Onko todella arvostettavampaa mennä yliopistoon kuin amkiin?
Olen aina ajatellut opiskelevani yliopistossa. Mitä mieltä olette tästä ylläolevasta kysymyksestä?
Kommentit (31)
Ei. Monesti amk:ista voi päästä nopeammin ja paremmin työelämään kuin yliopistolta. Yliopistolla on enemmän ikuisuus opiskelijoita. Ite tein amkin mutta en saanut muuta ku hanttihommia. Kun jäin työttömäksi menin yliopistoon. Siellä sitä ollaankin sitten. Tykkään kyl kommastakin paljon.
Mua ei kiinnosta mitä arvostetaan enemmän. Vaan se että voin opiskella sen ammatin minkä haluan.
Keskity työnsaantiin opiskelujen jälkeen.
Ei ole. Molemmissa on vahvuutensa, jotka toisesta puuttuvat. FM vuodelta 2012, nyt opiskelen uutta alaa AMKissa ja tykkään kovasti tästäkin.
Usein ne, jotka miettii jotain arvostusta, ei pärjää opinnoissa niin hyvin kuin ne, joita ala kiinnostaa.
Mun mielestäni on. Jonkun toisen mielestä ei ole.
Mutta ei sillä ole mitään väliä, mikä on "arvostettavampaa". Tärkeintä olisi, että jokainen saisi opiskella juuri sellaisessa oppilaitoksessa, jossa haluaa.
Tämä riippuu tietysti paljon alasta, mutta esimerkiksi tekniikan alalla amk uudistus oli aikanaan suuri virhe ja työnantajat eivät valitettavasti paljoa arvosta amk- tutkintoja. Sama juttu jos vertaat vaikka tradenomia ja KTM:a. Toisaalta amk:t tarjoavat monia hyvinkin spesifisiä koulutuksia, joille vastineita ei ole yliopistoissa ja sieltä voi hyvinkin työllistyä huippuosaajana kyseiselle alalle.
Nämä amkit on pelkkää ihmisten kusetusta. Ennen sihteeri oli merkonomi. Nykyisin poloiset tekevät tradenomon tutkinnon ja kuvittelevat johtotehtäviä, mutta päätyvät sihteereiksi. Sosionomit kuvittelevat sosiaalityöntekijöiden tehtäviä, mutta kun niihin vaaditaan akateeminen tutkinto. Reppanoimmat kuvittelevat amkn olevan akateeminen juttu. Että ihmisiä voidaan panna halvalla.
Ihan samantekevää, kaksi asiaa ratkaisee:
1) mitä itse haluat
2) työpaikka opiskelun jälkeen
Minusta on. Olen valmistunut opisto-insinööriksi juuri ennen kuin se muuttui ammattikorkeakouluksi. Teen nykyisin samoja töitä, samalla palkalla kuin yliopistosta valmistuneet diplomi-insinööri-kollegani. Silti, jos olisin ollut koulussa fiksumpi ja ahkerampi, olisin pyrkinyt polille. Eli kyllä se minusta on arvostettavampaa, vaikkei siitä suoranaista hyötyä lopulta olisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Nämä amkit on pelkkää ihmisten kusetusta. Ennen sihteeri oli merkonomi. Nykyisin poloiset tekevät tradenomon tutkinnon ja kuvittelevat johtotehtäviä, mutta päätyvät sihteereiksi. Sosionomit kuvittelevat sosiaalityöntekijöiden tehtäviä, mutta kun niihin vaaditaan akateeminen tutkinto. Reppanoimmat kuvittelevat amkn olevan akateeminen juttu. Että ihmisiä voidaan panna halvalla.
Juuri näin! Sitten ne amkkitason suojatyöpaikkaopettajat uskottelevat liian suurelle koulutettavalle ryhmälle, että kaikista tulee yritysjohtajia.
Vierailija kirjoitti:
Nämä amkit on pelkkää ihmisten kusetusta. Ennen sihteeri oli merkonomi. Nykyisin poloiset tekevät tradenomon tutkinnon ja kuvittelevat johtotehtäviä, mutta päätyvät sihteereiksi. Sosionomit kuvittelevat sosiaalityöntekijöiden tehtäviä, mutta kun niihin vaaditaan akateeminen tutkinto. Reppanoimmat kuvittelevat amkn olevan akateeminen juttu. Että ihmisiä voidaan panna halvalla.
Täällä yksi sosionomi, joka kyllä jo yhteishaussa tiesi sosionomin olevan eri asia kuin sosiaalityöntekijä
Vierailija kirjoitti:
Nämä amkit on pelkkää ihmisten kusetusta. Ennen sihteeri oli merkonomi. Nykyisin poloiset tekevät tradenomon tutkinnon ja kuvittelevat johtotehtäviä, mutta päätyvät sihteereiksi. Sosionomit kuvittelevat sosiaalityöntekijöiden tehtäviä, mutta kun niihin vaaditaan akateeminen tutkinto. Reppanoimmat kuvittelevat amkn olevan akateeminen juttu. Että ihmisiä voidaan panna halvalla.
Minkälainen idiootti ei ota selvää hakemansa alan työtehtävistä? Vähän vaivaa näkemällä saa selville sekä tradenomin että sosionomin työtehtävät... esimerkiksi kelpoisuusvaatimukset sosionomin ja sosiaalityöntekijän työtehtäviin löytyy ihan helposti.
No on tietysti.Amk on kuten entinen opisto esim. sairaanhoito-opisto yms
Yliopistossa opiskellaan aivan toisella tasolla kun amk:ssa. Sitä paitsi opinnot yliopistossa tähtäävät tutkimukseen, eivät niinkään ammatin oppimiseen. Se tulee ikään kuin kylkiäisenä.
Opinnot yliopistossa kestävät muutenkin sen viisi vuotta, pelkällä kandilla ei hommiin pääse Suomessa.
Jos vertaat bemaria ja ladaa, sen verran eroa on.
Riippuu alasta. Kyllähän humanisteilla on kaiken maailman huuhaa alueita opiskeltavana.
ihan sama töitä ei kuitenkaan ole