Pettäjän tuntemukset

Aluksi katumus, että mitä olen mennyt tekemään.

Sen jälkeen avasin silmäni ja mietin mikä meidän täydellisessä kulissiliitossa on vikana..

Sen jälkeen ymmärsin, että tunne puuttuu. Ei olla toistemme seurassa omia itsejämme, tietynlainen kemia puuttuu. Tämä oli johtanut siihen, että lyhyessä suhteessamme (2v) läheisyys oli tippunut olemattomiin.. minä olisin halunnut mutta mies ei nähnyt tarvetta.. lopulta kun asioista puhuttiin ja siihen yritettiin saada muutosta, tajusin että miehen läsnäolo ja kosketus ärsyttää. Hänen seurassaan ei ole hyvä olla, joten läheisyydettömyys johtui lopulta myös minusta.

En halunnut enää yrittää, mies olisi halunnut. Miehen jonka kanssa petin eksääni olemme edelleen hyvin läheisissä väleissä, melkeinpä seurustelemme mutta ei ole hoppu minnekään suuntaan.. tajuan vaan kuinka hyvin viihdyn hänen seurassaan, meillä on hauskaa ja ymmärrämme toisia. Eksän kanssa emme ikinä nauraneet millekään mitään vaan hän pli hyvin vakaa ja järkevä, hiljainen.

Tottakai tein väärin, mutta minulla on sellainen olo että tämän piti mennä näin.

Olen ollut alle kahdenkymmenen, epäkypsä yksilö. (Minä olin, en yleistä - yksi ystäväni oli äiti 19 vuotiaana ja hyvä ja sitoutunut vaimo myös).

Mutta siis puhun itsestäni. Olin ollut 17v kauhuissani, että aika vaan kuluu enkä ehdi hoitaa elämääni siinä järjestyksessä että saisin lapset ja omakotitalon ja pääsisin naimisiin ajoissa joten olin alkanut seurustella ihan hyvän tyypin kanssa.

Joten kun sain vähän viinaa ja liekaa, niin olin heti jonkun auton takapenkillä kuhertelemassa. Tuntemukset jälkeenpäin, vähän nolotti, muttei mitenkään elämää rajoittavasti. Lähinnä yhden, vastaeronneen tyttökaverin kanssa hihiteltiin kun vaihdettiin kokemuksia.

Lopulta tajusin itsekin, että kaikkea en voi saada, erottiin. Mikä oli hyvä, mutta tietysti siinä käytiin paljon kitkeriä tunteita läpi. Seuraavat viisi vuotta tajusinkin olla seurustelematta, kunnes sitten löytyi Se Oikea, jonka kanssa perustin perheen.

Eikä ole ollut tarve pettämiselle, vaikka joskus on kyllä tarvinnut omaa aikaa...

Mä olen pettänyt kaikissa suhteissani, mutta vasta niin kutsutusti viimeisenä oljenkortena, koska en voi jatkaa enää yhdessä kun olen pettänyt. Pettämistäni on edeltänyt pitkä aikakausi jona minua on petetty ja tunteitani on laiminlyöty, mutta olen huono lopettamaan rakkautta ja tarvitsen irtioton, että saan pyristeltyä irti. Takana on pariterapiaa, tuloksettomia keskusteluja ja miehen pettämisen aiheuttamia konflikteja.

En koskaan pettäisi miestäni, jos hän ei pettäisi minua, enkä puhu nyt yhdestä kerrasta, sen olen aina antanut anteeksi. Ensimmäistä miestäni petin kuuden yhteisen vuoden jälkeen, kun hänellä oli jo kolmas suhde menossa ja sillä kertaa se oli vakava. En miellä sitä tekoani edes pettämiseksi, mutta olihan se... olen läheisriippuvainen ja saan siihen kyllä nyt terapiaa, mutta läheisriippuvaisuus sai minut pysymään suhteissa joissa minua kohdeltiin huonosti. Tarvitsen sen pettämisen sitten, että pääsen suhteesta pois.

Ei varmastikaan kuulosta järkevältä touhulta, mutta pettäminen on minun pakotieni suhteesta.

Pettämiskeissin jälkeen olo on hemmetin vapautunut ja puhdas, kun olen viimeinkin päässyt henkisesti eroon ihmisestä, joka on minua satuttanut. En koskaan jatka suhdetta, kun olen pettänyt, vaan erosta on päätetty sitten heti. Useimmiten mies on alkanut vihaamaan ja kontrolloimaan, koska luonnollisesti hallitsevampi osapuoli ei halua menettää asemaansa.. onnellisiksihan nuo miehet ovat sittemmin tulleet, että ero oli paras myös heille.

up