Mitä tekisit jos saisit tietää että lapsesi uskoo Jumalaan?

Sanoisin että hienoa.

Kysyisin että mihin niistä.

Olisin ja olen siitä hyvin onnellinen. Olen opettanut lapsilleni jo pienenä esimerkiksi iltarukoukset. Mielestäni  se on sellaista pääomaa, jota parempaa ei voi kotoaan saada. Suren niitä lapsia, joilta vanhemmat kieltävät kaiken uskontoon liittyvän.

Se olisi aivan hänen oma asiansa. Toistaiseksi yksikään kolmesta lapsestani ei ole osoittanut kiinnostusta siihen suuntaan.

Olisin pettynyt itseeni kasvattajana.

Lapseni uskoi muistaakseni 5-vuotiaana Jumalaan/jumalaan mutta on sittemmin muuttanut mielensä eikä usko nyt 7-vuotiaana enää. Hän on ollut kiinnostunut uskontoihin liittyvistä asioista ja olemme esim. lukeneet Vartiotorni-lehteä ihan mielenkiinnosta ja pohdiskelleet siinä esiintyviä asioita. Olen kertonut kiihkottomasti mitä itse ajattelen ja sanonut etten itse usko Jumalaan mutta sanonut myös että eihän sitä tietenkään varmasti voi tietää etteikö jotain sellaista olemassa olisi. Aiemmin kun lapsi ilmoitti että uskoo niin se tuntui aika oudolta ja vieraalta kyllä totta puhuen, mutta annoin kuitenkin uskoa enkä yrittänyt kääntää päätä väkisin tai mitään.

Osoittaa, että lapsi on tunnistanut itsessään ihmisessä piilevän hengellisen ulottuvuuden ja tarpeen. Käsittääkseni se on ollut ihmisillä niin kauan kuin he ovat olleet täällä maapallolla. Koska tuo kaipuu suuntautuu johonkin käsittämättömään ja näkymättömään, se on helppo torjua, koska haluamme konkretiaa, " tässä ja nyt". Usko onkin ehkä annettu lapsille ja lapsenmielisille, koska he osaavat ottaa sen vastaan osana ihmisenä olemisen kokonaisuutta. Voimaa antava rikkaus, joka tuo turvaa ja lohtua ja sisäistä rauhaa. Tämän päivän joogayritykset, mindfullnes, extremehakuisuus esim. ovat heijastuksia ja korvaavuuksia ihmisen pyhyyden kaipuulle, Jumalaan uskomiselle. Lapsen usko, lapsen mieli -mutta tunnen myös monta tieteellisesti suuntautunutta ihmistä, jotka uskovat Jumalaan. En usko, että uskosta olisi haittaa lapsellesi, jos vain pysyttelee kaukana lahkoista ja liian hurmoshenkisistä uskovaisista, jotka hakevat uskolleen äärikokemuksia.

Olisin pettynyt, mutta hiljaa. Kysyisin lapselta mihin jumalaan hän uskoo, niitä kun on monia.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni uskoi muistaakseni 5-vuotiaana Jumalaan/jumalaan mutta on sittemmin muuttanut mielensä eikä usko nyt 7-vuotiaana enää. Hän on ollut kiinnostunut uskontoihin liittyvistä asioista ja olemme esim. lukeneet Vartiotorni-lehteä ihan mielenkiinnosta ja pohdiskelleet siinä esiintyviä asioita. Olen kertonut kiihkottomasti mitä itse ajattelen ja sanonut etten itse usko Jumalaan mutta sanonut myös että eihän sitä tietenkään varmasti voi tietää etteikö jotain sellaista olemassa olisi. Aiemmin kun lapsi ilmoitti että uskoo niin se tuntui aika oudolta ja vieraalta kyllä totta puhuen, mutta annoin kuitenkin uskoa enkä yrittänyt kääntää päätä väkisin tai mitään.

Mielenkiintoista. Arveletko lapsesi saaneen silloin nuorempana tietää jumalauskosta joltakulta ihmiseltä, esim. kerhossa tai hoitopaikassa? Olitko itse kertonut lapselle, että jotkut uskovat Jumalaan? Vai mistä hän tiesi kertoa sinulle uskostaan?

En tiedä. Rakastaisin yhä, en heittäisi ulos (niinkuin usein käy ateisti lapselle kristittyjen talouksissa jenkeissä), tai räyhäisi. Tarve uskoa kaikkivaltiaaseen olisi ehkä hälyttävää, miksi lapseni kokee tarpeen saada tukea elämään olemattomilta? Olenko tehnyt hänen elämästään jotenkin stressaavaa ja hän kokee tarvitsevansa apua? Nämä olisi asioita mitkä mielessäni pyörisivät. Myöskin kävisin joka pirun super kristityn jumalan palvojan suvustani läpi muutamin ystävällisin sanoin varustettuna.... (huomaa sarkasmi kohdassa "ystävällinen")... Minun lastani ei nimittäin pelotella uskoon helvetillä...tällöin vittuillakseni alan uskotteleen heille että meidän perhe on terveitä satanisteja. Ja käyn pelottelemassa heidän lapsiaan sillä että he uskovat väärään jumalaan, että meidän jumala on se hyvä jumala ja heidän on se joka manipuloi ja tuottaa tuskaa. Noh...tuskin...olen liian kiltti ihminen...mutta näin ajatuksena huvittava. Ateismi ei ole sama kuin satanismi...näin selventääkseni vielä. Minulle satanismi on yhtä uskottavaa palturia kuin kristinusko. 

Ja oman lapseni tulo uskoon ei olisi välttämättä pahakaan asia. Ihmiset saa paljon tukea tuskaan uskonnolta. Ja se tuo elämän vastoinkäymisille helpotusta, koska niitä voi rukoilla pois. Ja näin saattaisi olla hänelle hyvinkin elämää avartava asia. Mutta tosiaan...jos joku käy sitä pelottelemassa, on se väärin ja olisi minulla suuri ongelma asian kanssa. Se on oleva hänen henkilökohtainen päätös...kukaan ei saa häntä siihen värvätä. Aloituksena..uskonto ei ole meille asia mistä keskustellaan. Kun hän joku päivä kysyy mikä on jumala selitän sen näin :" Jumala on kristillisessä mytologiassa kaikki voiva luoja, joka loi maan, meren, taivaan ja ihmisen. Jumaloita on enemmänkin. Melkein joka uskonnolla on omansa tai omiansa, mutta jumalasta puhuttaessa viitataan yleensä kristilliseen jumalaan, joita on vain yksi."

Eli juu, meidän poika päättää sitten itse. 

Hakkaisin ateistiksi.