Jäätävänmoinen jytkyhuuliherpes :))))))
Hei!
Olen kärsinyt monta vuotta ihan järkyttävästä huuliherpeksestä. Tulee noin 3 kertaa vuodessa ja aina kestää reilu viikon. Huuli turpoaa rakkulan kohdalta valehtelematta kolminkertaiseksi. Mitkään zoviraxit, hunajat, laastarit, asikloviirit (?) eivät auta pätkääkään.
Mikä neuvoksi.
Kommentit (3)
Ei oikein mikään ellet hakeudu lääkäriin ja vaikeissa tapauksissa määrätään viruslääle, josta vaihtelevasti hyötyä.
Herpes voi tehdä monenmoista ja sitä vähätellään paljon. Suurempi möly on kondyloomasta (etenkin niistä kymmenistä vaarattomista versioista) ja suurella osa se kuitenkin jossain vaiheessa elämää on. Herpeskin, mutta prosentuaalisesti ei lainkaan niin yleinen.
Herpes, etenkin huulissa esiintyvä (virukset ovat menneet alapääherpeksen kanssa nykyään jo aivan sekaisin) koteloituu yleensä korvien alueelle. Sieltä se sitten voi virkota ja vaivata täysillä strssin tmv myötä, vieden pahimmillaan kuulon, näön ja, vaikka mitä.
Alapäästä puskeva herpes taas koteloituu selkäytimen alueella ja virkotessaan aiheuttaa ruusua ja paljon muuta pahaa vieden kummatkin vaihtoehdot ihmisen pahimmillaan sairaalahoitoon.
Ei siis ole leikin asia. On vain omasta puolustuskyvystä paljon kiinni miten elimistö tuon viruksen käsittelee ja pääseekö pahaksi.
Lisänä vielä se, että herpes ei poistu koskaan. Se ei koteloidu eikä oireettomanakaan ole tartuttamaton
Kun taas paljon pahemmin pelätty kondylooma yleensä paranee ihan itsellään, näppylätkin on vaarattomia (parissa syöpää pahimmillaan, hoitamattomana aiheuttavassa kondyloomassa kun ei ole näppylöitä) ja parantuessaan on ikuisesti pois. Ellei tule uutta tartuntaa, lajeja kun on yli 70 erilaista.
Tämän kerron, koska toivon ap, sinun hakevan lääkäristä apua ja oikeasti välttävän suojaamatonta suuseksiä sekä kertomaan tulevalle kumppanillesi herpeksestäsi.
Ennen oli "vaan huuliherpes", mutta nykyisin tosiaan nuo on iloisesti sekaisin eikä voi tietää omastaan ellei sitä ole tutkittu ja harvoin niin tehdään jos pärjäilee vaivan kanssa.
Valasikloviiri jota on esim. Flushnil-lääkkeessä, joka on reseptivapaa. Sitä otat heti kun saat ekan kuumotuksen tunteen huuleen. Asikloviiri on ihan turhake lääke. Sinulla on varmaan atopia, joka altistaa huuliherpeskierteelle joten muuta et voi oikein tehdä kuin hoitaa oikealla lääkkeellä ja ajoissa.
angelina jolie!