Raskaana - mies haluaa minut, mutta ei lasta
Näitä keskusteluja on varmasti satoja, mutta tahdon kertoa oman tarinani.
Tavattiin miehen kanssa pari kuukautta sitten ja nyt raskaustesti näytti postitiivista. Ehkäisyä emme käyttäneet tuona aikana ja siitä vähästä mikä miehen kanssa seksin harrastamisesta ilman ehkäisyä keskusteltiin, sain käsityksen että jos jotain käy niin sitten se on tarkoitettu niin. Tällä tuntemisella mies on kaikkea sitä, mitä minä miehestä haluan eli koen, että hän on minulle oikea. Myös mies on kertonut usein, ettei oikein voi uskoa että on tavannut minunlaisen naisen. Kerroin eilen miehelle raskaudesta ja ensin hän oli hyvin hämmentynyt. Sen jälkeen kertoi, että positiivisen testin näkeminen oli saanut hänet hymyilemään ja hyvälle mielelle. Ja sitten vaati aborttia.
Ymmärrän tietyllä tapaa myös hänen kantansa. Hän kokee, että aiemmassa elämässään eteni liian nopeasti ja lapset(2 lasta) tulivat sellaiseen elämäntilanteeseen jossa olisi vielä pitänyt keskittyä parisuhteeseen ja tehdä yhdessä asioita yhdessä ja käsitykseni mukaan ajattelee että ero tästä edellisestä kumppanista aiheutui osaltaan juuri sen takia, että huomio keskittyi kolmanteen ja sitten myöhemmin vielä neljänteen. Kertoo, ettei haluaisi tehdä samaa virhettä uudestaan. Vaatii siis aborttia. Mies haluaa minut, mutta ei lasta. Kertoo, että tahtoo kanssani aivan varmasti lapsia vielä tulevaisuudessa. Sanoo, että uutinenhan on aivan mahtava - siis että olen raskaana, mutta ajankohta on todella väärä.
Minulla ei ole lapsia, mutta olen aina halunnut niitä. Olen aina ajatellut, että jos lapsi ilmoittaa tulostaan, se saa tulla. Nyt olen siinä tilanteessa että joudun tekemään päätöksen, pidänkö lapsen vai teenkö abortin. Jälkimmäinen ei kuitenkaan ole koskaan ollut ajatuksissani edes vaihtoehto, mutta pelkään miten pärjäisin lapsen kanssa yksin jos sen pitäisin. Pelkään myös sitä, että vaikka tekisin abortin, suhde tuon miehen kanssa ei joka tapauksessa ehkä toimisi(vaikka siis kaikki on tähän asti ollut kuin unelmaa) ja menettäisin molemmat, sekä lapsen että miehen. Mies ei ainakaan toistaiseksi halua tavata minua, mutta minusta tuntuu että en voi tehdä näin suurta päätöstä yksin ja jos aborttiin päädyn, mies saa kantaa siitä osansa ja tulla kanssani lääkäriin ja nähdä koko prosessin.
Kommentit (4)
Itse tein abortin edellisessä suhteessa, oltiin kuukausi vain seurusteltu ja ehkäisystä huolimatta tulin raskaaksi. Raskaus oli kamalaa mutta ihanaa, tiesin siitä että näköjään pystyn tulemaan raskaaksi ja olen aina halunnut äidiksi. En halunnut yksinhuoltajaksi tai saada lasta jonka isä ei sitä halunnut joten päädyin aborttiin. Sille miehelle se ei edes ollut vaihtoehto pitää lasta. Nyt 8 vuotta myöhemmin mulla on kaksi eri fiilistä, hyvä että sen tein koska olen nyt ihanan miehen kanssa ollut jo pian 6 vuotta enkä ois häntä varmasti tavannut toisen miehen lapsen kanssa, ja toisaalta mitä jos en enää saakaan lapsia, yritys olis vuoden päästä luultavasti alkamassa. Tai mitä jos raskaus menee helposti kesken kun on kerran keskeytetty... suhde sen edellisen kanssa kesti joku puoli vuotta abortin jälkeen. Hän jätti mut ja tuntui että oli vienyt multa kaiken, "lapsen" ja rakkauden.. yks kauheimmista eroista ikinä vaikkei pisin suhde. Nykyään oon miettiny et mitä jos hän ei vaan kehdannut jättää mua kun olin vielä raskaana ja abortti tulossa??
Mut pidä lapsi jos kestät sen että mies ei halua lasta, ero saattaa tulla pian, lapsi tulee muistuttamaan sua kyseisestä miehestä, lapsen kanssa "vaikeampi" löytää uus mies joka ryhtyy suhteeseen.
Unohdin lisätä että näin jälkikäteen musta tuntuu että tein kuitenkin oikean päätöksen. Vaikka olisin halunnut aiemmin lapsia kuin nyt mut olen aina halunnut ne oikean miehen kanssa joka myös haluaa ne.
Miten te muut? En varmasti ole ainut ihminen maan päällä joka on joutunut tällaiseen tilanteeseen?
Jos pidit lapsen, miten pärjäsit(esim. taloudellisesti) ja oliko mies kuvioissa raskauden aikana/lapsen syntymän jälkeen vai häipyikö kokonaan? Miltä se tuntui? Jos jäit yksin lapsen kanssa, koitko jääneesi jostakin paitsi?
Jos teit abortin miehen painostuksesta tilanteessa, jossa periaatteessa sinulla olisi ollut kaikki edellytykset huolehtia lapsesta(vaikka esim. taloudellisesti olisi ollut todella tiukkaa), jäitkö katumaan päätöstäsi? Onko abortin tekeminen vaikuttanut myöhemmin lasten saantiin? Oletko vielä yhdessä sen henkilön kanssa, joka aborttia vaati?
Olen aina ollut enemmän koti-ihminen, kuin sellainen menevä. Viihdyn hyvin itsekseni, enkä kaipaa ympärilleni ns. "menoa ja meininkiä", joten siksi ajattelen, että tässä tilanteessa lapsi ei veisi minulta mitään pois. Toki minulla on haaveita, esim. matkustella jne mutta miksi niitä ei voisi tehdä lapsen kanssa? En koe, että lapsi olisi millään tavalla tuomio siitä, että viettäisin loppuelämäni neljän seinän sisällä tekemättä mitään. Olenko vain nuori ja naivi? En usko, että koskaan on oikea aika saada lapsia. Vaikka olisin pitkään jatkuneessa vakaassa parisuhteessa, asuisimme yhdessä ja olisimme suunnitelleet tulevaisuutemme yhdessä, voihan asiat silti muuttua ja esim. ero tulla. Ja uskon, että vaikka olisin nyt vanhempi ja enemmän elämää nähneempi, olisi minulla silti haaveita ja unelmia toteutettavana - joko lapsen kanssa tai ns. "ilman"(esim. matkustelu).
Haluaisin mahdollisimman monelta kannalta näkemyksiä tähän asiaan. Ei syyttelyjä siitä, miksi en käyttänyt ehkäisyä tms. vaan oikeaa keskustelua, joka antaisi minulle näkökantaa tähän asiaan ja ehkä avaisi silmiäni - tai sitten ei.
Kiitos!