Ajattelin muuttaa Nastolan Niinitielle
Ajattelin muuttaa Nastolan Niinitielle, Onko rauhallinen asuinpaikka? Minkälaisessa kunnossa huoneistot ovat Niinitiellä, ja onko huoneistoja koskaan peruskorjattu? Miten huoneistojen pienet korjaukset hoidetaan?
Kommentit (18)
Niinitie on ihan ykköspaikka Nastolassa! Mukavia naapureita ja kaikki palvelut lähellä. Mitä kautta sait asunnon? Olen ymmärtänyt, että paikalliset suorastaan jonottavat Niinitien kämppiä. Onnea!
Minkälainen huoltoyhtiö Niinitiellä toimii?
Mullon hybät muistot Niinitieltä, asuttiin siellä kertostalokolmiossa kun rakennettiin Nastolasn omakotitaloa. Rauhallista ja lapsiystävällistä aluetta. Mietittiin jopa ett jäätäis Niinitielle
75-90- luvulla lapsuuteni viettäneenä hyvin ahdistavaa alkoholisoitunutta duunarialuetta. 90-luvulla tilanne paheni duunarit muuttuivat työttömiksi sossupummeiksi ja huumausaineitakin alkoi näkymään kaduilla. Ylipäätään niinitie on sellainen paikka jonka läpi kävellessä näkee densoja ja liiman imppareita grillailemassa pihalla siihen aikaan kun normi väki olisi töissä.
Lapsuudesta sen verran että eri pihoilla käytiin kovia reviiritaisteluita kivein ja kepein. Muistan kun kaverilta murtui kallo kivisodassa toisen pihan väkeä vastaan. Alueet olivat myös jakautuneet poliittisesti ja sitten myöhemmin oma alueensa oli pyhitetty myös romaneille. Jos sinne eksyi mopolla ja sinut pysäytettiin niin saatoit joutua pakkomyymään moposi romaneille vaikka moposi olisi ollut lainassa kaveriltasi...
Nykyään varmasti ihan hyvää aluetta.
Tervetuloa ja ota omat viinat tai turpaan tulee. Täällä ei myösjään suvaita mitään sontaa
Niinitiellä on erilaisia alueita ja taloja. Tie on pitkä. Tien alkupäässä on kolmikerroksisia vuorrstslija. Loppupäästä löytyy kuusikerroksisia osaketaloja. Käsittääkseni ihan hyvin hoidettuja yhtiöitä, ainakin ne kaksi, joista paremmin tiedän. On siellä myös kolmikerroksinen omistustalo.
Alkupäässä aikanaan (70-luku) oli autopaikoilla jotain epämääräisyyksiä. Autopaikoilla kun ei talosta näy. Talojen asukkaat taas tiesivät hyvin toistensa asiat. Nuo talot kun on rakennettu niin, että yhteisiltä pihoilta näkyy melkeinpä toiste sisään. Hyvä haaskojen seurailla toisten elämää.,, nykyisestä en tuolla tiedä.
Vietin lapsuuteni 80-luvulla Niinitiellä. Kuten ylhäällä on kuvattu niin aika levotonta aluetta. Lapsena näin kun kaksi miestä otti toisiaan vastaan parkkipaikalla ja tyrmätty jäi makaamaan hiekalle. Ajattelin että se on ok. Nyt aikuisena voin vain kauhistella että se ei todellakaan ole ok.
Parkkipaikalla lähellä vesitornia oli autoja roudattu metsään. Autot haisivat kuselle ja niissä oli vanhoja verijälkiä. Lasit olivat paskana ja me lapset leikimme niissä autoissa. Me myös tiesimme varoa toisen pihan tunnettua pedofiiliä jota piti varoa. Sain jossain vaiheessa kuulla että neljä isää kävi hakkaamassa pedofiilin jostain syystä. Se mies oli aika paketissa ja näyttäytyi vain harvoin pihalla. Usein kauppa ostoksilla. Siinä mielessä hyvin tiivis yhteisö että jokainen tiesi paljon toisten asioista. Parempi olikin että osasi puolustautua jos ongelmia tuli. Piti aina osata kiristää jos joku uhkasi käräyttää sossutukien väärinkäytöstä yms...
Kerran jonkun velan takia naapuri uhkasi käräyttää erään miehen sossuntukien väärin käytöstä ja tämä mies sitten käräytti kostoksi laittomasta viinakaupasta. Lopulta tilanne kärjistyi känniseksi huuteluksi keskellä kesäyötä. Me lapset seurasimme riitaa ja varastimme kaljapulloja isällemme. Sain tuotua 14 lapinkultaa isälle sinä yönä. Eivät riidaltaan huomanneet kun me lapset kähvelsimme pulloja pois. Täytyy sanoa että isä oli aika kännissä sinä yönä.
Sen mitä ymmärsin niin aikoinaan alue oli ollut hyvä alue ja töitä oli tarjolla paljon. Ympärillä on laaja tehdasalue ja töitä oli joskus.
Oon asunu Niinitiellä ikäni ja ihan hyvä paikka. Ihan niiku muutkin kerrostalo symbioosit. Tervetuloa Nastolaan
Täältä saa kaiken eikä,ikinä tarvi lähteä muuta kuin jalat edellä. Kesää odotellessa nytkin partsilla kaks koppaa kaljaa kylmänä.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/5526606/nastolan-niinitie
Kaksi viimeistä viesti tiivistää kaiken oleellisen tämän päivän tilanteesta.
Nastola kuuluu nykyään Lahin kaupunkiin.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin muuttaa Nastolan Niinitielle, Onko rauhallinen asuinpaikka? Minkälaisessa kunnossa huoneistot ovat Niinitiellä, ja onko huoneistoja koskaan peruskorjattu? Miten huoneistojen pienet korjaukset hoidetaan?
Kokemuksesta voin sanoa että pidä pesäpallomailaa oven vieressä ja pidä aina parvekkeen ovi kiinni kesäisin. Muutenkin kannattaa osata tapella jos sinne muuttaa. Et voi välttyä kahnauksilta.
Onnea matkaan jos päätät muuttaa Niinitielle. Onnea nimittäin tarvitset.
Minkälaista menoa Niinitiellä oli 1970 luvulla?
Aika rauhaallista ja rauhoottavia saa ostettuu monelta. Tercetuloo jos sulla on aiuto niin voist tienata sillä. Meilt lähti kortit ja auto ni ei voi duunia
Ei todellakaan ole rauhallista aluetta! Vaikka Lahti yrittää imagoa nostaa. Nistit siellä pyörii. Älä ainakaan Lahden talojen tai M2 kämppään muuta!
Ellet sitten ole nisti tai juoppo. Sellaisille voisi suositella.
Oi.. Mun exä asuin Niinitiellä 2000-luvun alussa. Kunnan kämppä oli, ja asukkaatkin tietty sen mukaan. Ihan mukavaa aluetta toki kuitenkin.