Ilta viihteellä, paljonko maksaa ?
Olen ollut koko lapsuuteni ja nuoruuteni pienituloisen perheen tytär. Tämän vuoksi en ole voinut laittaa suuria summia vapaa-aikaan, paitsi urheiluharrastuksiin lapsena ja nuorena kuntoiluun. En siis ole hirveästi käynyt nuoruudessani viihteellä, baareissa jne. Elokuvissa ja konserteissa kävin silloin tällöin, muutaman kerran vuodessa. Kuitenkin noihin menoihin varasin tarkan summan rahaa ja usemmiten säästin niihin pitkään. Nyt olen jo lähes 30 v, mutta olen edelleen onnistunut välttelemään viihteelle menoa. Näin korkeakoulutettuna minulla olisi vihdoinkin rahaa, mutta käytän sen matkusteluun, kursseihin ja ravintoloihin. En käytä alkoholia tai tupakoi ja nyt olisi tarkoitus lähteä viihteelle juhlimaan kaverin synttäreitä tyttökavereiden kanssa. Paljonko tämmöiseen iltaan voisi mennä rahaa? Eli miten paljon rahaa käytätte viikonloppuisin bilettämiseen baareissa? Asia rupesi yhtäkkiä kiinnostamaan minua kun juttelin kaverin kanssa joka totesi että hän laittoi uudenvuoden bileissä niin paljon rahaa palamaan että toivoisi minun vähän sitten auttavan taloudellisesti tämän yhteisen kaverin lahjan ostossa. Kertoi olevansa broke. Tarkoituksena olisi ostaa yksi iso yhteinen lahja, johon kaikki osallistuvat tietyllä summalla. Kaverini mukaan hänellä ei ole nyt varaa lahjaan, ruokailuun ja jatkojen juomiin. Lyhyesti siis paljonko käytät rahaa kun lähdet viihteelle?
Kommentit (8)
Aloitteluihin mulla menee 13e. Baarissa rahatilanteen mukaan 0-15e juomiin + narikka 2e. Monissa paikoissa tietty on myös sisäänpääsymaksu mutta mä käyn yleensä tuolla missä on pelkkä narikka.
Riippuu kuinka hyvin viihtyy. n. 100 euroa yleensä taksi mukaanlukien. Käyn harvoin.
Miehet tarjoavat, ei maksa juuri mitään, jos käyttää tummelia.
Jos on nuori kaunis nainen niin ilta viihteellä ei maksa mitään. Mies maksaa illan.
Narikka max 2,50e. Sisäänpääsymaksu voi olla 15e, jos paikalla on esiintyjä. Jos on hurjalla päällä niin max 4- 6 juomaa, jotka kustantavat yhteensä n. Max 60e.
Eli baariin itaessään voi mennä se 20e-80e. Sitten taksilla kotiin, niin kyllä siitä semmonen satasen ilta tulee.
- Pari drinkkiä/samppista yhteensä noin 20 euroa.
- Ravintolassa yleensä kolme safkaa ja viinit yhteensä noin 100 euroa.
- yökerhossa menee yleensä noin 100 euroa (sisäänpääsy, narikka, juomat)
- taksi kotiin 30 euroa.
Yhteensä siis noin 250 euroa.
Viikonloppuna meni
- 13e aloittelujuomiin
- baarin sisäänpääsy 9e
- baarissa juomat n. 20e
Halpaa.
Kilo irtokarkkeja, jos ei oo tarjouksessa, on sen yhdeksän euron tienoilla.