Lääkkeet ja laihduttaminen – äärimmäinen turhautuminen

Olin ensimmäistä kertaa normaalipainoinen vasta teininä, sitä ennen olin aina aivan liian hoikka koska vanhempani pelkäsivät minun lihovan. Lapsuudessa kaikki herkut olivat kiellettyjä ja aina oli nälkä koska ruokaa ei lihomisen pelossa saanut tarpeeksi. Sairastuin syömishäiriöön jo todella nuorena, joka ei toki näillä taustoilla ole yllättävää. Paino nousi normaaliksi vasta pitkän ahmimisjakson jälkeen, siitä sitten taas laihdutin itseni 38-kiloiseksi. Nyt olen ollut normaalipainoinen useamman vuoden, kunnes nyt paino pomppasi normaalipainon ylärajoille.

Paino on noussut uuden lääkkeen aloittamisen myötä 13 kiloa, enkä enää tunnista peilikuvaani. Syön aivan liikaa, mutten hahmota ollenkaan kuinka paljon liikaa. Olen tottunut syömään kun on nälkä ja lopettamaan kun en ole enää nälkäinen. Tällä olen vuosia pysynyt normaalipainossa. Nyt ainoa lääke jolla saan nukuttua, on vaikuttanut ruokahalunsääteltyyn ja painoa vaan tulee.

Olen yrittänyt laihduttaa, mutta pelkään sairastuvani uudelleen. Saan muutaman päivän syötyä normaalisti ja kaloreita laskien, kunnes alan skippailemaan ruokailuja koska "eihän tällä painolla tarvitse koko ajan syödä" ja taas huomaan syöväni aivan liian vähän. Tämä tietenkin päättyy ahmimiseen ja oksentamiseen, jonka jälkeen taas yritän syödä normaalisti, paastoan, ahmin, oksennan taas. Jos tarkkailen syömistä liikaa, homma lähtee täysin käsistä. Kuitenkin tietääkseni kuinka paljon voin syödä, on ruoat pakko punnita ja kirjata kaikki ylös. En tiedä ollenkaan minkä verran normaalit ihmiset syövät. Syömishäiriöoireilua ei ole ollut pitkään aikaan, eikä tätä ennen ole ollutkaan tarvetta laihduttaa. Turhauttaa kun tiedän kuinka tärkeää on syödä normaalisti, mutta tunnepuoli saa aina vallan.

Lääkkeen lopettamiseen kannustaviin viesteihin en edes vastaa, minulla on kokeiltu kymmeniä väsyttäviä lääkkeitä eikä mikään muu ole toiminut. Yksi toimi liiankin hyvin, nukuin suurimman osan päivästä ja lääkkeen myötä lihoin 28 kiloa. Kaikkea itsehoitoa unettomuuteen on kokeiltu, muttei mikään muu ole toiminut. Ilman lääkettä valvon niin kauan, että otan sen. Hoitavan lääkärin kanssa on neuvoteltu, muttei hänelläkään ollut ratkaisuja. En enää tiedä mitä tehdä.