, kampausten ja yms. kehumiset keskenään.
Itsetunnossa on jotain häikkää. Minusta tuntuu, että tarvitsen miesten huomiota ja kehuja tai muuten en ole edes olemassa. Minuakin kiusattiin koulussa ja haukuttiin rumaksi, nimenomaan poikien toimesta.
Tarvitsen miesten huomiota, mutta samalla jotenkin pelkään miehiä. Jos joku kehuu ulkonäköäni tai osoittaa kiinnostusta, saatan miettiä katkerasti "olisitpa nähnyt minut nuorena, silloin et takuulla olisi kehunut". Eli haluan huomiota mutta kun saan sitä, en haluakaan sitä.