Mistä johtuu tämä yksinäisyyden tunne?

Up

Moni ei ymmärrä sitä että turvaa ei saa toisista ihmisistä,ei materiasta,pitää ensin tutustua itseensä,olla läsnä itselleen jotta voi olla läsnä muille.itse en tunne itseäni yksinäiseksi edes kun olen oikeasti yksin,tutkailen sisintäni ja oloni on turvallinen ja levollinen,nautin suuresti perheeni seurasta mutta päivittäin hakeudun yksinäisyyteenkin.neuvonkin hiljentymään ja kuuntelemaan itseäsi ja omia tarpeitasi.

Saman kokenut kirjoitti:

Moni ei ymmärrä sitä että turvaa ei saa toisista ihmisistä,ei materiasta,pitää ensin tutustua itseensä,olla läsnä itselleen jotta voi olla läsnä muille.itse en tunne itseäni yksinäiseksi edes kun olen oikeasti yksin,tutkailen sisintäni ja oloni on turvallinen ja levollinen,nautin suuresti perheeni seurasta mutta päivittäin hakeudun yksinäisyyteenkin.neuvonkin hiljentymään ja kuuntelemaan itseäsi ja omia tarpeitasi.

Miltei kadehdin tuota "oloni on turvallinen ja levollinen".

Olen yrittänyt löytää syytä tähän olotilaan. Lähtenyt koiran kanssa metsäpoluille ja kotona hiljentynyt istuskelemaan ja kuunnellut miellyttävää musiikkia. Olen jopa kirjoittanut päiväkirjaa. Joku joskus sanoi, että asioiden ja tunteiden ylöskirjoittaminen helpottaa oloa.

Välillä puran ahdistavaa oloani täysin turhiin pinnllisiin juttuihin. Sisustelen kotia ja shoppailen ties mitä milloinkin ja haen epätoivossa hetkellistä mielihyvää. Eikä aikaakaan, kun se tunne on poissa.

Miehelle jos juttelen ja kerron kurjasta olosta, hän halaa ja sanoo "olen tässä". Tulee hetkeksi hyvä mieli.

Miksi koen tätä yksinäisyyttä, tai millä keinoin saisin pysyvästi sen hyvän ja levollisen olon? En osaa itselleni selittää. Tämän kirjoittaminen tuntuu hassulta, joku pitää varmaan minua ihan kahjona. :) Tuntuu, että tuhoan itse itseni ja en osaa sitä estää.

Ap

Mulla sama. Olen alkanut muistamaan lapsuudesta tilanteita jolloin olin tosi yksin.

Esim. sen kun äiti oli hylännyt mut jättämällä ulos kun olin tosi pieni.

Olin myös sairaalassa yksin viikon vauvana.

Tunnistan tuon myös itsessäni.Lapsuudessa ollut ongelmia, mm.tunteita ei saanut näyttää ja aikuisena tajusin olevani introvertti ja herkkä. Ole armollinen itsellesi ja hyväksy itsesi / ajatuksesi sellaisenaan.

Tällee sinkkuna tuntuu oudolta lukea tollaista :D Välillä tunnen itseni hyvin yksinäiseksi, jos en ole nähnyt kavereitani ja viettänyt vapaa-aikani vain yksin. Enemmän kaipaan kylläkin kumppania kuin kavereiden seuraa. Sitten vaan huonon hetken tullen rauhoittelen itseni ja koitan tajuta, että kaikki on ihan hyvin.

Sisimmän kuunteleminen voi olla esim.sitä että huomaat jonkun salaisen haaveen jota kohden haluat alkaa kulkemaan.karsit kaiken turhan ja kuormittavan elämästäsi,myös ihmissuhteista,alat kuuntelemaan sisäistä ääntä ja opit toimimaan tässä johdatuksessa ilman ponnisteluja.

Ap, tuo voisi olla minun kirjoittamani! Itse tosin asun yksin mutta olen parisuhteessa, ystäviäkin löytyy muutama. Mutta vaikka olisin poikaystäväni tai ystävien kanssa, niin koen itseni usein pohjattoman yksinäiseksi. On vaikea olla yksin. Ajatukset pyörivät päässä eivätkä jätä rauhaan. Ymmärrän itsekin että minun täytyisi löytää tasapaino itseni kanssa, kukaan muu kuin minä ei voi tuoda sitä sisäistä rauhaa itselleni. Mutta miten?

Vierailija kirjoitti:

Ap, tuo voisi olla minun kirjoittamani! Itse tosin asun yksin mutta olen parisuhteessa, ystäviäkin löytyy muutama. Mutta vaikka olisin poikaystäväni tai ystävien kanssa, niin koen itseni usein pohjattoman yksinäiseksi. On vaikea olla yksin. Ajatukset pyörivät päässä eivätkä jätä rauhaan. Ymmärrän itsekin että minun täytyisi löytää tasapaino itseni kanssa, kukaan muu kuin minä ei voi tuoda sitä sisäistä rauhaa itselleni. Mutta miten?

Tuntuu huojentavalta! Vaikka kenellekään ei tällaista toivoisi ikinä - helpottaa kuulla joku muu oikeasti samassa jamassa.

Ymmärrän niin hyvin. Ajatukset pörrää ja lähinnä virkistää olotilaa. Ei pysty jotenkin rauhoittumaan. Ihme tunnetiloja, kuten surua tai itseinhoa, muistelee omia töppäilyjä, ihan kaikkea mahdollista. Nimenomaan negatiivisuus valtaa mielen. Ja se pohjaton yksinäisyys.

Oikein ilahduin ja piristyin vastauksista! Olen yön pyörinyt ja käännellyt peittoa toisinpäin, pöyhinyt tyynyä.. Juonut vettä ja käynyt vessassa. Ihan kamalaa tajuta että kello kohta 10 ja en ole nukkunut silmänräpäystäkään. Täällä sitä jutellaan ventovieraille aamusta netissä.

Voi herranen aika sentään.

Voi itku.

Ap

Samoja tuntemuksia mullakin, ajatukset pörrää päässä ja mietin kaikkia tekemiäni virheitä. En todellakaan halua olla aina tässä mielentilassa, tää on hyvin kuluttavaa niin itselleni kuin muillekin jotka koittavat ymmärtää höpötyksiäni.

Olisipa kiva vaihtaa lisää ajatuksia!

T. Nro 8

Olen kuitenkin onnellinen niistä ihmisistä joita mulla on.

Eräs

Sama tunne. Luulen, että johtuu siitä, että ympärillä olevat ihmiset on sellaisia, joille ei voi joko puhua ollenkaan mieltä painavista asioista tai he ei ymmärrä niitä oikeasti. Ihmisiä on fyysisesti, mutta tunnetasolla jäät ikäänkuin yksin.

On tietysti kliseistä kaivella syitä lapsuudesta, mutta tosiasia on, että lapsuuden hylkäämisen kokemukset eivät varsinaisesti katoa mihinkään. Se sama hylkäämisä pelkäävä, avuton ja haavoittuva lapsi on meillä jokaisella siellä mielen perukoilla edelleen erilaisina tunteina ja skeemoina, jotka aktivoituvat aika ajoin, usein jonkin ulkopuolisen ärsykkeen seurauksena. Silloin ihmiseltä kysytään kykyä olla vastuullinen, myötätuntoinen aikuinen itseään kohtaan. Olla tavallaan itselleen sellainen vanhempi, jota vaille joskus jäi.