Miksi masentuneen päivärytmi kääntyy niin, että nukutaan puoleenpäivään ja yöllä kukutaan?
Ja miksi se rytmin kääntyminen kuitenkin jossain vaiheessa pysähtyy? Kun ensin nukkuminen siirtyy aina myöhempään ja myöhempään, niin jossain kohtaa tuo rytmi kuitenkin lakkaa siirtymästä ja vakiintuu siihen, että esim. neljältä nukkumaan.
Kommentit (45)
Onkohan noin kaikilla? Itse veikkaan, että näissäkin yksilöiden välillä isoja eroja...
Masennukseen liittyy usein uniongelmia. Jotkut eivät osaa nukahtaa ja valvovat siksi aamuyöhön asti. Jotkut nukkuvat koko yön ja päivän. Kuuluu taudinkuvaan, ei toki kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
No puhu vaan itsestäs, ei kaikki masentuneet ole samanlaisia.
Kirjoitinpa tyhmästi! Tarkoitin, että miksi jonkun päivärytmi kääntyy noin. Ja sitten esimerkkinä, että monella masentuneella esimerkiksi käy noin. Ei olisi pitänyt mainita masennusta otsikossa, kun kaipasin keskustelua unirytmistä, en varsinaisesti keskustelua masennuksesta. Anteeksi tahaton hämäykseni! Ap
Onko olemassa mitään tutkimusta, että iltavirkut sairastaisivat masennusta aamuvirkkuja enemmän? Sillähän tuo selittyisi aika loogisesti. Toisaalta monilla masentuneilla, varsinkin ennen hoitoa, on ongelmana aamuöisin heräily.
Koska se on ihmisen luonnollinen rytmi, missä elettäisiin ellei maailma olisi aamuihmisten terrorisoima.
Se voi myös olla monelle luonnollinen unirytmi ja siihen elimistö pyrkii heti, jos vaan on mahdollisuus.
Itselläni sama vaikka masennusta ei ole. Olen tehokkaimmillani iltaysin jälkeen, mutta pääasiassa joudun töiden takia noudattamaan yleistä päivärytmiä, jossa herätys klo 6.
REM-uni on serotoniinille haitallista silloin kun sen kanssa on ongelmia. Siksi aivot alkavat vältellä syvää unta.
Monille masentuneille aamu on sekä henkisesti että fyysisesti se vaikein vuorokaudenaika. On helpompi nukkua sen ohi. Itsekin masennuksen sairastaneena koin, että olo aina helpottui iltaa kohden.
Masentuneena nukuin yöt ja päivät perään (keskivaikea masennus)
Itselläni ollut hyvin vaikea nukahtaa ja ylös pitänyt nousta aamulla varhain.Käytännössä valvoin 3 x viikossa yön läpi ja muut yöt nukuin jatkuvasti heräillen.Sitö menoa ei jaksa kovin montaa kuukauttaa ennen kuin haluaa vetää ranteet auki.Mulla on asiantuntijatyö joka vaatii aivojen käyttöä paljon.
Noh,ei siinä muuta voinut kuin aloittaa neuroleptit,vaikka ei huvittanutkaan.Bentsot ei käy,koska mulla nämä unihäröt kestää tyypillisesti pitkään.Neuroleptit aivoissa on kuitenkin inhaa aamulla tehdä töitä.Valitettavasti olen skeptinen niiden haittavaikutuksille,vaikka lääkäri vakuutti että mun annoksella ihan harmiton juttu.Unettomuuskin toisaalta on aivoille vakava juttu.Mulla siis unihäiriö,burn out (enkä voi edes jäädä saikulle) ja masennus (suht vaikea).
Jos mietitte,että onko masentuneet sairaita,niin vastaus on ei.Kyseinen sairaus lamauttaa tyypullisesti,tosin itsellä levottomuutta.
Kun illalla nukahtaminen on vaikeaa, niin sen yrittämistä haluaa vain lykätä.
Eikä se puolipäivä ole mikään paha edes vielä. minä heräsin monesti 14-15, olin suorastaan onnistunut jos pääsin ylös jo 11. Nukkumaan 4-7. Ihan perseestä.
Itse kun oli keskivaikea masennus niin oli nukahtamis ongelmia illalla. Ei vaan saanut illal unta ku kaikki pahat ajatukset pyöri päässä. Tämän lisäksi heräsin yöllä monesti murehtimaan. Täytyyhän ihmisen saada unta, eli joskus se saattaa onnistua vain nukkumalla pitkään, mikä pahentaa kierrettä entisestään.
Minä oon illan torkku ja aamun virkku. En koskaan ole nukkunut päiviä. T. Vaikeasta masennuksesta kärsivä.
Yöllä on hiljaista ja rauhallista, ei ole mitään mitä pitäisi tehdä tai stressata. Silloin on mukavampi valvoa.
Itsellä ei ole ollut masennusta (ainakaan vaikeaa), mutta työttömänä ollessa unirytmi kääntyi aina "vääräksi". Kun matkustin toiselle aikavyöhykkeelle, niin siellä heräsin luontaisesti aamuseitsemältä lähes koko loman ajan.
Tulin siihen lopputulokseen, että asun väärällä mantereella.
Voi olla myös niin, että jos se on itselle luontainen unirytmi ja jos on masennuksen takia sairauslomalla, niin tottakai silloin siirtyy automaattisesti luonnolliseen rytmiinsä. Siis jos ei ole lapsia tai muuta pakottavaa syytä herätä aikaisin.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä ei ole ollut masennusta (ainakaan vaikeaa), mutta työttömänä ollessa unirytmi kääntyi aina "vääräksi". Kun matkustin toiselle aikavyöhykkeelle, niin siellä heräsin luontaisesti aamuseitsemältä lähes koko loman ajan.
Tulin siihen lopputulokseen, että asun väärällä mantereella.
Pitäsköhän minunkin lähteä.
No puhu vaan itsestäs, ei kaikki masentuneet ole samanlaisia.