Miten tulla sinuiksi lapsettomuuden kanssa?

Olen mies ja täytän tänä vuonna kuusikymmentä. Vaimoni täyttää 49. Olemme olleet naimisissa vasta kaksi vuotta ja tapailleet pari vuotta ennen sitä. Itselläni on takana joitakin parisuhteita, mutta yksikään ei edennyt avioliittoon asti enkä suoraan sanottuna osannut kaivatakaan isyyttä ennen keski-ikää. Vaimolla tilanne oli eri ja hän kyllä haaveili perheen perustamisesta nuoresta iästä saakka. Edellinen liitto kaatuikin siihen, ettei kumppani lopulta halunnut lapsia.

Vaimolleni olisin todellakin suonut mahdollisuuden äitiyteen. Kun katsoo kaikkia naisia jotka saavat lapsia tahtomattaankin, tai sitten miettii aborttien määrää, ei voi olla miettimättä miksei lasta suotu tuolle upealle naiselle, josta olisi tullut todella upea äiti. Kun naimisiin menimme, pohdimme vielä viimeisen kerran lapsen tekemistä, mutta päädyimme siihen, että olemme liian vanhoja. Raskaus ja synnytys keski-iässä eivät ole leikin asioita ja eläkeikää lähestyvänä koin olevani liian vanha isäksi.

Jonkin aikaa olimme sinut asian kanssa, mutta nyt olemme alkaneet taas painia saman tuskan kanssa. Edelleen olisi pienen pieni teoreettinen mahdollisuus raskauteen, mutta en usko palstalaistenkaan suosittelevan sitä. Elämämme on muutoin todella hyvää. Olemme molemmat mieleisissä työtehtävissä, olemme terveitä ja fyysisesti aktiivisia, sosiaalinen elämämme on rikasta, saamme olla lasten kanssa tekemisissä sisarustemme lasten ja lastenlasten kautta, parisuhteessamme on kaikki kunnossa ja myös seksielämä on vilkasta. Ennen kaikkea olemme todellisia iloisia siitä, että tosirakkauden voi löytää keski-iässäkin. Periaatteessa meidän pitäisi kai olla onnellisia, mutta emme tunnu pääsevän eroon siitä ajatuksesta, että lapsettomuus tulee jäytämään meitä lopun ikäämme ja tuska vain pahenee vanhetessa.

Onko kellään mitään neuvoja tai vastaavia kokemuksia?