Tähänkö on tultu? Odotettiin 30min varuiksi myöhästelijöiden varalta
Kävimme opastetulla kierroksella, jonka oli ilmoitettu alkavan tasalta. Olimme paikalla n. 10 vaille että olemme ajoissa. No, paikan päällä saimme kuulla, että aloitetaankin opastus vasta puolelta, "jos joku tulee myöhässä". Pari torspoa sitten saapuikin vasta viisitoista yli. Eli me ajoissa olleet (suurin osa) jouduimme odottamaan puoli tuntia siksi, jos joku on myöhässä.
Mitä helvettiä? Kyllä lähtee palautetta. Kierroksen pitäisi alkaa silloin, kun on ilmoitettu. Jos joku on myöhässä niin voivoi.
Kommentit (38)
Ei, vaan odotitte 15 minuuttia. Muuten olen samaa mieltä myöhästelijöistä.
Opastushan alkoi siis vartin myöhässä eikä puoli tuntia. Mitäs menit liian aikaisin paikalle.
Minäkin osallistuin jokin aika sitten eräälle opastukselle. Myöhästyin muutaman minuutin, koska matkan varrella oli syttynyt tulipalo, jonka takia tie oli suljettu, ja jouduin kiertämään aikamoisen lenkin päästäkseni perille. Muutoin olisin ollut hyvissä ajoin ennen opastuksen alkua paikan päällä.
Vierailija kirjoitti:
Ei, vaan odotitte 15 minuuttia. Muuten olen samaa mieltä myöhästelijöistä.
Puoli tuntia he odottivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, vaan odotitte 15 minuuttia. Muuten olen samaa mieltä myöhästelijöistä.
Puoli tuntia he odottivat.
Parempi valitus olisi tullut, jos olisi ollut paikalla vuorokautta aikaisemmin ja joutunut odottamaan 24 tuntia 15 minuuttia.
Kyllähän se ensimmäiset 10 minuuttia menee ihan omaan piikkiin, mutta se ylimääräinen vartti oli keljua.
Kyllä koko universuni on tikintarkan aikataulun mukaan menevä niin kyllä Suomikin. Se rytmi ja ajoitus on ennenkaikkea. Saksassa ei lipsuiltu.
Vierailija kirjoitti:
Opastushan alkoi siis vartin myöhässä eikä puoli tuntia. Mitäs menit liian aikaisin paikalle.
Minäkin osallistuin jokin aika sitten eräälle opastukselle. Myöhästyin muutaman minuutin, koska matkan varrella oli syttynyt tulipalo, jonka takia tie oli suljettu, ja jouduin kiertämään aikamoisen lenkin päästäkseni perille. Muutoin olisin ollut hyvissä ajoin ennen opastuksen alkua paikan päällä.
Et sitten osaa ennakoida muutamaa minuuttia? Muiden pitää sinua odottaa?
Vierailija kirjoitti:
Ei, vaan odotitte 15 minuuttia. Muuten olen samaa mieltä myöhästelijöistä.
Luepa se aloitus uudestaan. Siinä sanotaan, että odotettiin 30 minuuttia. 30 minuuttia=puolituntia. Se että kaksi myöhästynyttä saapui paikalla jo 15 minuutin päästä, ei vähentynyt odotusaikaa mihinkään. Eiväthän he tienneet, onko joku myöhästyjä saapumassa vielä noiden kahden myöhästyjän jälkeen. Jouduttiin siis odottamaan puoli tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, vaan odotitte 15 minuuttia. Muuten olen samaa mieltä myöhästelijöistä.
Puoli tuntia he odottivat.
Ihan omasta vapaasta tahdostaan. 25 minuuttia, joista 15 minuuttia varsinaista ylimääräistä odotusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, vaan odotitte 15 minuuttia. Muuten olen samaa mieltä myöhästelijöistä.
Luepa se aloitus uudestaan. Siinä sanotaan, että odotettiin 30 minuuttia. 30 minuuttia=puolituntia. Se että kaksi myöhästynyttä saapui paikalla jo 15 minuutin päästä, ei vähentynyt odotusaikaa mihinkään. Eiväthän he tienneet, onko joku myöhästyjä saapumassa vielä noiden kahden myöhästyjän jälkeen. Jouduttiin siis odottamaan puoli tuntia.
Argh!!!! Etuajassa meneminen on ihan oma viisaus/tyhmyys, ei siiitä odotusajasta ole mitään mussuttamista.
Lukutaito on kadoksissa. Ap kertoo, että opastuksen piti alkaa tasalta, mutta se alkoi puolelta, koska haluttiin odottaa mahdollisia myöhästelijöitä. Viimeiset saapujat tulivat vartin yli. Siitä puoleen odotettiin aiheetta, ihan vain kaiken varalta, jos joku muu tulisi vielä myöhemmin.
Ap odotti siis 40 minuuttia, ja ensimmäisen 10 minuutin odottamisesta hän ei protestoinut. Rautalankaa tänne, sillä taatusti vieläkään ei mennyt kaikille perille.
Lasten kanssa tää on parasta, siis lapsille suunnatuissa toiminnoissa. Että kun omat kupeittensa hedelmät onnistunut jotenkin saamaan paikalle ajallaan ja ulos ulkovaatteista ja vielä viime hetken pissittänyt kiireellä ja ponnistellut että ollaan ajoissa eikä häiritä muita ryysimällä satutunnille/lauluhetkeen/nukketeatteriin/whatever myöhässä niin on tosi vaikea perustella alle kouluikäisille lapsille miksi sitten pitäisi osata vartti istua paikallaan seinää tuijottaen kun homma ei ala silloin kun pitäisi.
Ja mun empatiat on todellakin niiden myöhästyjienkin puolella, mutta silti minusta hommat alkaa silloin kun on sanottu tai pari minuuttia myöhemmin, mutta ei vartin päästä.
Ai että ku porukalla on kiire päästä pätemään että ap liioitteli puolen tunnin odotuksen ja lisäsi aikaan oman etuajassa tulonsa :D Jää sitten sisäistämättä mitä aloituksessa sanotaankaan. Puoli tuntia odottivat ennen kuin kierros alkoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opastushan alkoi siis vartin myöhässä eikä puoli tuntia. Mitäs menit liian aikaisin paikalle.
Minäkin osallistuin jokin aika sitten eräälle opastukselle. Myöhästyin muutaman minuutin, koska matkan varrella oli syttynyt tulipalo, jonka takia tie oli suljettu, ja jouduin kiertämään aikamoisen lenkin päästäkseni perille. Muutoin olisin ollut hyvissä ajoin ennen opastuksen alkua paikan päällä.
Et sitten osaa ennakoida muutamaa minuuttia? Muiden pitää sinua odottaa?
No joo, en osannut ennakoida, että puutaloalueella syttyy tulipalo ja koko kortteli suljetaan. Koska kaupungissamme on lähinnä yksisuuntaisia teitä ja kesken kaiken betoniporsaille katkaistuja kulkuväyliä, täytyy kiertää todella kaukaa. Kuten sanoin, normaalisti olisin ollut perillä ajoissa, muutaman minuutin ennen tapahtuman alkua.
Muut eivät muuten odottaneet minua enkä sitä kuvitellutkaan. Näin kyllä, missä he menivät, ja liityin joukkoon metelöimättä. Olin maksanut kierroksen etukäteen ja annoin oppaalle lippuni kierroksen päätyttyä.
Kannattaa mennä afrikkaan ja tekemään aloitus tästä aiheesta.
Eräässä teatterissa oli aikoinaan eräs hyvissä ajoin paikalle saapuva näyttelijä, joka jaksoi syyllistää kaikkia viimetipassa paikalle tulevia. Oikein silmät syttyvät loistamaan, kun hän pääsi huomauttamaan että "voisi tulla vähän aikaisemmin, ettei tarvitsisi huolestua myöhästyykö näytös". Sitten kun eräs ikuinen "vähän ennen" -tulija alkoikin saapumaan paikalla ensimmäisenä, valittaja menetti tavallaan paikkansa ja oli sen jälkeen ihan maansa myynyt: ei nääs ollut enää sitä tapahtumaa mikä täydellisti hänen päivänsä, eli toisen/toisten myöhästymisestä valittamista.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa mennä afrikkaan ja tekemään aloitus tästä aiheesta.
Tai Espanjaan.
Samaa tehdään ammattikorkeakoulussa tärkeillä luennoilla ja tenteillä. Ilmoitettu alkavan esim. 9.00, mutta alkaakin 20-30 min myöhemmin, jotta myöhästelijät ehtivät mukaan. Järjetöntä.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa mennä afrikkaan ja tekemään aloitus tästä aiheesta.
Tai Irlantiin. Irlantilaiset myöhästelevät siinä missä afrikkalaisetkin.
Joo, ei kivaa tuommoinen ollenkaan. Mutta mikä on torspo? Vai tarkoititko törppöä? Koitan oppia uusia ilmaisuja.