Miksi köyhyysjuttuihi otetaan aina isoja perheitä?
Kommentit (6)
Samaa ihmetellellyt.Iso perhe=isot tuet eikä menot kasva kuitenkaan niin paljon kuin tulot kun taas yhden lapsen perheessä pitää asua ahtaasti ja tuet ovat pienet.
Lasten määrä lisää kurjuutta.. viiden pienen kanssakin ei varmaan kiinnosta se työmäärä mitä töiden jälkeen on joten kotiin jääminen on hyvä vaihtoehto mutta rahaa ei tule juuri mistään. Tai jos jää viiden lapsen yh:ksi, huhhuh..
Minua häiritsee se, ettei työssäkäynnistä saisi olla mitään hyötyä. Esim jutussa mainitut ulkomaanmatkat. Meillä on kaksi työssäkäyvää vanhempaa, joten ulkomaanmatkoihin on silloin tällöin varaa. Heti asuntolainan otettuamme ei ollut varaa ulkomaanmatkoihin. Miksi kahdella työttömällä pitäisi olla täysin sama elintaso kuin kahdella työssäkäyvällä? Miksi kukaan sitten kävisi töissä?
Meillä on kyllä edelleen varaa matkailla vaikka lapsia ja lainaa onkin ja palkat aika pienet. Työtön joka osaa käyttää rahaa vs työssäkäyvä joka ei osaa, varmasti jää rahaa käyttöön.
On lehdille myyvämpää se että iso perhe valittaa köyhyyttä, ja kuinka hallituksen päätökset milloinkin vaikuttaa ison perheen arkeen. Yleensä näitä yhdistää se että ollaan työkyvyttömiä mutta ei lisääntymiskyvyttömiä, ja pusketaan uutta jälkikasvua maailmaan vaikka kaikki osoittaa että taakka on liian raskas pienelle lompakolle. Sitten on vielä tämä ryhmä jossa toinen vanhemmista on hoitovapaalla ja kummallakaan ei ole peruskoulun jälkeistä koulutusta.
Eli iso perhe myy.
Yksi lapsi harvemmin ajaa ketään perikatoon.