Miksi tiettyjen ihmisten (esim anopin ja kälyn) hyväksyntää ei saa?

*seuraan *

Minä olen yrittänyt 25v tulla toimeen anoppini kanssa,turhaa hän ei siedä minua yhtään,hän ei tule kyllä toimeen kenenkään muunkaan kanssa,päätinkin lakata pitämästä yhteyttä

Minun anopilla ja kälyllä tuntuu ainakin hiertävän se kun he ei olisi toivoneet että mies eroaa edellisestä suhteesta vaikka hän ei ollut edes naimisissa. Sitten tulen minä joka olen aivan erilainen kuin tuo exä, joka oli tosi ulospäinsuuntautunut ja vieläpä ulkomaalainen josta tulee kai jotain erityispisteitä. Itse olen tosi tahdikas ja ujonpuoleinen. Kuitenkin olen yrittänyt olla tosi kohtelias mutta aina se ettei meillä synkkaa on käännetty minun syyksi että olen liian hiljainen vaikka itsekään eivät ota juuri minuun kontaktia ja ovat minua kohtaan tosi etäisiä ja varautuneita.

Niinhän se olisi. En tiedä sitten, että onko tuollaisilla ihmisillä kovin vaikea päästää irti perheenjäsenestä elämään omaa elämäänsä, ja se pelko tästä irtaantumisesta puretaan sitten miniään/vävyyn. Kun kaikkienhan meidän tarkoitus on irtautua sieltä lapsuudenperheestä, ainakin niin ettei omilla vanhemmilla ja sisaruksilla ole päätösvaltaa oman elämän arkisissa ja isommissakin asioissa. Ehkä joidenkin on vaan todella hankala hyväksyä, että se perhe omalla tavallaan hajoaa (vaikka toki välinpito säilyy edelleen)?

Mutta en todellakaan tiedä. Meillä ongelmat alkoivat kun esikoisemme syntyi. Se kai herätti jotain alkukantaista pelkoa anopissa ja muissakin miehen puolen sukulaisissa. Siis pelkoa siitä, että nyt mies irtaantuu viimeistään perheestään ja lapsemmekin on enemmän meidän lapsi kuin koko suvun lapsi (kuten kuuluu ollakin). Kun kuopus syntyi, oli tilanne jo onneksi rauhoittunut, mutta vieläkin on jäänyt ahdistamaan esikoisen aika. Minun varpalleni äitinä astuttiin jatkuvasti, eli minut koitettiin sivuuttaa oman lapseni äitinä. Välillä tuntui että anopin suurin haave oli saada elää poikansa ja lapsemme kanssa ilman minua. Onneksi mies teki selväksi kenen lapsesta tässä on kyse, ja ketkä ovat osa ydinperhettämme ja ketkä eivät. Välit ovat siis nyt ihan hyvät, mutta kyllä tuo aika jätti minuun pahat muistot ja tunteet.

Uppp

Mäkin olin nuorena anopille herttainen, kuuntelin, huomioin, juttelin avoimesti. Liian avoimesti! Alkoikin ajaa poikansa asiaa, valintojemme pitäisi mennä hänen ehdoillaan.

Minusta kaivamalla kaivaa kaikki virheet, kyselee lapsilta siivoamisestani ja sukulaisiltani lapsuusjuttujani " huonona" pitämästään taustastani. Pukeudun huonosti, hoidan kotia ja lapsia huonosti, persoonani on vääränlainen. En kelpaa lainkaan! Mieheni on joku kultainen ihmelapsi joka ei tee mitään väärin. Välttelen anoppia tehokkaasti.

Aika lailla alhainen itsetunto sellaisella, joka hakee muiden hyväksyntää.

Mihin sinä heidän hyväksyntäänsä tarvitset? Mikä lapanen oikein olet?

Jos on jo lapsia, on hyvin ikävää, jos välit ovat nihkeät.

Minulla on anopin kanssa hyvät välit, mutta kälyn kanssa saa jatkuvasti olla varpaillaan, ei hyväksy sitten millään. "Onneksi" hän inhoaa yhtä paljon myös toisen veljensä vaimoa, niin tietää ettei se ole henkilökohtaista ja sen kanssa pystyy elämään. Rouva ei vaan tajua että pikkuveljet ovat aikuisia ja elävät omaa elämäänsä.

Lakkaa hakemasta hyväksyntää ja ole oma itsesi. Minä en hae kenenkään hyväksyntää, vaan