En halua lapsia, koska olisin kateellinen niille

Luulin olevani ainoa, joka ajattelee noin. Tosin itse olen hukannut nuoruuteeni masentuneena, eristäytyneenä ja vanhempien kontrolloitavana. Nyt terapian jälkeen koen jotenkin eläväni omaa elämää. Ensimmäisen kumppanini löysin 26-vuotiaana ja juuri tuon syyn vuoksi en halua lapsia. En vain kestäisi, kun he ovat vapaita tekemään mitä haluavat.

Minäkin olen elänyt masentuneen ja eristäytyneen nuoruuden, joten se, että lapseni saisivat mahdollisuuden, jota minulla ei ollut, tekisi minusta vain ekstrakatkeran. Siksi minun on vain parempi jättää lapset tekemättä. Jos tietäisin, että lapsista tulisi hiljaisia kotihiiriä, niin sitten voisin harkita, mutta eihän tuollaista voi tietää ennalta kukaan.

Samaa itsekin joskus miettinyt :( ehkä voisin jotenkin päästä katkeruuden tunteista mutta olisihan se melkosen noloa kadehtia omia lapsiaan.ei se varmaan kovin harvinaista kuitenkaan ole.

Ylös

Ei se mene noin. Tyttäreni kirjoittaa ylioppilaaksi ja lähtee Australiaan. Omaa lastaan kannustaa, rakastaa, on ihanaa nähdä miten siivet kantaa ja hän osaa ja uskaltaa. En ikinä olisi kateellinen hänelle, pelkästään iloinen että pärjää ja tekee ihania asioita.

What, mä oon ihan ällikällä lyöty! Siis ajatteleeko joku noin?? Kateellinen omille lapsilleen? Joita ei edes vielä ole! Ohhoh, teillä on isoja ongelmia ihmiset. Tuollainen katkeruus saastuttaa koko elämänne.

Musta ap ja muut samoin kokevat ovat viisaita ja heillä on vastuuntuntoa ja itsetuntemusta. Jos noin on, niin todellakin parempi jättää lapset hankkimatta. Nauttikaa täysillä elämästänne :) Älkääkä välittäkö näistä alapeukuttajista, kaikki ihmiset ei vaan ole samanlaisia eikä tarvi olla.

Olen hieman hämmentynyt siitä, että ap uskoo kadehtivansa kuvitteellisten omien lastensa nuoruutta ja edessä olevaa elämää. Jos hänen oma elämänsä on ollut upeaa tähän asti miksi se ei olisi sitä edelleen esimerkiksi silloin viisikymppisenä?

Omia lapsiani en osaisi kuvitellakaan kadehtivani jatkuvasti ja jotenkin katkeroituneena. Sen sijaan kadehdin heitä epäsäännöllisen säännöllisesti hetkittäin. Esimerkiksi näin: Kunpa minullakin olisi ollut pienenä noin makeita leluja tai kunpa joku tuudittaisi minutkin hellästi uneen kun oikein väsyttää tai olisipa hauskaa olla taas noin energinen & huoleton. Niin ylpeyden kuin kiitollisuudenkin täyttämiä hetkiä ovat nimenomaan ne hetket, jolloin lapsillani on kaikki hyvin. Silloin minä aivan hieman myös kadehdin heitä, kunnes muistan olevani heidän äitinsä ja onnellinen juuri siinä roolissa.

Jos kuitenkin uskoo itsestään tulevan noin epäterveen kateellisen omia lapsiaankaan kohtaan, niin ehdottomasti kannattaa jäädä lapsettomaksi. Eihän kukaan ansaitse sellaista vanhempaa. Keskittykää hyvällä omalla tunnolla itseenne ja tehkää omasta elämästänne kadehtimisen arvoista ennen kaikkea omissa silmissänne. Kaikkea hyvää elämiinne! (Tämän neuvon antaisin myös omille lapsilleni jos he jonain päivänä tällaisia pohtisivat 😉)

Piti vielä todeta, että mua ei kyllä hävetä yhtään kertoa että hetkittäin kadehdin omia lapsiani 😄 Käsitys siitä mikä on noloa muuttuu useimmilla sekä iän että mahdollisen vanhemmuuden myötä 😉

Enkä ole myöskään extrakatkera omia lapsiani kohtaan, koska heillä on asiat paremmin varhaislapsuudessa kuin itselläni aikoinaan (mielenterveysongelmainen äiti, ei läsnäolevaa isää, köyhyyttä, huostaanotettu viisivuotiaana)! Sen sijaan olen extraextraonnellinen, että heillä (ja minullakin) on kaikki jotakuinkin kunnossa ja mallillaan ❤️

Tuntuu kovin vieraalta, vähän surulliselta ja omasta näkökulmasta aavistuksen huvittavaltakin, että voisi katkeroitua siitä että omilla lapsilla on parempi olla kuin itsellä lapsena oli. Ei rakkaus niin toimi. Ja jos ei pysty rakastamaan, silloin ei tietenkään pitäisi olla lapsiakaan. Sillä ne tarvitsevat rakkautta 😊

^^ niin, ehkä se ongelma on tosiaan siinä että en kykene rakkauteen. Kykenen vain kateellisuuteen ja katkeruuteen. Joku myös ihmetteli, että jos elämäni on nyt upeaa niin miksei se voi olla upeaa 50-vuotiaanakin. No en mä valitettavasti ole silloin enää nuori ja kaunis ja huoleton. Sitten minä olen vanha ja vähintäänkin vähän rypistynyt ja kaiken kukkuraksi mun pitäisi olla vastuuntuntoinen. Siksi jätän lapset tekemättä, koska en kestä sitä vastakkainasettelua.

-ap

Kuinkahan yleistä, että vanhempi oikeasti kokee noin? Kuulostaa todella kamalalta, että lapsi painettais maahan, jotta vanhemmalla olis kivempi olo elämästään. Onneks tiedostatte tuon, ettekä tee lapsia.

Olen pahoillani, mutta en voi sietää tuollaisia katkeria aikuisia ihmisiä. Menkää terapiaan, ihan oikeasti. Vilpittömästi, hakekaa apua itsellenne. Kukaan ei jaksa teidän seuraanne.

Masennus voi olla sairaus, mutta silloin sitä pitää myös hoitaa. Negatiivinen elämänasenne on oma valinta.

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani, mutta en voi sietää tuollaisia katkeria aikuisia ihmisiä. Menkää terapiaan, ihan oikeasti. Vilpittömästi, hakekaa apua itsellenne. Kukaan ei jaksa teidän seuraanne.

Masennus voi olla sairaus, mutta silloin sitä pitää myös hoitaa. Negatiivinen elämänasenne on oma valinta.

Menisin terapiaan jos minulla olisi rahaa.

-ap