Lue keskustelun säännöt.
Ajatuksia naimisiinmenosta
05.02.2017 |
En ota enää tolkkua omista ajatuksistani, joten mikä parempi tapa niiden raadolliseen ruotimiseen kuin av-palsta? Odotan valtavaa alapeukutusten vyöryä, joten niiden pseudotilastollista setvimistä helpottaakseni koitan pitää viestin "lyhyenä".
Olen seurustellut mieheni kanssa viitisen vuotta, asunut yhdessä pari. Olemme kolmissakymmenissä. Yhteiskunnan mukaan meissä on siis jotain vikaa, koska sormuksia ei ole vaihdettu. Kärkipäässä rakas äitini tästä on ottanut asiakseen muistuttaa säännöllisesti, valitettavasti tällä iällä vain ei enää paljoa vanhempien mielipide (muusta ympäröivästä lähikosmoksesta puhumattakaan) kupissa paina.
Ongelma piilee lähinnä siinä, että en tiedä haluanko naimisiin. Tämän miehen kanssa, kyllä, mutta koko häähössötykseen altistava geenimutaatio otti sitten varmaan korjautuakseen jo varhain. En leikkinyt lapsena häitä. En katso hääohjelmia aikuisena. Minua eivät kiinnosta kermakakkumaiset häämekot tavallista iltapukumuotia kummemmin.
Koko amerikkafiltteröity hössötys x ja y kuukauden palkkaa vastaavasta kihla- ja vihkisormuksesta tuntuu överiydessään vieraalta. Pidän häistä erittäin paljon! En vain ole erityisen kiinnostunut järjestämään omiani. Minä ja minun prinsessapäiväni… jospa nyt ei kuitenkaan. Puhumattakaan, että vaatisin parhaimpia ystäviäni järjestämään kiireisellä ajallaan ja maksamaan vähistä rahoistaan minulle jonkin kreiseilypäivän ihme kotkotuksineen.
En välitä sormuksista enkä niiden hintalapuista, hukkaisin sellaisen epähuomiossa kumminkin. Tuntuisi luontevimmalta vain kävellä salaa miehen kanssa maistraattiin ja tahtoa kaikessa hiljaisuudessa. Vaikka sitten joskus viisikymppisenä, eikö se jos jokin olisi romanttista?
Toisinaan käyn miettimään: Entä jos jommallekummalle meistä käy jotain, emmekä ole lakiteknisesti toistemme lähiomaisia ”vain” avopuolisoina? Yhteisten (mahdollisten) lasten tulevaisuuskin näyttää varsin erilaiselta riippuen olemmeko avo- vai aviopuolisoita. Ja entä jos alan katua, etten järjestänyt mukavia pippaloita rakkaimmille ystävillemme? Juhlien ei kai tarvitse kustantaa omakotitalon käsirahan verran. Ystäville voi painottaa, että lahjaa ei tarvitse tuoda eikä polttareita järjestää. Naimisiin voi mennä sitten vaikka sillä kindermunasormuksella.
MUTTA! En tiedä uskonko ihmisen kauaskantoiseen kykyyn tahtoa loppuikäänsä. Olemme onnellisia nyt, kuka tietää mikä tilanne on viiden tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Tuntuisi epärationaaliselta luvata toiselle loppuelämä, kuka muka kolmekymppisenä on vielä ”valmis”, valmis ottamaan vastuuta omista päätöksistään ja seisomaan niiden takana..? Kyllä, tässä vaiheessa tunnistan itsekin jumiutuneeni parikymppisen ajatusmaailmaan vapaudesta ja vastuuttomuudesta. Persoona ja prioriteetit kuitenkin elävät, valtaosa tuntemistani 20-30 vuotiaista on loppujen lopuksi vielä aika lapsia. Minä ainakin olen. Ja ihmiset eroavat yhtenään, kyllästyvät väljähtyneeseen liittoon, ottavat salarakastajia ja särkevät toisensa niin monella tapaa. Tuntuu vaikealta pysyä selväpäisenä maailmassa, jossa romantiikka että inhorealismi elävät toisiinsa niin limittäytyneenä. Postfaktuaalinen tunteisiin uskominen ja "kaikki minulle tässä ja nyt" -asenne taitaa olla vaikuttanut minuun enemmän kuin olen ajatellutkaan.
Kommentit (19)
Hahaa, pitänee ensi kerralla keksiä raflaavampi otsikko.
Vierailija kirjoitti:
Emme kumpikaan pidä naimisiinmenoa kuin vain juridisena juttuna ja juurikin varmistuksena pahan päivän varalle, monen asian hoito on myös paljon helpompaa avioparina. On itsestäänselvyys joka tapauksessa, että olemme ja pysymme yhdessä. Hääbudjetti oli alle 500e ja pienet kahvittelut pidettiin vain sukulaisten mieliksi. Vihkiminen maistraatissa arkipäivänä. Häälahjarahoilla lähdettiin luksuslomalle. Saatiin kehut kivoista juhlista kun oli niin kevyt ja nopea juttu, eikä sellaista raskasta häähelvettiä mitä aina pitää jaksaa.
Tällainen kuulostaisi minustakin jotenkin luontevimmalta!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero tulee jos on tullakseen, olitte naimisissa tai ei.
Ottaisin aviolupauksen lähinnä vilpittömänä aikomuksena kuin absoluuttisen sitovana.
Ensinnäkin tuo häähömpötys ei ole millään muotoa pakollinen. Me mennään myös miehen kanssa tänä vuonna naimisiin, mutta mitään muuta ei ole tarkoitus kuin käydä maistraatissa ja sen jälkeen kakkukahvitus meillä kotona. Mukaan on tarkoitus pyytää vain molempien vanhemmat ja sisarukset.
Ollaan oltu pian jo 15 vuotta yhdessä ja naimisiinmeno on meille vain muodollisuus, jotta oltaisiin "laillisesti" yhdessä. Onpahan leskeneläke varmistettu, jos toiselle tapahtuu jotain.
Häitä ei ole pakko pitää.
Me käytiin maistraatissa ja lähdettiin todistajien ja parin kaverin kanssa kanssa saunomaan ja grillaamaan mökille. Perheen kesken käytiin ravintolassa syömässä. Sellaiset häät oli. Rahaa kului muutama satanen ruokiin, juomiin ja bensoihin. Sukulaisille lähetettiin kortti, jossa infottiin että näin pääsi käymään.
Miehellä on sormus kun sellaisen halusi, minulla ei.
Naimisiinmenon ei tarvise olla mikään iso numero, ellette siitä sellaista tee.
Häät eivät ole millään muotoa pakolliset. Niinkuin sanoit, avopuolisoina olette lain edessä toisillenne vieraat. Avioliitto on juridinen sopimus siitä, että toistaiseksi olette toistenne lähiomaiset. Mietipä jos vaikka toinen joutuu auto-onnettomuuteen ja koomaan - hänen hoidostaan vastaa tällä hetkellä hänen vanhempansa, ette te puolisoina, kun ette ole lähiomaisia. Tai jos toinen kuolee, niin ilman testamenttia kaikki omaisuus menee toisen vanhemmille. Ja testamentillakin maksatte verot isomman kautta.
Meillä on hopeiset sormukset (kihla- ja vihkisormukset maksoi yhteensä noin 250e), maistraattivihkiminen ja kahvitilaisuus kotona alle 10 hengelle. Kalleinta oli valokuvaaja (~300e), kun haluttiin kuitenkin nätit kuvat itsestämme. "Budjetti" taisi tosiaan olla noin 700e luokkaa yhteensä, sisältäen nuo em. Avioehto on eron varalta, koska toisella oli yli 100 000e enemmän omaisuutta. Ei ole ajateltu erota, mutta onpa meillä kotivakuutuskin vaikka ei ole tarkoitus kotia ikinä polttaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nyt ainakaan kannata miettiä jotain avioeroja. Tulee jos tulee, voi voi. Jos ei muiden mielipiteet kiinnosta niin miksi sitä tuotakaan murehtimaan, olettehan te yhdessä jo olleet sen verran kauan että suhde on vakaa joka tapauksessa. Antaa mennä.
Vierailija kirjoitti:
Häitä ei ole pakko pitää.
Me käytiin maistraatissa ja lähdettiin todistajien ja parin kaverin kanssa kanssa saunomaan ja grillaamaan mökille. Perheen kesken käytiin ravintolassa syömässä. Sellaiset häät oli. Rahaa kului muutama satanen ruokiin, juomiin ja bensoihin. Sukulaisille lähetettiin kortti, jossa infottiin että näin pääsi käymään.
Miehellä on sormus kun sellaisen halusi, minulla ei.
Naimisiinmenon ei tarvise olla mikään iso numero, ellette siitä sellaista tee.
Niin ja miehen terässormus maksoi muistaakseni parikymppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelet samalla tavalla kun miehet on ajatellut viimeiset 30v, luonto on ilmeisesti suonut joillekin naisillekin rationaalisia ajatuksia. Peukut siitä! :)
Me käväistiin aikanaan maistraatissa miehen 2 työkaverin kera. Naimisiinmeno ja varsinkaan häiden järjestäminen ei todellakaan kiinnostanut, vaikka meille oli ollut jo muutama vuosi ihan selvää, että loppuelämä tullaan viettämään yhdessä. Maistraatissa lähinnä laitettiin vaan mustaa valkoiselle jotta jatkossa ei tarvitsisi paperiasioiden hoidossa tehdä mitään ylimääräistä (lasten isyyden tunnustus jne.). Moni sukulainen veti tästä tietysti herneen nenään mutta se on voi voi....
Muutaman kuukauden kuluttua hankittiin nätit käsityönä tehdyt hopeasormukset, koska löytyi mieleiset molemmille, ja 15-v hääpäivänä sain mieheltä sen kaveriksi myös hopeisen safiirisormuksen (antiikkia, ja minun makuuni sopiva todella pieni kivi). Hintaa taisi tulla yhteensä alle 200 euroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en nyt aivan ymmärtänyt ongelmaasi?
1. Et tykkää häähössötyksestä --> maistraattihäät + älkää järjestäkö häätsembaloita tai järjestäkää vain pieni kahvittelu tai MITÄ IKINÄ HALUATKIN.
2. Haluat liitostanne juridisen --> tehkää siitä juridinen
3. Et voi vannoa ikuista rakkautta --> pidät tämän mielessäsi sopimusta tehdessäsi ja pohditte mahdolliset avioehdot osaksi sopimusta
Kaikkiin ongelmiisi on täysin looginen ja järkevä ratkaisu.
Sulla on väärä mies. Jos olisit tulenpalavasti, intohimoisesti, jne. rakastunut, et miettisi sekuntiakaan että menisitkö naimisiin vai et. Tottakai menisit - eikä häähössötyksellä olisi mitään merkitystä. Sen oikean kanssa haluaa sitoutua, elää yhdessä virallisesti - siihen riittää mainiosti maistraattivihkimys.
Minäkin olin kolmissakymmenenissä pitkään erään miehen kanssa. Luulin, että yhteen=naimisiin joskus mennään. Tosin empiväinen olin, jostain syystä. No, kävihän se "syy" lopulta ilmi: mies ei ollut luotettava, vaan petturi.
Meillä oli ollut puhetta vuosien mittaan, että joskus mennään kihloihin. Siten, että mies oli kysynyt puolihuolimattomasti "pitäisikö meidän mennä kihloihin..". Torjuin ajatuksen, koska minulla oli opinnot kesken. Koko ajan alitajunnassani empiväisyys; miettiminen että pitäisikö mennä naimisiin vai ei..
Pettämisen jälkeen kaikki oli selvää. Väärä mies. Sitten tapasin elämäni miehen. Miltei saman tien menimme naimisiin. Ei tarvinnut vatuloida naimisiinmenoa, koska se oli niin itsestäänselvän luontevaa. Onnellisesti yhdessä lähes 20 vuotta.
Häät. Unohda hössötys. Jokainen tyylillään. Naimisiinmeno kannattaa, koska silloin yhteiskunnallinen statuksesi muuttuu. Mm. lainsäädännössä huomioidaan aviopari eri tavoin kuin avopari. Mahdollisten lasten tullessa on mielestäni parempi, että he syntyvät perheeseen. (Henkilökohtainen arvo).
Naimisiin mentyäni yhteiskunnallinen asemani jollain kummallisella tavalla muuttui. Arvostus kasvoi. Vaikka feministinä vastustankin sitä, niin silti en tiennyt, miten voimakas avioliittoinstituutio yhteiskunnassa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ei haluttu häitä. Naimisiin haluttiin kuitenkin juridisista syistä ja lähiomais-syistä. Menimme maistraatissa kahden meille läheisimmän ihmisen läsnäollessa. Sormukset jostain syystä halusimme. Ei tulut ongelmaa (paitsi jotkut sukulaiset saivat trauman kun ei tullut häitä).
Me mennään naimisiin ihan juridisista syistä ja lapsen takia. Meidät vihitään ristiäisten yhteydessä eikä olla ilmoitettu kenellekkään että vihkiminen tapatuu siinä. Lahjoja ei haluta ja vihkikaava on hyvin minimalistinen, juhlat on meidän lapsen, ei meidän. Kuitenkin koetaan helpoimmaksi hoitaa se tuossa, läsnä on meidän lähimmät ihmiset ja kakkuakin on tarjolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, ajatuksesi jenkkihäähömpötysten typeryydestä ovat aivan tavallisia.
Naimisiin voi mennä ihan pienimuotoisestikin. Tämä onnistuu kirkossakin! Tarvitaan vain vihkijä ja kaksi todistajaa avioparin lisäksi. Esim. seurakunnan työntekijätkin voi saada todistamaan.
Mentiin naimisiin lähes kaksi vuotta sitten, käytiin maistraatissa perjantaina. Paikalla oli mun sisko ja veli, mun paras ystävä ja meidän kaksi kummilasta sekä miehen vanhemmat ja veli. Tämän jälkeen käytiin syömässä ja oluella paikallisessa. Seuraavana iltana lähdettiin ulkomaille kahdeksi viikoksi, häämatkalle aurinkoon.
Kun palattiin, postitettiin ystäville ja sukulaisille kauniit kortit kuvineen jossa kerrottiin että ollaan sanottu toisillemme tahdon päivämääränä x ja että häämatkalla oli kivaa ja haluttaisiin kutsua heidät juhlistamaan tätä vapaamuotoisiin juhliin ja katsomaan uutta taloa samalla.
Vieraita oli 35-40. Rennot ja kivat juhlat oli. Saatiin jonkun verran lahjuksia mutta omannäköisiä ja ihania vaikka mitään oltu toivottukaan.
Turha ottaa stressiä avioliitosta tai häistä, omannäköiset juhlat on parasta, turha järjestää mitään ei-omannäköistä härdelliä.
Ruokatauolla maistraattiin ja täts it. Ei tarvii halpojakaan sormuksia tai mitään muutakaan. Hyvin moni hoitaa homman tuolla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on väärä mies. Jos olisit tulenpalavasti, intohimoisesti, jne. rakastunut, et miettisi sekuntiakaan että menisitkö naimisiin vai et. Tottakai menisit - eikä häähössötyksellä olisi mitään merkitystä. Sen oikean kanssa haluaa sitoutua, elää yhdessä virallisesti - siihen riittää mainiosti maistraattivihkimys.
Minäkin olin kolmissakymmenenissä pitkään erään miehen kanssa. Luulin, että yhteen=naimisiin joskus mennään. Tosin empiväinen olin, jostain syystä. No, kävihän se "syy" lopulta ilmi: mies ei ollut luotettava, vaan petturi.
Meillä oli ollut puhetta vuosien mittaan, että joskus mennään kihloihin. Siten, että mies oli kysynyt puolihuolimattomasti "pitäisikö meidän mennä kihloihin..". Torjuin ajatuksen, koska minulla oli opinnot kesken. Koko ajan alitajunnassani empiväisyys; miettiminen että pitäisikö mennä naimisiin vai ei..
Pettämisen jälkeen kaikki oli selvää. Väärä mies. Sitten tapasin elämäni miehen. Miltei saman tien menimme naimisiin. Ei tarvinnut vatuloida naimisiinmenoa, koska se oli niin itsestäänselvän luontevaa. Onnellisesti yhdessä lähes 20 vuotta.
Häät. Unohda hössötys. Jokainen tyylillään. Naimisiinmeno kannattaa, koska silloin yhteiskunnallinen statuksesi muuttuu. Mm. lainsäädännössä huomioidaan aviopari eri tavoin kuin avopari. Mahdollisten lasten tullessa on mielestäni parempi, että he syntyvät perheeseen. (Henkilökohtainen arvo).
Naimisiin mentyäni yhteiskunnallinen asemani jollain kummallisella tavalla muuttui. Arvostus kasvoi. Vaikka feministinä vastustankin sitä, niin silti en tiennyt, miten voimakas avioliittoinstituutio yhteiskunnassa on.
Itseasiassa naimisissa olevien naisten asemassa on paljon heikompi, kuin naimattomien. Näinhän se ei missään nimessä SAISI olla, mutta naisen arvostus vaimoksi tullessa on yhteiskunnassa kyllä hyvin alhainen. Siinä hetkellä alkaen oletkin Vaimo, etkä enää itsenäinen ns. oma ihmisesi ja samalla tavalla "oma persoonasi" vaan monen mielessä olet vain jatke miehellesi. Avioliitto instituutio on todella vahva ja siksi tällaiset inhottavat jutut korostuvat. Vaimoja pidetään edelleen yleisesti tylsinä, nalkuttajina, kotitalouskoneina, jotka ovat miehistään riippuvaisia tavalla tai toisella :( Vaimoa ei myöskään pidetä seksuaalissti kauhean tyydyttävänä ja kiihottavana - siksi ukkomiehet ovatkin kovaa valuuttaa yhdenillan juttuihin. Naimisissa olevan miehen iskemisessä on oma jännityksensä ja on kiva "voittaa" se kotona oleva vaimo. Tällaiset asiat kyllä ainakin itseäni vaivaa ja en oikein halua naimisiin, koska olen tottunut itsenäisen naisen asemaani yhteiskunnassa.
Itse en tunne oikein ketään naimissa olevaa, vaikka olen jo yli 30 vuotias. jossain vaiheessa meitä jäi naisporuka. joka ei vaan mennyt naimisiin vaikka pitkiä suhteita onkin ollut ja osa on sellaisessa edelleen. Heillä on varmasti ihan erilainen arki ja ympäristö, ketkä tuntevat pääasiassa toisia naimisissa olevia pareja.
Emme kumpikaan pidä naimisiinmenoa kuin vain juridisena juttuna ja juurikin varmistuksena pahan päivän varalle, monen asian hoito on myös paljon helpompaa avioparina. On itsestäänselvyys joka tapauksessa, että olemme ja pysymme yhdessä. Hääbudjetti oli alle 500e ja pienet kahvittelut pidettiin vain sukulaisten mieliksi. Vihkiminen maistraatissa arkipäivänä. Häälahjarahoilla lähdettiin luksuslomalle. Saatiin kehut kivoista juhlista kun oli niin kevyt ja nopea juttu, eikä sellaista raskasta häähelvettiä mitä aina pitää jaksaa.