Lue keskustelun säännöt.
Masentunut 12-vuotias, mikä neuvoksi!
06.01.2017 |
Tyttäreni on antisosiaalinen, hiljainen ja arka. Istuu päivät huoneessaan ja on somessa puhelimella, käy vaan syömässä pari haarukallista ruokaa eikä puhu kenellekään mitään. Silloin kun mulle puhuu, on uusia vaatteita tai hiuksia vailla ja valittaa tyytymättömyyttään KAIKKEEN.
Meillä on hyvä ja rauhallinen perhe-elämä, meillä vanhemmilla hyvä suhde. Mutta lapsi sulkeutuu ja on vihainen kaiken aikaa. Mä yritän jutella sen kanssa joka päivä, pidän rajoja (kännykkä pois klo 21) ym mutta olen myös joustava ja ymmärrän että haluaa olla yksin. Jos kysyn siltä, mikä on vialla, se sanoo että kaikki. Mutta ei osaa täsmentää muuten kuin valittamalla ulkonäköään (ja on upean näköinen nuori nainen!!). Me ei olla ikinä väheksytty lasta, kannustettu kaikessa ja tuettu,kuunneltu ja ymmärretty mahdollisuuksien mukaan. Mutta jotain me kai on tehty väärin, kun lapsi on noin onneton!
Sydän särkyy kun vain haluaisi että oma lapsi on onnellinen! Auttakaa ja neuvokaa, kertokaa omia kokemuksia? Kiitos!
Kommentit (16)
Hienoa kun mietit asiaa ja olet selkeästi hakemassa ja valmis ottamaan apua vastaan. Minusta sinun kannattaisi ottaa asia esille esim. kouluterveydenhuollon kanssa ja sitä kautta koulupsykologille. Voi olla, ettei lapsi sielläkään heti avaudu, mutta siinä teillä on kuitenkin alku siihen avun saantiin.
Onko lapsella kavereita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata miettiä oletteko tehneet jotain oikein vai väärin. Hakekaa lapselle keskusteluapua. Joku ammattilainen tarkistamaan tilanne ettei mene pahaksi. Sitten aktiivinen satsaus johonkin harrastukseen josta hän pitää tosi paljon, viette sinne säännöllisesti. Päälle hyvät ja muodikkaat vaatteet ettei joudu kiusatuksi apeuden takia.
Tsemppiä. Moni murrosikäinen on allapäin. Oot hyvä vanhempi kun tartut nyt vaan toimeen.
Tuo harrastusjuttu on vaikea. Ollaan aktiivisesti etsitty ja ehdotettu lapselle ekasta luokasta asti harrastusta, mutta lapsi ei suostu mihinkään. Mikään ei kiinnosta, paitsi puhelin ja vaatteet. :( Hän ei uskalla lähteä mihinkään, eikä tunnu haluavankaan. Ole. Tosi huolissani just tulevaisuudesta, että tämä vain pahenee ja hautautuu neljän seinän sisään. :(
Kavereita on kolme, joista yksi käy meillä säännöllisesti mutta kahden muun kanssa on vaan koulussa.
Mä syytän aika paljosta somea. Instagram ja snapchat, joihin kinusi molempiin yli vuoden, kunnes taivuin. Ja tilanne on nyt pitkään ollut tämä. Mutta ei niitä voi enää poiskaan siltä ottaa , sen maailma varmaan romahtais.
Joo, mun pitäis ottaa ohjat ja olla jämpti, mutta pelkään että lapsi alkaa vaan vihaamaan mua enemmän jos puutun näihin sen "harrastuksiin" eli somen käyttöön. :(
Ap
Tiedätkö sä varmasti mitä se lapsi siellä netissä tekee?
Voi hyvinkin olla, että lasta on kiusattu koulussa ankarasti. Jopa useita vuosia. Se vain tahdotaan hyssytellä piiloon koska eihän koulu tunnusta että siellä kiusattaisiin. Muakin hakattiin koko peruskoulun läpi raa'asti, pilkattiin ja jätettiin kaiken ulkopuolelle. Tolleen sitä sitten oireili.
ohjaa vauva.fi keskustelujen maailmaan. aina jollain menee huonommin. tai lukitse kellariin kunnes täysi-ikäinen, osaa varmasti hakeutua itse hoitoon jos vielä vaivaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menkää oikeesti juttelemaan, itse toivon että minut olisi 12-vuotiaana viety johonkin. Itse sain selvitä masennukseni kanssa yksinäni, vanhempani eivät ymmärtäneet (vaikka yrittivät kyllä muuten auttaa!) viedä mihinkään ja tunsin olevani niin yksin! Nykyisin painin samojen ongelmien kanssa edelleen vaikka myöhemmin hainkin itse apua, mutta se oli tavallaan "liian myöhäistä" kun olin jo ehtinyt vaikka kuinka monta vuotta kärsiä ja romuttaa itsetuntoni kokonaan. Tuo on niin herkkä ikä.
Eli mun neuvo: juttelemaan, sit mietitte yhdessä sen auttajan kanssa noita harrastusasioita ja kaikkea muuta. Sano lapselle että rakastat häntä ja olet huolissaan joten haluat että mennään ainakin kerran kokeilemaan jollekin puhumista, kysy haluaako hän mennä yksin mielummin vai silleen että vanhemmatkin on paikalla. Tsemppiä.
:( Onneksi sillä on kuitenkin aidosti välittävä äiti ja edes muutama kaveri. Rohkeasti vain ammattiapua hakemaan.
Voimia koko perheelle <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin samanlainen nuorempana. Olen aina ollut ujo, hiljainen, syrjään vetäytyvä, itsekseni viihtyvä. Kavereita oli nuorempanakin vain pari ja niidenkin kanssa olin lähinnä koulussa, vapaa-ajan vietin kotona itsekseni. Silloin ei ollut yleisesti käytössä tietokoneet eikä tietenkään älypuhelimia, joten luin paljon kirjoja, tein palapelejä, katsoin tv:ta ja mitä milloinkin. Edelleen olen samanlainen, mutta aina ollut onnellinen tällaisena enkä välittäisikään muuttua. Mieleiseen työhön olen onnistunut päästä, kahden lapsen äiti ja rakastettu puolisokin.
Toki tuo kuulostaa pahalta että hänen mielestään kaikki on vialla ja asialle onkin syytä tehdä jotain, tai edes selvittää ettei ole masentunut. Mutta sitä vain haluan sanoa, että ehkä nuo muut asiat ovat vain luonteenpiirteitä eikä mitään huonoina pidettäviä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vie se Nivalaan
Tuiskula forevö!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menkää oikeesti juttelemaan, itse toivon että minut olisi 12-vuotiaana viety johonkin. Itse sain selvitä masennukseni kanssa yksinäni, vanhempani eivät ymmärtäneet (vaikka yrittivät kyllä muuten auttaa!) viedä mihinkään ja tunsin olevani niin yksin! Nykyisin painin samojen ongelmien kanssa edelleen vaikka myöhemmin hainkin itse apua, mutta se oli tavallaan "liian myöhäistä" kun olin jo ehtinyt vaikka kuinka monta vuotta kärsiä ja romuttaa itsetuntoni kokonaan. Tuo on niin herkkä ikä.
Eli mun neuvo: juttelemaan, sit mietitte yhdessä sen auttajan kanssa noita harrastusasioita ja kaikkea muuta. Sano lapselle että rakastat häntä ja olet huolissaan joten haluat että mennään ainakin kerran kokeilemaan jollekin puhumista, kysy haluaako hän mennä yksin mielummin vai silleen että vanhemmatkin on paikalla. Tsemppiä.
Kiitos sinulle. Soittelen maanantaina lapselle aikaa. Huoli on kova...
Ap
Vierailija kirjoitti:
:( Onneksi sillä on kuitenkin aidosti välittävä äiti ja edes muutama kaveri. Rohkeasti vain ammattiapua hakemaan.
Voimia koko perheelle <3
Kiitos!!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä vähän samaa, mutta poika. Itse olen kyllä hakenut apua kouluterveydenhuollosta ja koulukuraattorilta. Ja oli niin helpottavaa, että jossain kuunneltiin meitä. Toisaalta sieltäkin tuli aina sitä neuvoa, että kavereita pitää vapaa-ajalla olla. Mutta nyt olen pikkuhiljaa hyväksynyt sen, että vapaa-aikana meillä halutaan olla omissa oloissa. Koulussa on kavereita, mutta jotenkin se vain riittää. Ei kaikki vain jaksa olla niin sosiaalisia. Ja meillä auttoi, että keksittiin harrastusta, jota voi tehdä yksin omassa oloissa. Niitäkin on, vaikka yleensä ajatellaan, että harrastuksen on oltava sosiaalista. Yksin voi mm. lukea, kirjoittaa, piirtää, maalata, kutoa, virkata, ommella, soittaa pianoa, valokuvata, hiihtää, pyöräillä, laittaa ruokaa, leipoa. Sitten meillä on harrastus, mitä tehdään perheenä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän samaa, mutta poika. Itse olen kyllä hakenut apua kouluterveydenhuollosta ja koulukuraattorilta. Ja oli niin helpottavaa, että jossain kuunneltiin meitä. Toisaalta sieltäkin tuli aina sitä neuvoa, että kavereita pitää vapaa-ajalla olla. Mutta nyt olen pikkuhiljaa hyväksynyt sen, että vapaa-aikana meillä halutaan olla omissa oloissa. Koulussa on kavereita, mutta jotenkin se vain riittää. Ei kaikki vain jaksa olla niin sosiaalisia. Ja meillä auttoi, että keksittiin harrastusta, jota voi tehdä yksin omassa oloissa. Niitäkin on, vaikka yleensä ajatellaan, että harrastuksen on oltava sosiaalista. Yksin voi mm. lukea, kirjoittaa, piirtää, maalata, kutoa, virkata, ommella, soittaa pianoa, valokuvata, hiihtää, pyöräillä, laittaa ruokaa, leipoa. Sitten meillä on harrastus, mitä tehdään perheenä.
Meillä myös samanlainen poika. Todella harvoin haluaa vapaa-ajalla olla kavereiden kanssa. Koulussa sosiaalinen ja pidetty kaveri, mutta ei jaksa sitten enää kotona olla sosiaalinen. Perheen kanssa kyllä on, mutta tosi paljon aikaa viettää ihan yksinkin. Ei vaikuta kärsivän. Joskus mietin miksi näin, kun katson ikkunasta naapurin lasten menevän ja pelailevan pihalla isolla porukalla ... mutta minun poikani on vaan vähän erilainen.
Ei kannata miettiä oletteko tehneet jotain oikein vai väärin. Hakekaa lapselle keskusteluapua. Joku ammattilainen tarkistamaan tilanne ettei mene pahaksi. Sitten aktiivinen satsaus johonkin harrastukseen josta hän pitää tosi paljon, viette sinne säännöllisesti. Päälle hyvät ja muodikkaat vaatteet ettei joudu kiusatuksi apeuden takia.
Tsemppiä. Moni murrosikäinen on allapäin. Oot hyvä vanhempi kun tartut nyt vaan toimeen.