Lapsuuden traumat puskee pintaan näin jouluna: olen se ruma sisko, joka

Sama, siis traumat. Mä olen se perheen herkin, joka on omituinen mielipiteineen ja herkkyydessäni herkemmin perilsiantava, joten on ihan oikein että kovempiääniset ja muutenkin kovemmat ansaitsevat ja saavat kaikkea enemmän. Ja lähtökohtaisesti mä olen muiden mielestä aina väärässä.

(Oikeasti pärjään elämässäni hienosti, ja olin jo unohtanut nuo ihmisten asenteet, mutta palasivatpa taas kyrsimykseen asti mieleen toissapäivän perhetapaamisessa.)

Mäkin olen se, joka on aina väärässä ja jota ei tarvitse kuunnella. Ei edes sen alan asioissa, jonka asiantuntija olen ollut.

Vierailija kirjoitti:

ei osaa mitään ja saa huonommat lahjat.

Nyt sisko soittaa pianolla joululauluja ja laulaa, veli taas kokkaa keittiössä viiden ruokalajin päivällistä vaimonsa kanssa.

Vanhemmat istuu sohvalla tyytyväisen näköisinä kun siskon mies kertoo heidän lasten koulumenestyksestä.

Mä olen kahdesti eronnut ja lapsella ADHD.

Mä todennäköisesti viihtyisin ap sun seurassasi paremmin kuin noiden täydellisten sisarustesi ;)

Mä olen se joka ekana kehtasi  ilmoittaa että sukujoulut on förbi. Syy siihen oli etten halua vietää joulua väkisin hymyille pienessä tilassa sisarusteni kanssa koska arkenaki pyrin välttelemään heitä eikä  meillä  ole mitään yhteistä.

Että mä nautin tästä joulusta kun sain olla kotona kahden rakkaani kanssa, syödä just sitä mitä tekee mieli  eikä kukaan kitissyt, mutissut, painostanut tai paheksunut sitä ettei mulle maistu kalat eikä laatikot.

Hyvin mielelläni vietän tämän joulun kaltaisia jouluja koko loppelämäni ilman syyllisyyttä siitä etten toisia miellyyttääkseni saa lisää joulutraumoja siitä että olen mielestäni väärässä paikassa väärien ihmisen takia vääränlaisen ruoan ääressä vain siksi ettei  joku vedä jouluherneitä nekkuun siksi että kehtaan rikkoa perinnettä vastaan. Tut, mä luon ihan omani! Syyllistäjät saavat suksia kuuseen.