Lue keskustelun säännöt.
Erotkaa kun lapset on pieniä!
09.02.2017 |
Aina ajatellaan, että pysytään huonossa liitossa niin kauan kun lapset on isoja. Oma kohtainen kokemus on jotain muuta. Jos vanhemmat eroavat sen jälkeen kun lapset lähtevät pesästä, ei sillä lapsella sen jälkeen ole enää sitä tuttua ja turvallista kotia.
Yleensä sen jälkeen on kaksi vierasta paikkaa, jossa "vierailee" enemmän kuin että "käyn kotona". Ehkä siellä asuu myös vieraat isä- ja äiti-puolet.
Eli parempi erota kun lapset on pieniä, näin heille tulee kaksi tuttua kotia mihin palata.
Toki vanhemmat on tuttuja, mutta se kotona käynti ei ole sama kuin menisi käymään lapsuuden kodissa.
Kommentit (10)
Eli ei kannata roikkua siinä huonossa suhteessa ajatellen tekevänsä palveluksen lapsilleen.
Lapsianne ne on isompanakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo ja ehtii sitten eroamaan useamman kerran ennen kuin lapset ovat aikuisia.
Toki parasta on ettei eroa ollenkaan :)
Mutta silloin tulee myös rakastaa molempien toisiaan.
Jokainen joutuu siitä lapsuudenkodistaan luopumaan joskus, vaikkeivat vanhemmat eroaisikaan. Olen tosin samaa mieltä siitä ettei se itsenäistymisenvaihe ole se otollisin, jollei huonoin mahdollinen ajankohta erota.
Omalla kohdallani vanhempani muuttivat kokonaan ulkomaille viisi vuotta sitten, eikä lapsuudenkodin tietynlainen kaipuu ole hälvennyt. Ehkä sitä tavallaan kaipaa lopunikäänsä.
Miksi penkoja pitäisi tehdä, jos ero on odotettavissa jo silloin kun penskat on pieniä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla aivan samat fiilikset! Vanhemmat erosivat kun vanhemman siskoni kanssa oltiin päästy ylioppilaiksi ja nuorimmalla vielä lukio kesken. Yo-juhlat vielä lapsuudenkodissa, mutta nykyään vanhemmat eivät missään väleissä. Avioliitto ei näin lapsen näkökulmasta ole ollut mikään onnellinen. Nyt lapsuudenkoti vielä myynnissä. Ihan hirveät fiilikset itsellä. Ja vielä se kun tietää, että äiti riutunut 20 vuotta onnettomassa liitossa.
Sama. Olen tässä miettinyt että omissa parisuhteissa ei ole ikinä ollut varsinaista intohimoa toista kohtaan. En kuullut vanhempien juuri koskaan riitelevän, mutta ei sitä rakkauttakaan koskaan osoitettu koska sitä ei ollut. Jos tuo on ollut mallini parisuhteesta, onko sillä voinut olla tekemistä sen kanssa että olen tyytynyt huonompaan näin kärjistetysti?
Meillä on lasten takia liitto. Mies nukkuu eri huoneessa, emme koske toisiimme enää, siis ei edes vahingossa, vältellään. Ei puhuta, juttelu lähinnä lapsia koskevaa. Olen jotenkin lamassa enkä saa lähdettyä, vaikken muutakaan oikeata ratkaisua näe. Pahin pelkoni on, ettei mies halua enää nähdä lapsiaan ja lapset kärsivät siitä eniten. Kuopus varsinkin. Itkettää koko tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat vanhempani erosivat kun olin alle 1v, en ole koskaan kärsinyt eron takia. Minulle ollut ihan luonnollista että minulla oli kaksi kotia ja vanhemmat asuivat erillään.
Teini-iässä jos tuli riitaa toisen vanhemman kanssa, niin menin sitten toiseen kotiini.
Itse erosin kun lapseni olivat 1v ja 2,5v. Ovat nyt jo teinejä, eivätkä ole koskaan kärsineet eron takia. Lasten isän kanssa meillä on hyvät välit.
Mulla aivan samat fiilikset! Vanhemmat erosivat kun vanhemman siskoni kanssa oltiin päästy ylioppilaiksi ja nuorimmalla vielä lukio kesken. Yo-juhlat vielä lapsuudenkodissa, mutta nykyään vanhemmat eivät missään väleissä. Avioliitto ei näin lapsen näkökulmasta ole ollut mikään onnellinen. Nyt lapsuudenkoti vielä myynnissä. Ihan hirveät fiilikset itsellä. Ja vielä se kun tietää, että äiti riutunut 20 vuotta onnettomassa liitossa.