Näin sairaslomalla olevan työkaverini tänään kaupungilla! =O
Terveyskeskus on ihan toisella puolen, ei siellä missä hän liikkui. Tk:hon on monta km siitä kohdasta jossa hänet näin. Siinä missä liikkui, on kyllä kauppoja (myös ruokakauppoja) ja esim. kirjasto on siinä lähellä. Ei näyttänyt mitenkään päällepäin sairaalta, mutta mistä näitä tietää.
Onko teidän mielestä ihan normaalia liikkua kaupungilla sairaslomalla ollessaan? Hän on ollut nyt tän viikon sairaslomalla ja on kuulemma ainakin huomenna vielä pois töistä, kipeänä.
Kommentit (36)
Älä puutu toisten asioihin. Ja sairaus ei todellakaan aina näy.
No voi hyvänen aika. Et voi yhtään tietää hänen sairaslomansa syytä eikä hänen kulkemisensa sinulle kuulu. Hanki elämä!
Sairiksella saa liikkua ihan missä haluaa ja pystyy.
Itse olin sairaslomalla keuhkoveritulpan takia. Kyllä liikuin silloin kaupungilla, kotiin makaamaan jääminen olisi ollut aina uhkarohkeaa. Eikä tuo tulppa todellakaan ulospäin näkynyt.
Tarvitsee sitä syödä vaikka on kipeä, ehkä kävi yksityisellä. Tai otti Buranaa ja haki joululahjoja. Töihin ei saa mennä tartuttamaan muita vaikka joku ehkä kuvittelee että on ok tulla kuumeessa töihin..
Yks työkaveri oli sairaslomalla oksennustaudin takia, lisäs fb kuvan kun oli urheilemassa, monta työkaveria fb kaverina pomo mukaan lukien. Tajus sen sitte ite poistaa kun ei ehkä ollutkaan soveliasta.
Mun äiti on kans sairaslomalla. (Leikattiin syöpä) Mennään huomenna kaupungille. Revi siittä :)
Itse olen saikulla selän venähdyksen takia nyt ja ihan lääkärin määräyksestä liikun ulkona sen mitä kykenen. Käyn myös kuumeessa ollessani ruokakaupassa. Pakkohan se on, jos syödä meinaa.
Täytyyhän vaikkapa apteekissa käydä.
Joku selkävamma jos on, on suotavaakin liikkua, mutta ei nostella raskaita tai esim. istua.
Vähän ohiksena. Olin päivystyksessä ja juttelin virkeänä yhden nuoren potilaan äidin kanssa. Mulle tuli papparainen huutamaan, että mitä ne terveet ihmiset täällä rerusseja vie. Mulla oli niin vaatimaton diagnoosi, kuin aivoverenkiertohäiriö, mutta ohimenevänä. Se on usein vaaraton, mutta voi olla hengenvaarallinenkin ja vaatii aina päivystyskäynnin. Mutta kun se oli mennyt jo ohi, jouduin vain jäämään tarkkailuun. Tarkkailusta päästyäni iltapäivällä olin täysin toimintakykyinen jo illalla.
Siis jos kerran itsekin pidät todennäköisenä sitä, että työkaverisi on ollut esim. ruokakaupassa käymässä, niin miksi edes kyselet täältä? Eikö sinusta ole ok ostaa ruokaa sairaana?
Asun Helsingin keskustassa, ja lähin ruokakauppani on Kampin keskuksessa. Yleensä kipeänä tulee tilattua Woltista tai Foodorasta ruokaa, mutta sen kerran kun kyllästyin kotiinkuljetettuun ruokaan ja lähdin kauppaan, työkaveri tietty tuli vastaan. Tuli jotenkin syyllinen olo, hänkin varmaan ajatteli mun olevan "shoppailemassa" (...tai sitten ei ajatellut mitään), mutta lähikauppani nyt sattuu olemaan "kaupungilla".
Vierailija kirjoitti:
Täytyyhän vaikkapa apteekissa käydä.
Apteekkiin matkaa noin 2 km siitä kohdin missä työkaverin näin. Hänen kotiinsa taas noin 3 km.
ap
No riippuu ihan mitä sairastaa ja kuinka pahasti on sairas. Kyllä sairaana saa kaupungilla käydä ja tehdä kotiaskareita ihan normaalisti, voinnin mukaan. Sitten on sairauksia jotka estää työssäkäynnin, mutta eivät paljon mitään muuta sitten estäkkään.
Vierailija kirjoitti:
Siis jos kerran itsekin pidät todennäköisenä sitä, että työkaverisi on ollut esim. ruokakaupassa käymässä, niin miksi edes kyselet täältä? Eikö sinusta ole ok ostaa ruokaa sairaana?
Kiva saada muita näkökulmia, asia jäi hieman vaivaamaan. Tiedän tämän ko. työkaverin olevan erittäin tympääntynyt työhönsä ja vitsillä on joskus sanonut hakevansa kohta saikkua, kun tympäsee niin. Asia jäi ehkä tuon takia pyörimään mieleen, mutta pidän tosiaan itsekin todennäköisimpänä, että on ollut pakollisilla asioilla vain.
ap
Hän on käsittääkseni flunssan/influenssan kourissa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyyhän vaikkapa apteekissa käydä.
Apteekkiin matkaa noin 2 km siitä kohdin missä työkaverin näin. Hänen kotiinsa taas noin 3 km.
ap
Mitä sitten? Onko tunnin kaupungilla käynti verrattavissa 8h työpäivään?
0/5