Autismin piirteitä vajaa 3-vuotiaalla lapsella?

Jos asia vaivaa niin ota neuvolassa asia puheeksi.

Lapsesi ei kuulosta autistiselta, jos hän kerran osaa leikkiä muiden lasten kanssa ja vastavuoroinen leikkikin on tuloillaan, ihan hyvässä iässä.

Ehkä nyt tosiaan vähän hermoilet liikaa. Tuollainen kaikupuhe on kumminkin aika tyypillistä puheenopetteluvaiheessa, lapsesi kumminkin osaa myös keskustella ja viestiä tahtoa ja osallistua leikkeihin.

Katso nyt vaan ihan rauhassa, miten päiväkodissa sujuu ja miten vuorovaikutustaidot kehittyvät. Seuraava neuvola on joka tapauksessa vasta kolmen kuukauden kuluttua ja siinä ajassa varmasti tapahtuu jo kehitystä.

Itselläni on asperger-poika, ja hänellä alettiin epäillä autismikirjon häiriötä, kun hän meni 2,5-vuotiaana päiväkotiin, ja eristäytyi siellä muista. Ei puhunut kuin kysyttäessä, ei leikkinyt muiden lasten kanssa. Kotona aika erilainen vesseli, mutta kieltämättä leikit kotona aika omalaatuisia, enemmän semmoista autojen riviin panemista ja tarkastelua, "zoomailua".

Ja hänkin, jolla siis on ollut selkeämpiä sosiaalisten taitojen puutteita jo tuossa iässä, on nyt koulussa ihan hyvin menestyvä poika, matematiikassa ja kielissä jopa lahjakas. Ok, on erityisluokalla, mutta ei siis akateemisten taitojen puutteiden takia, vaan ääniyliherkkyyden ja oman ohjauksen puutteiden takia.

Joten VAIKKA jotain autismikirjon piirteitä lapsessasi myöhemmin todettaisiin, hän ei varmasti kuvauksesi perusteella ole syvästi autistinen, lähinnä kyseeseen tulisi "piirteitä aspergerin syndroomasta", eikä se ole millään tavalla maailmanlopun diagnoosi. Itse en usko edes siihen, kuvauksesi perusteella siis.

Koeta ottaa siis rauhallisesti, lapsesi kehittyy koko ajan. Miehesikin kaiketi on ihan kohtuullisesri pärjännyt elämässä, perustanut perheen ja kaikkea...?

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi ei kuulosta autistiselta, jos hän kerran osaa leikkiä muiden lasten kanssa ja vastavuoroinen leikkikin on tuloillaan, ihan hyvässä iässä.

Ehkä nyt tosiaan vähän hermoilet liikaa. Tuollainen kaikupuhe on kumminkin aika tyypillistä puheenopetteluvaiheessa, lapsesi kumminkin osaa myös keskustella ja viestiä tahtoa ja osallistua leikkeihin.

Katso nyt vaan ihan rauhassa, miten päiväkodissa sujuu ja miten vuorovaikutustaidot kehittyvät. Seuraava neuvola on joka tapauksessa vasta kolmen kuukauden kuluttua ja siinä ajassa varmasti tapahtuu jo kehitystä.

Itselläni on asperger-poika, ja hänellä alettiin epäillä autismikirjon häiriötä, kun hän meni 2,5-vuotiaana päiväkotiin, ja eristäytyi siellä muista. Ei puhunut kuin kysyttäessä, ei leikkinyt muiden lasten kanssa. Kotona aika erilainen vesseli, mutta kieltämättä leikit kotona aika omalaatuisia, enemmän semmoista autojen riviin panemista ja tarkastelua, "zoomailua".

Ja hänkin, jolla siis on ollut selkeämpiä sosiaalisten taitojen puutteita jo tuossa iässä, on nyt koulussa ihan hyvin menestyvä poika, matematiikassa ja kielissä jopa lahjakas. Ok, on erityisluokalla, mutta ei siis akateemisten taitojen puutteiden takia, vaan ääniyliherkkyyden ja oman ohjauksen puutteiden takia.

Joten VAIKKA jotain autismikirjon piirteitä lapsessasi myöhemmin todettaisiin, hän ei varmasti kuvauksesi perusteella ole syvästi autistinen, lähinnä kyseeseen tulisi "piirteitä aspergerin syndroomasta", eikä se ole millään tavalla maailmanlopun diagnoosi. Itse en usko edes siihen, kuvauksesi perusteella siis.

Koeta ottaa siis rauhallisesti, lapsesi kehittyy koko ajan. Miehesikin kaiketi on ihan kohtuullisesri pärjännyt elämässä, perustanut perheen ja kaikkea...?[/

Mies on joo elämässään hyvin pärjännyt, yliopistokouluttautunut. Aina ollut ujo ja sosiaalisesti kömpelö, aikuisena jo taitaa smalltalkin. Rutiinit edelleen hänelle tärkeitä kaikin puolin. Äitinsä (anoppini) kertoi usein kuinka oli niin huolissaan, mutta nyt uskoo sen olleen vain kypsymättömyyttä mieheni kohdalla. Ap.

Itselläni on asperger-poika, ja hänellä alettiin epäillä autismikirjon häiriötä, kun hän meni 2,5-vuotiaana päiväkotiin, ja eristäytyi siellä muista. Ei puhunut kuin kysyttäessä, ei leikkinyt muiden lasten kanssa. Kotona aika erilainen vesseli, mutta kieltämättä leikit kotona aika omalaatuisia, enemmän semmoista autojen riviin panemista ja tarkastelua, "zoomailua".

Sekä minä että meidän molemmat lapset on aina oltu tuollaisia. Itse pidämme itseämme vain erakkoluonteina ja introvertteina, eikä olla diagnooseja kaivattu. Tosin meillä ei ole kellään ollut esim. toiminnanohjauksen ongelmia, ääniyliherkkyyttä tms. Vain yleinen erakkous ja halu olla yksin omien mietteiden kanssa aina kun suinkin mahdollista.

4, asperger-diagnooseja ei ole Suomessa jaettu kovinkaan kauaan, 80-luvulta asti vasta ja alkuvaiheessa ko. diagnoosi oli varmasti aika huonosti tunnettu.

Joten lievästi asseja on pilvin pimein ilman diagnoosia, ns. "introvertteina".

Eikä diagnoosi mikään itseisarvo edes ole, sen hyöty on siinä, että sen avulla saa terapioita ja mm. erityisopetusta.

Jos niitä ei tarvitse, niin ei tarvitse varmaan diagnoosiakaan.

Monelle assille dg on kumminkin helpotus ihan siksi, että omille omalaatuisuuksille löytyy syy, ja ihminen tajuaa, ettei hän olekan mikään friikki, vaan hänenlaisiaan on paljon.

Omalla pojallani assius on kyllä hyvin selkeää, ei mikään "pieni erakkopiirre", mutta toki aspergeriakin siis on monenasteista.

2

Minusta tuo keskittymiskyky on tuon ikäiselle ihan normaalia. Hokeminenkin voi olla normaalia, tai sitten se on vain minäkuvan kehittymiseen liittyvää. Kolmevuotias alkaa tajuta olevansa äidistä erillinen ihminen. Meillä kylläkin hokeminen ja varsinkin vastauksen ymmärtämättömyys oli se, mikä nosti huoleni pintaan.

Eli itselläni on dysfasia- ADD lapsi, eli yhdistelmä puheen ymmärtämisen vaikeutta ja keskittymishäiriötä.

Puhumattomuus voi olla  ujouttakin. Hän on ehkä hiukan introvertti ja tarkkailija. Tai sitten ei.

Mitä taas autismiin tulee, niin pikkuserkkuni on autisti, ja mielestäni ainakaan häneen verrattuna sinulla ei ole mitään hätää lapsesi kanssa. Nuo piirteet voivat olla autismia tai sitten ei.

Ei neuvolassa asiasta puhumisesta tässä vaiheessa ole mitään haittaa, mutta varaudu siihen, että asia otetaan uudellen esille vasta seuraavassa vuositarkastuksessa. Hyvä se on puhua huolistaan, ei se ole turhaa. Meillä asiaan puututtiin ensin 3 v. neuvolan kautta puheterapiassa, jonne tuli  lopulta lähete 4 vuotiaana. 5 vuotiaana päästiin tarkempiin tutkimuksiin ja siitä oli hyötyä, koska mm. koulupäätöksessä hän pääsi sitten pienelle erityisluokalle, jossa oli oikein topakka ope ja samanlaisia tapauksia.

Vierailija kirjoitti:

4, asperger-diagnooseja ei ole Suomessa jaettu kovinkaan kauaan, 80-luvulta asti vasta ja alkuvaiheessa ko. diagnoosi oli varmasti aika huonosti tunnettu.

Joten lievästi asseja on pilvin pimein ilman diagnoosia, ns. "introvertteina".

Eikä diagnoosi mikään itseisarvo edes ole, sen hyöty on siinä, että sen avulla saa terapioita ja mm. erityisopetusta.

Jos niitä ei tarvitse, niin ei tarvitse varmaan diagnoosiakaan.

Monelle assille dg on kumminkin helpotus ihan siksi, että omille omalaatuisuuksille löytyy syy, ja ihminen tajuaa, ettei hän olekan mikään friikki, vaan hänenlaisiaan on paljon.

Omalla pojallani assius on kyllä hyvin selkeää, ei mikään "pieni erakkopiirre", mutta toki aspergeriakin siis on monenasteista.

2

Nämä diagnoosit ovat niin kaksipiippuinen juttu. Jos oireita on paljon ja oikeasti hankaloittavat elämää, tutkimuksiin kannattaa hakeutua, koska sen diagnoosin avulla voi saada apua. 13-vuotiaalla pojallani on AS ja olen suoraan sanoen aika kahden vaiheilla, kannattiko häntä psykologille (ja sitä kautta pikku hiljaa tutkimuksiin ja neurologille) viedäkään. Pikkulapsena oireet olivat selvemmät, mutta 11-vuotiaana alkoi tulla niin hankalaa käytöstä, että aloin pelätä. Mutta joo, se ainoa hyöty mitä diagnoosista on ollut on se, että nyt yläkoulussa jotkut opettajat ovat ymmärtäneet pojan ajoittaisen oudon käytöksen olevan muuta kuin ilkeyttä. On rampattu neurologilla, kotona on käynyt "valmentaja" jne., mutta koska poika itse ei ole mitenkään motivoitunut "apua saamaan" eikä puhu näille kuin aivan pakon edessä, ei noista käynneistä ole mitään hyötyä. Hän pitää käyntejä vain koettelemuksina, jonain tuntina, joka on pakko vain sietää. Useimmiten pojan kanssa menee ihan ok, kun ottaa huomioon hänen "omituisuutensa". AS-teksteistä on siis ollut minulle hyötyä, mutta ainakaan jonkun teinipojan (tai hieman nuoremmankaan) arvoasteikolla AS-diagnoosi ei ole sitä kuuminta hottia, jolle viitsisi suoda ajatustakaan. Enemmänkin itsetunto kärsii, vaikka kuinka hoetaan, että AS ei ole sairaus, mutta on kumminkin erilainen.

Kuten joku asiantuntija tässä sanoi viime aikoina, nuo diagnoosit hankitaan usein enemmän vanhempia varten. Se on ihan totta. On oikeasti huojentavaa tietää, että kaikki ei ole aina oma vika, kasvattamattomuutta, vaan siinä lapsessa voi olla jotain ihan lähtökohtaisesti erilaista, eikä lapsi toimi ns. normaalisti, vaikka vanhempi tekisi mitä. Ja se iso syy, miksi vanhemmat usein diagnoosin haluavat on se, että sen avulla saattaa lapsi/nuori saada ymmärtämystä koulussa kuten meillä juuri kävi: opettajien tulkinta lapsen käytöksestä muuttui täysin. Käsi sydämellä sanon, että nuori on yleensä varsin hyväntahtoinen, ei kiusaa tms., mutta hänen käytöksensä voi olla tosi uuvuttavaa, enkä sinänsä ihmettele, että joku tulkitsee ne mölinät sun muut ihan v*ttuiluksi. Mutta joo, usein olen ajatellut, että ihan sellaisella arkijärkisellä erilaisuuden hyväksymisellä, temperamenttierojen huomioimisella ym. "ei niin hienon kuuloisella" voitaisiin päästä samaan tai parempaan tulokseen kuin virallisilla diagnooseilla kaikkine vaivoineen ja rahanmenoineen. Toki ymmärrän, että oireet voivat olla hyvinkin eritasoisia ja suuri osa varmaan hyötyy terapiasta ym. Mutta automaattista se ei siis ole.

Mutta ap:n tapauksessa en olisi juuri huolissani. Lapsilla on omat kummallisuutensa kullakin ja tuollainen itsekseen höpöttely sanoja toistaen voi olla ihan normaalin rajoissa. Joskin esim. juuri AS on vaikeampi diagnosoida tytöillä tai se ei tule vaihtoehtona mieleenkään, he kun eivät niin usein kuin pojat ole sellaisia käveleviä luonnontieteen tietosanakirjoja tms. Eli voithan itseksesi hakea aiheesta asiallista tietoa. Joka tapauksessa vastavuoroisuus, katsekontakti ym. ovat usein vaikeita AS-ihmisille ja kun tyttösi on vasta 3-v., hän on minusta tuossa hyvin kehittynyt.

up