hannele huovin runo?

Kun on oikein pieni

voi lentää linnun untuvalla,

nukkua orvokinlehden alla,

kun on oikein pieni.



Kun on oikein pieni

voi keinua heinässä heiluvassa,

levätä kukassa tuoksuvassa,

kun on oikein pieni.



Kun on oikein pieni

voi istua lumihiutaleille,

liitää maailman tuulien teille,

kun on oikein pieni.

~ Hannele Huovi ~

mutta kiitos kuitenkin.

Jo ennen kuin synnyit

kuuntelin äänesi helinää

jousen kimmahtelua tähdistössä

musiikkia sinun sormiesi päistä

joihin joku on puhaltanut aallokon

nyt näen kynsien pienet puolikuut

autereen henkäilyn järven pinnalla

jalkapohjien pilvet

sivelen silmillä pienen maailman vuoria ja laaksoja

korvalehden nukka loistaa valossa

ja meitä ympäröi vahva elävä hiljaisuus





Hannele Huovi

Me isäsi kanssa seisottiin

käsi kädessä tässä

ja juteltiin ihan hiljaksiin:

¿No nyt se on elämässä.¿



Sinä olit ihan pikkuinen

ehkä viikon vanha vasta.

Minä sanoin: ¿Pilvi kukkasten

kai ympäröi tätä lasta,



ja perhoset, lintuset untuvapäät

tuntuu lentävän korin yllä.¿

Isä kysyi: ¿Näkyjäkös sinä näät?¿

Ja minä: ¿No ihmeitä kyllä.¿



Sinä olit se ihme tietysti

vaikka poruun puhkesitkin.

Imit minusta maitoa nälkääsi.

Minä ilosta nauroin ja itkin.



" Sill¿ on ripsissä tähden säkenet¿,

isäs naurahti ja keksi:

¿Sen varpaat on puolukan raakileet.¿

Ja hän puki sinut puhtoiseksi.



Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.

Löi kolmisin sydämemme.

" Tästä tulee kai hyvä ihminen" ,

me puhuttiin toisillemme.



Kaarina Helakisa

muistin kyllä sisällön vähän väärin, mutta tuota tarkoitin.