TÖRKEITÄ IHMISTEN VAATIMUKSIA/ PYYNTÖJÄ OSA II
Vanha ketju meni aika pitkäksi.
Minä aloitan...
Lupasin viedä vähävaraisen tuttavani katsomaan näytöstä.
Lupasin maksaa kaiken. Ensin hän oli, et ei tarvi mutta sain hänet suostuteltua.
Kun tulin hakemaan häntä pihalla odottamassa seisoi myös hänen lisäksi miehensä ja kolme lasta jotka olivat (n. 10-15 vuotiaita)
Olin hiukan hämillään no ajattelin, että aika siinä mitään lähdettiin, mutta maksun koittaessa paikalla minulla selvisi, että joudun maksamaan koko porukan sisään.
Tajusin, että käteiseni loppuvat kesken.
Sanoin, että käteiset loppuivat etten ollut valmistautunut maksamaan heitä kaikkia.
Tuttavani tokaisi, että käy automaatilla tai maksa kortilla.
Alkoi tuntua, ettei tämä voi olla totta.
No katsoimme esityksen minun maksamana.
Enkä saanut edes kiitosta.
Aina vaan jaksaa ihmetyttää miten muuten fiksut ja mukavat ihmiset saattavat tuollaisissa tilanteissa paljastua aivan järkyttäviksi moukiksi.