Voisiko joku kopioida tänne tämän Hesarin vuoroviikkolapsista kertovan jutun?

Siellä on ilmainen kahden viikon tutustumisjakso, käytä sitä. 

EROLASTEN vuoroasuminen eli kahdessa kodissa asuminen yleistyy Suomessa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla.

Vuoroasuminen koskee jo kymmeniätuhansia koteja, mutta järjestelyä ei tunnusteta viralliseksi asumismuodoksi.

Kahdessa kodissa asuvien lasten ja heidän vanhempiensa tarvitsemia palveluita katsotaan vanhempien mukaan usein byrokratian näkökulmasta eikä käytännön lähtökohdista. Tämä tuli ilmi, kun HS pyysi vuoroviikkojärjestelyyn päätyneitä vanhempia kertomaan arjestaan.

Lapsi voi esimerkiksi jäädä ilman koulukyytiä toisen vanhemman kodista ja joutuu kulkemaan matkan erossa kavereistaan.

Lastensa kulut puolittavat vanhemmat toivovat, että lapsilisän voisi jakaa molempien tileille.

Terveysasemalle lapsen kanssa hakeutuva vanhempi voidaan käännyttää lääkäriin toiseen paikkaan, koska apua ollaan hakemassa lapsen toisen kodin läheisyydestä eikä virallisen osoitteen mukaisesta paikasta.

Tilastojen yksinhuoltajuus ja käytännön elämä eivät aina ole sama asia. Osa tilastojen yksinhuoltajista on tosiasiallisestikin yksinhuoltajia, mutta osalla lasten hoiva ja menot jakautuvat edelleen molemmille vanhemmille erosta huolimatta.

Vuoroasujia auttaisi koulun, päiväkodin, neuvolan sekä sosiaali- ja terveysviranomaisten ymmärrys asumismuodosta. Aikuiset toivovat tukea lapselleen ja vanhemmuuteen ilman taistelua myös tässä tilanteessa.

KASVATUSTIETEEN tohtorin, tutkija Hannariikka Linnavuorenmielestä vuoroasumisesta pitäisi tehdä viranomaisten tunnustamaa ja samalla sosiaalisesti hyväksyttyä. Linnavuoren väitöstutkimus (2007) on toistaiseksi ainoa laajempi Suomessa tehty tutkimus vuoroasumisesta.

Vaikka vuoroasuminen on viime vuosina yleistynyt, se on ilmiönä sen verran uusi, että asiasta käytetään tutkimuksissa hieman eri sanoja. Voidaan puhua esimerkiksi tasapuolisesti jae­tusta vanhemmuudesta, kahdessa kodissa asumisesta tai moni­paikkaisesta asumisesta.

Linnavuoren tutkimus keskittyi 8–18-vuotiaiden kokemuksiin vuoroasumisesta. Useimmat tutkimuksessa haastatelluista lapsista kokivat, että heillä on yksi perhe mutta kaksi kotia. Linnavuoren mukaan järjestely sopii parhaiten tilanteisiin, joissa vanhempien välit toimivat.

Tällä hetkellä Linnavuori tekee aiheesta jatkotutkimusta. Hän on haastatellut uudelleen aiemman tutkimuksensa ihmisiä, jotka siis nyt ovat jo nuoria aikuisia. Tämän tutkimuksen tulokset valmistuvat myöhemmin tänä vuonna.

”Varsinaista analyysiä en ole vielä tehnyt, mutta aineistosta on noussut esiin se, että kotien välisellä välimatkalla on merkitystä. Jos kotien etäisyys on lyhyt, se tekee asumisjärjestelyn lapselle kevyemmäksi”, Linnavuori kertoo.

”Silloin ei ole niin nuukaa, jos jokin tavara unohtuu. Sen voi hakea jalan tai pyörällä. Arki tuntuu tällöin muutoinkin helpommalta. Muutama kilometri voi olla autoilevan aikuisen vinkkelistä lyhyt matka, mutta lapsen mielestä se voi olla jo pitkä.”

SAMAA mieltä on kahdessa kodissa 4–16-vuotiaana asunut Taina Tenkanen, 22, joka nyt asuu poikaystävänsä kanssa Helsingin Kalliossa.

Kun hän oli pieni, isän ja äidin kotien välillä oli matkaa kilometri. Vaikka molemmissa kodeissa oli omat huoneet ja perustarvikkeet, vaatteiden ja harrastusvälineiden kuljettaminen tuli tutuksi. Siksi Tenkanen on nyt iloinen siitä, että kasseja ei enää tarvitse pakata.

”Mutta vuoroasuminen oli meidän kohdalla paras mahdollinen ratkaisu. Minulla on tosi läheiset välit nyt kaikkien kanssa”, hän kiittelee vanhempiaan.

Biologiset vanhemmat ja isä- ja äitipuolet sopivat samoihin juhliin ja kyselevät tänä päivänä jopa toistensa kuulumisia.

Vuoroasumisen alkuaikoina vanhemmilla oli vielä eron jälkimainingeissa riitoja. Kuvioon vaikuttivat myös vanhempien uudet kumppanit mielipiteineen. Molempiin koteihin syntyi vielä useita pikkusisaruksia.

”Emme ole toisillemme mitään puolikkaita. Se varmasti vaikuttaa, että olen asunut kaikkien kanssa”, Tenkanen kertoo.

Hän vaihtoi kotia joka toinen viikko, aina sunnuntaisin. Tuolloin vanhemmat näkivät ja kävivät läpi menneen ja tulevan viikon asioita. Murrosiässä Tenkanen viipyi välillä pitempään kummassakin päässä.

Tenkasen mielestä vanhempien kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kahdessa kodissa olisi suunnilleen samat säännöt esimerkiksi kotiintuloajoista, kotitöistä, ruokailuista, nukkumaanmenoajoista ja rahankäytöstä. Jos näin ei ole, lapsi joutuu sopeutumaan vuorotellen eri tapoihin, Tenkanen muistuttaa.

MYÖS lapsen kertomuksiin toisesta kodista aikuisen pitäisi pystyä suhtautumaan fiksusti vaikka ei aina kaikkea entisen puolisonsa elämästä haluaisi kuullakaan.

”Lapsella ei ole kahta elämää, eikä hänelle saisi tulla ajatusta, että toisen vanhemman luona tapahtuneista ei saisi puhua”, Tenkanen sanoo.

Hänen mielestään myös lapsen ikävää toiseen kotiin pitää ymmärtää ja antaa lapsen soittaa vaikkapa skype-puhelu.

Pienellä paikkakunnalla vanhempien eroon kiinnitettiin huomiota, ja joitakin ihmisiä lasten kahden kodin järjestely oudoksutti. Tenkaselle ja hänen läheisilleen se oli tavallista elämää.

”Se joskus ärsytti, kun kaverit kysyivät, kummassa kodissa on kivempaa tai kumpi on oikeasti sun koti.”

Tenkasella ei juuri ole muistikuvia äidin ja isän yhdessäolosta. Ehkä juuri siksi hän ei osaa kuvitellakaan muuta kuin kahden kodin lapsuutta.

”Elämäni olisi ihan erilaista, jos olisin ollut esimerkiksi vain joka toinen viikonloppu isällä. Sitä on vaikea edes kuvitella.”

TUTKIJA Linnavuoren mukaan vuoroasumista ei pitäisi ajatella vain vanhempien itsekkyytenä, sillä järjestely voi toimia oikein hyvin lapsen hoivaamisessa ja huoltamisessa.

Parhaimmillaan vuoroasuminen mahdollistaa tasapainoisen suhteen molempiin vanhempiin ja molempien vanhempien mukanaolon lapsen elämässä parisuhteen päätyttyä.

Haittapuolena voi olla rasittavalta tuntuva kahden paikan välillä reissaaminen ja tavaroiden kuljettaminen, kirjoittavat Leena Autonen-Vaaraniemi ja Hannele Forsberg Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä (5/2015) julkaistussa vuoroasumista koskevassa artikkelissaan.

Siinä todetaan myös, että vanhempien riitaisat välit voivat johtaa siihen, että lapset joutuvat vanhempien välisten viestien viejäksi tai sovittelijaksi. Lapset voivat myös käyttää vanhempien kommunikaation puutetta omien tarkoitustensa ajamiseen.

Joskus lapset eivät uskalla kyseenalaistaa asumisjärjestelyä, jotta eivät pahoittaisi toisen vanhemman mieltä.

”Vanhempani olivat ja ovat yhä hyvissä puheväleissä, ja se on mielestäni edellytyskin vuoroasumiselle”, Tenkanen sanoo.