Löydänkö koskaan miestä?

Olen parikymppinen nuori nainen. Haluaisin miehen olevan syvällinen, rauhallinen, itsevarma, kypsä, turvallinen, miehekäs ja emotionaalisesti samalla linjalla kanssani. Inhoan ulkonäkökeskeisiä peiliin tuijottajia ja sellaisia jotka ravaavat baareissa. Itse en koskaan käytä alkoholia enkä juhli, joten en usko voivani viihtyä sellaisen ihmisen kanssa. En kuitenkaan viehäty ujoista hissukoistakaan, sillä olen oikeassa seurassa aikamoinen papupata sekä melkoisen "tiukka" täti. Miehessä pitää olla haastetta. Pidän eniten sellaisista rosoisista miehistä enkä nyt tarkoita mitään naistenhakkaaja juntteja vaan enemmänkin sitä että mies tietää kuka on ja mitä haluaa eikä pelkää sanoa mielipiteitään vaikka se olisikin eri kuin itselläni tai muilla.

Oma menneisyyteni on aika rankka. Olen sairastanut lapsena vakavan sairauden ja minulla on oireyhtymä jonka takia en voi saada biologisia lapsia. 12-vuotiaana muut pohtivat milloin murrosikä alkaa, minä otin selvää mitä tarkoittaa keinohedelmöitys. Yläasteella olin pahasti koulukiusattu. Kotona elämä ei ole ollut yhtään sen helpompaa. Äitini on alkoholistiperheestä ja hänellä on diagnosoitu keskivaikea masennus, isäni puolestaan on peliriippuvainen. Painolastia on siis melkoisesti. Miehen pitäisi osata suhtautua kaikkeen kypsästi ja ymmärtäväisesti. Jos mies säikähtää tai ei tiedä miten reagoisi/miltä musta tuntuu, menen ihan lukkoon ja peräännyn välittömästi.

Olen ehdottomasti introvertti ja isossa porukassa ujo. Muutenkin viihdyn parhaiten kotona. Keskusteluissa en kovin pitkään jaksa mitään pinnallista diipa daapaa. Vain silloin kun pakko. Varmasti sen takia tuleekin melkein aina olo, että muita ei kiinnosta tai mua ei ymmäretä.

Huh huh, tulipas siitä pitkä sepustus..