Kun vanhemmat kieltävät lapsuusajan fyysisen kurituksen.

Tai siis kiistäneet. En tarkoita vanhempia jotka kieltäytyvät kurittamasta :D.

On kokemusta. Tai eivät suoraan kiistäneet, mutta vähätelleet. Luulen, että on aika yleistä. Yrittävät suojella itseään syytöksiltä - omilta ja muiden. On vaikea myöntää edes itselleen, miten huono vanhempi on ollut. Ehkä pelkäävät myös oikeusistuinta.

Vierailija kirjoitti:

On kokemusta. Tai eivät suoraan kiistäneet, mutta vähätelleet. Luulen, että on aika yleistä. Yrittävät suojella itseään syytöksiltä - omilta ja muiden. On vaikea myöntää edes itselleen, miten huono vanhempi on ollut. Ehkä pelkäävät myös oikeusistuinta.

Niin, kai se aika häpeällistä on. Mahtavatko kertoa koskaan vai menevätkö mieluummin hautaan tietäen että on asioita joita ei ole sovittu.

.

Valikoiva muisti.

Meillä siskoni väittää, että äiti löi häntä usein. Kukaan muu meistä 4 sisaruksesta ei muista tuollaista, äiti ja isä eivät muista lyömistä tapahtuneen. Sisko on minua 2v vanhempi, meillä on lisäksi 4v vanhempi veli ja minua 3 v nuorempi pikkuveli. Meistä on kummallista, että kukaan muu perheestä ei muista näitä lyömisiä, joista sisko pystyy kertomaan hyvin yksityiskohtaisesti.

Siskon terapeutin mukaan hän on itse tehnyt itselleen tällaisen muiston.

Vierailija kirjoitti:

Meillä siskoni väittää, että äiti löi häntä usein. Kukaan muu meistä 4 sisaruksesta ei muista tuollaista, äiti ja isä eivät muista lyömistä tapahtuneen. Sisko on minua 2v vanhempi, meillä on lisäksi 4v vanhempi veli ja minua 3 v nuorempi pikkuveli. Meistä on kummallista, että kukaan muu perheestä ei muista näitä lyömisiä, joista sisko pystyy kertomaan hyvin yksityiskohtaisesti.

Siskon terapeutin mukaan hän on itse tehnyt itselleen tällaisen muiston.

Aika vahva väite, minkä ikäisenä siskosi on alkanut kertomaan näitä juttuja?

No sen verran vanhempia täytyy kyllä puolustaa, että kun vallitseva ajatus on ollut tyyliin: ken vitsaa säästää, se lastaan vihaa, niin sen mukaan on kyseenalaistamatta toimittu, vaikka väärinhän se tietysti on nykytietämyksen mukaan.

Oikeustoimia tuskin pelätään, jos kyse on tukistamisesta ym, koska lievät rikokset vanhenevat nopeasti. Lähinnä häpeää ja toisaalta aika kultaa muistot.

Monille vanhemmille on syötetty totuutta, että lasta kuuluu kutittaa. Oma v 1940 syntynyt isäni kertoi, että kuritusta ei 60-luvulla paheksuttu, vaan se oli ennemmin "hyvää kasvatusta". Isäni oli moderni eikä sallinut fyysistä kuritusta, vaikka siihen jopa kehotettiin. Äitini oli huolissaan "lepsuilusta", mutta "taipui" isän tahtoon. Kiitos jo edesmenneelle isälleni, minua ei koskaan kuritettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä siskoni väittää, että äiti löi häntä usein. Kukaan muu meistä 4 sisaruksesta ei muista tuollaista, äiti ja isä eivät muista lyömistä tapahtuneen. Sisko on minua 2v vanhempi, meillä on lisäksi 4v vanhempi veli ja minua 3 v nuorempi pikkuveli. Meistä on kummallista, että kukaan muu perheestä ei muista näitä lyömisiä, joista sisko pystyy kertomaan hyvin yksityiskohtaisesti.

Siskon terapeutin mukaan hän on itse tehnyt itselleen tällaisen muiston.

Aika vahva väite, minkä ikäisenä siskosi on alkanut kertomaan näitä juttuja?

Aikuisuuden kynnyksellä eli muistelen olleeni rippikouluikäinen, kun sisko väitti, että äiti oli lyönyt häntä konfirmaatiota edeltävänä iltana ja siksi hänellä on rippikuvassa poskessa iso mustelma. Meidän mielestämme se on huonosti peitetty iso tulehtunut finni, siskolle se on todiste lyömisestä. Samoin ylioppilaskuvassa hän väittää käsivarsissaan olevan mustelmia, vaikka ne ovat varjoja.

Mua pelottaa, että meidän nyt 6-vuotias lapsi tulee tulevaisuudessa syyttämään meitä kaikennäköisistä pahoinpitelyistä. Hänellä on sellaista tyyliä, että kiihtyneessä tilassa kokee kaiken fyysisen koskettamisen, lähellä olemisen, vieressä seisomisen jne. jotenkin löymisenä, tönimisenä tai jahtaamisena. Esimerkiksi hän pöllöilee jotain, kun pitäisi olla vaikkapa jo pukemassa. Kun hänen luokseen menee, laskee käden rauhallisesti olkapäälle ja kehottaa menemään eteiseen, on häntä revitty/tönitty. Jos hänen perässään sitten kulkee eteiseen, häntä jahdataan. Jos hän sattuu kompastumaan, häntä on taas kampattu/tönitty. Jos hän riehuu, juoksee aikuiseen pahki, häntä on taas satutettu. Ja tämä ei tosiaan ole meidän päässämme, vaan asia on pantu merkille päiväkodissakin: välillä ei saisi koskea/ohjata/mennä lähelle. Ja joka kerta hän tuntuu oikeasti uskovan, että häneen ollaan käyty käsiksi: päiväkodissakin hoitaja on esimerkiksi käynyt häntä repimään, kun häntä on estetty törmäämästä pienempäänsä.

Mietin siis, että syntyykö näin lapselle eräänlaisia valemuistoja: hän muistaa oman kokemuksensa, mutta ei sitä, mitä varsinaisesti tapahtui.

Minä muistan saaneeni lapsuudessa kaksi kertaa nahkavyöllä piiskaa. Muistan molemmista kerroista myös ne tapahtumat, jotka piiskaamiseen johti. Ensimmäisellä kerralla olin 3-4 vuotias ja toisella ekaluokkalainen. Olen joskus erehtynyt äidilleni sanomaan, että muistan tällaiset. Vastauksena on ollut täystyrmäys, olen kuulemma hullu, kun keksin tällaisia valheita. Muistan myös isäpuolen pahoinpidelleen äitiäni lukemattomia kertoja lapsuudessani ja nuoruudessani. Nämäkin äitini systemaattisesti kieltää ja väittää, että keksin omiani.

Minun pitää olla joku mielenvikainen tai huumeissa jos edes puhun moisista asioista.. No tietää ainakin että se ihminen on rakentanut niin suuret defenssit ettei voi myöntää totuutta.